Järvisätkin
Nykymaailmassa Järvisätkin:stä on tullut kiinnostava ja keskustelunaihe eri alueilla. Olipa kyse henkilökohtaisesta, sosiaalisesta, poliittisesta tai teknologisesta alalla, Järvisätkin on saavuttanut suuren vaikutuksen ja herättänyt uteliaisuutta ja kiinnostusta kaiken ikäisissä ja ammateissa. Ajan myötä Järvisätkin on kehittynyt ja ottanut eri muotoja mukautuen nyky-yhteiskunnan tarpeisiin ja vaatimuksiin. Tässä artikkelissa tutkimme yksityiskohtaisesti Järvisätkin:n roolia ja vaikutusta nykyään, analysoimme sen merkitystä, vaikutusta ja eri näkökulmia tähän aiheeseen.
| Järvisätkin | |
|---|---|
 Järvisätkin kuvattuna Johann Georg Sturmin teoksessa Deutschlands Flora in Abbildungen (1796). |
|
| Tieteellinen luokittelu | |
| Kunta: | Kasvit Plantae |
| Alakunta: | Putkilokasvit Tracheobionta |
| Kaari: | Siemenkasvit Spermatophyta |
| Alakaari: | Koppisiemeniset Magnoliophytina |
| Luokka: | Kaksisirkkaiset Magnoliopsida |
| Lahko: | Ranunculales |
| Heimo: | Leinikkikasvit Ranunculaceae |
| Suku: | Leinikit Ranunculus |
| Alasuku: | Sätkimet Batrachium |
| Laji: | peltatus |
| Alalaji: | peltatus |
| Kolmiosainen nimi | |
| Katso myös | |
Järvisätkin (Ranunculus schmalhausenii[2]; Ranunculus peltatus ssp. peltatus on laji.fi-sivuston mukaann väärinkäytetty nimi) on kirkasvetisten järvien leinikkikasvi. Se on toinen isosätkimen (Ranunculus peltatus) kahdesta alalajista ja nimialalaji.[1]
Ulkonäkö ja koko
Yksi- tai monivuotinen järvisätkin kasvaa 10–250 senttimetriä pitkäksi. Sen varsi on tavallisesti paksu ja vaaleankellertävä tai vihreä. Kelluslehdet ovat pitkäruotisia ja korvakkeellisia. Lehtilapa on 2–3 cm leveä, 3- tai 5-halkoinen, liuskainen ja muodoltaan munuaismainen tai pyöreähkö. Lehtilavan tyvilovi on vähintään 120°. Lavan sivuliuskat ovat keskiliuskaa paljon leveämpiä ja melko matalaan nyhähampaisia. Veltot uposlehdet ovat vihreitä. Uposlehtien lehtilapa on 2–10 cm pitkä ja tiheään harittavan hienoliuskainen. Veden pinnan yläpuolelle kokoavat kukkaperät ovat 4–10 cm pitkiä, ollen saman nivelen lehden ruotia pitempiä. Kukassa on verho- ja terälehtiä viisi kappaletta. Verholehdet ovat vihreitä tai sinikärkisiä. Toisiaan koskettavat, valkoiset ja tavallisesti tyvestä keltaiset terälehdet ovat 8–15 mm pitkiä ja niiden mesikuoppa on päärynänmuotoinen. Heteitä on 10–30 kappaletta, emejä 30–40 kappaletta. Järvisätkin kukkii Suomessa kesä-heinäkuussa. Hedelmä koostuu 1,1–2,2 mm pitkistä pähkylöistä. Järvisätkin on myrkyllinen kasvi.[3][4]
Järvisätkin muistuttaa paljon isosätkimen toista alalajia, merisätkintä (R. peltatus ssp. baudotii). Tätä kuitenkin esiintyy lähinnä murtovedessä.[1] Toisinaan näitä kahta alalajia pidetään omina lajeinaan.[5]
Järvisätkin voi risteytyä hentosätkimen (R. confervoides) kanssa.[6]
Levinneisyys
Järvisätkintä tavataan Länsi-, Keski- ja Etelä-Euroopassa sekä suurimmassa osassa Fennoskandiaa. Lajin levinneisyysalue ulottuu idässä Luoteis-Venäjälle, Puolaan, Romaniaan ja Kreikkaan. Laji puuttuu esimerkiksi Baltiassa. Euroopan ulkopuolella järvisätkintä kasvaa Kaukasuksen alueella sekä muutamin paikoin Pohjois-Afrikassa.[5] Suomessa järvisätkintä tavataan koko maassa Ahvenanmaata lukuun ottamatta.[1]
Elinympäristö
Järvisätkin kasvaa kirkasvetisissä järvissä ja joissa avoimilla tai vuolasvirtaisilla paikoilla. Joskus laji esiintyy myös vähäsuolaisessa murtovedessä.[1] Laji kasvaa kovalla pohjalla 0,5–1 metrin syvyydestä.[7]
Lähteet
- Hämet-Ahti, L., Suominen, J., Ulvinen, T. & Uotila, P. (toim.): Retkeilykasvio. Helsinki: Luonnontieteellinen keskusmuseo, Kasvimuseo, 1998. ISBN 951-45-8167-9
- Väre, Henry, Suomen rantakasvio. Metsäkustannus Oy, Helsinki 2011.
Viitteet
- ↑ a b c d e Retkeilykasvio 1998, s. 86.
- ↑ https://laji.fi/taxon/MX.37928/taxonomy
- ↑ Retkeilykasvio 1998, s. 85–86.
- ↑ Ympäristö.fi: Järvisätkin (Ranunculus peltatus) Viitattu 7.1.2012.
- ↑ a b Den virtuella floran: Sköldmöja (myös levinneisyyskartat) (ruotsiksi) Viitattu 7.1.2012.
- ↑ Retkeilykasvio 1998, s. 87.
- ↑ Väre 2011, s. 41.