Keltatokko on aihe, joka on herättänyt suurta kiinnostusta nyky-yhteiskunnassa. Siitä lähtien se on ollut tutkimuksen, keskustelun ja analyysin kohteena eri aloilla. Sen merkitys on sen vaikutus ihmisten jokapäiväiseen elämään sekä sen merkitys muun muassa akateemisen, tieteen, sosiaalisen ja kulttuurin aloilla. Tämä artikkeli pyrkii käsittelemään kattavasti ja yksityiskohtaisesti eri näkökohtia, jotka liittyvät Keltatokko:een. Se tarjoaa maailmanlaajuisen ja päivitetyn näkemyksen tästä aiheesta. Sen alkuperää, sen kehitystä ajan myötä, sen vaikutuksia nykyiseen yhteiskuntaan ja mahdollisia tulevaisuuden näkymiä tutkitaan.
Keltatokko | |
---|---|
![]() |
|
Uhanalaisuusluokitus | |
Tieteellinen luokittelu | |
Domeeni: | Aitotumaiset Eucarya |
Kunta: | Eläinkunta Animalia |
Pääjakso: | Selkäjänteiset Chordata |
Alajakso: | Selkärankaiset Vertebrata |
Yläluokka: | Luukalat Osteichthyes |
Luokka: | Viuhkaeväiset Actinopterygii |
Alaluokka: | Neopterygii |
Lahko: | Ahvenkalat Perciformes |
Alalahko: | Gobioidei |
Heimo: | Tokot Gobiidae |
Suku: | Gobiodon |
Laji: | okinawae |
Kaksiosainen nimi | |
Katso myös | |
Keltatokko (Gobiodon okinawae) on tokkoihin kuuluva kala.
Keltatokko kasvaa noin 3,5 cm pitkäksi. Sen keltainen väri on tasaisen kiiltävä, miltei kumimainen. Musta silmä erottuu selvästi. Poskipäissä on pienet valkeat läikät.
Keltatokko elää luonnossa Indopasifisella merialueella.[2]
Keltatokko on asuu mielellään oksaisessa kivikorallissa, esimerkiksi Acropora-lajit käyvät tähän hyvin. Se saattaa pysähtyä akvaarion pohjalle tai jonkun korallin päälle rintaeviensä varaan; käyttäytyminen on tyypillistä tokoille. Luonnossa se elää 5–15 yksilön parvissa.[3]
Keltatokko syö luonnossa pieniä selkärangattomia.[4] Sen ruokinta akvaariossa on haastavaa, mutta yleensä se oppii syömään pakasteruokia.