Kyläkunta

Tässä artikkelissa Kyläkunta:tä käsitellään eri näkökulmista sen tärkeyden, vaikutuksen ja merkityksen analysoimiseksi eri aloilla. Sen alkuperää, kehitystä ja seurauksia tutkitaan sekä sen suhdetta muihin relevantteihin aiheisiin. Monitieteisen lähestymistavan avulla pyrimme ymmärtämään sen vaikutusta nykyiseen yhteiskuntaan sekä sen mahdollisia tulevaisuuden vaikutuksia. Myös Kyläkunta:een liittyviä mahdollisia ratkaisuja, suosituksia ja haasteita tarkastellaan tavoitteena tarjota kattava visio ja pohtia sen merkitystä nykyisessä todellisuudessamme.

Kyläkokous Samaran läänin Buguruslanin kihlakunnassa 1900-luvun alussa.

Kyläkunta[1][2] (ven. се́льское о́бщество, selskoje obštšestvo) oli yhdestä tai useammasta kylästä tai kylänosasta koostunut hallinnollinen ja taloudellinen yksikkö keisarillisella Venäjällä[3].

Kyläkunnat muodostettiin valtion talonpoikien keskuudessa vuonna 1837 ja entisten maaorjien parissa vuonna 1861. Niiden hallinto käsitti talonisäntien kyläkokouksen (ven. selski shod) ja kylänvanhimman (selski starosta). Kyläkunnalla saattoi olla myös muita toimihenkilöitä kuten veronkantajia, kirjureita, viljavaraston, koulun tai sairaalan valvojia ym. Useampi kyläkunta muodosti volostin eli kunnan.[3]

Taloudellisessa mielessä kyläkunta oli lähellä maankäytöstä ja verotuksesta vastannutta perinteistä kyläyhteisöä (obštšina). Toisaalta niihin kuului myös yhteismaan käyttöön osallistumattomia henkilöitä, ja kyläkunta saattoi jakautua useisiin maayhteisöihin (pozemelnaja obštšina) tai yksi maayhteisö saattoi muodostaa useamman kyläkunnan. Yhteismaasta perityt verot siirtyivät maayhteisöjen vastuulle vuonna 1899 ja samalla kyläkuntien itsehallintoa rajoitettiin huomattavasti.[4]

Slavofiilinen pääministeri Pjotr Stolypin ajoi 22. marraskuuta 1906[5] läpi Stolypinin reformina tunnetun uudistuksen, jolla yksittäinen talonpoika saattoi erota miristä ja ryhtyä yksityisviljelijäksi. Hänen tarkoituksenaan oli mir-järjestelmän lakkauttaminen. Lainsäädännöstä mir poistui vasta 1911 tsaari Nikolai II:n aikana 1911. Yhteisomistus palasi maatalouden kollektivisoinnin muodossa bolševikkien päästyä valtaan.[6][7]

Katso myös

Lähteet

  1. ↑ Kijanen, Pekka (toim.): Venäläis-suomalainen sanakirja. Edellinen osa: A–O, s. 764. Helsinki: Suomalaisen Kirjallisuuden Seura, 1912.
  2. ↑ Sanan käyttöesimerkkejä Härkönen, Iivo (toim.): Karjalan kirja, s. 630–631. Porvoo–Helsinki: Werner Söderström osakeyhtiö, 1932. Myös termiä kyläyhteisö on käytetty, osittain perinteisen kyläyhteisön tai maayhteisön merkityksessä, esim. Nevalainen, Pekka; Sihvo, Hannes (toim.): Karjala: historia, kansa, kulttuuri, s. 163. Helsinki: Suomalaisen Kirjallisuuden Seura, 1998. ISBN 951-746-025-2
  3. ↑ a b Bolšaja sovetskaja entsiklopedija, tom 23, s. 209. Moskva: Sovetskaja entsiklopedija, 1976.
  4. ↑ Entsiklopeditšeski slovar Brokgauza i Jefrona (CD-rom): Selskoje obštšestvo. Moskva: Adept, 2002 (alkuperäisjulkaisu 1890–1907).
  5. ↑ Laati, Iisakki: Mitä Missä Milloin 1951, s. 73. Helsinki: Kustannusosakeyhtiö Otava, 1950.
  6. ↑ Jaakko Forsman: ”Mir”, Iso Tietosanakirja osa 8, s. 1128. Otava, 1935.
  7. ↑ Alred von Hedenström: ”4. Kansantalous ja finanssipolitiikka 1881–1904, 11. Tsaari ja duuma 1906–1907”, Venäjän historia 1878–1918, s. 59-66. (suom. V. Malinen) Otava, 1922.