Tässä artikkelissa aiomme tutkia perusteellisesti Matti Aulos:tä, aihetta, joka on kiinnittänyt kaiken ikäisten ja kiinnostuksen kohteiden huomion. Matti Aulos on kiinnostava alue, joka on noussut viime vuosina kulttuuriilmiöksi, joka on herättänyt kiinnostusta tutkijoiden, ammattilaisten ja suuren yleisön keskuudessa. Kun Matti Aulos:n suosio kasvaa edelleen, on tärkeää ymmärtää sen vaikutus nykyiseen yhteiskuntaamme ja sen merkitys arkielämän eri osa-alueilla. Tässä artikkelissa tarkastelemme Matti Aulos:een liittyviä erilaisia näkökulmia ja lähestymistapoja sekä tämän ilmiön vaikutuksia nykymaailmaamme.
Matti Aulos (aik. Matti Vilander, 21. helmikuuta 1909 Joutsa – 4. heinäkuuta 1970 Helsinki) oli suomalainen näyttelijä. Hänet muistetaan parhaiten Yleisradion Radioteatterin vakioäänenä vuosina 1952–1968 sekä noin 120 elokuvaroolista vuosina 1935–1962.
Aulos oli tunnettu näyttelijä niin televisiossa, elokuvissa kuin teatterissa. Hän toimi alun perin 1930-luvun alussa kansakoulunopettajana Valkeakoskella, mutta kiinnostui näyttelijän urasta ja sai kiinnityksen Jyväskylän Työväen Teatteriin. Tämän jälkeen Aulos teki muistettavan uran Helsingin Kansanteatterissa[1] 1936-1947, Suomen Työväen Teatterissa 1948–1950 ja Radioteatterissa 1950–1968. Auloksen merkittävimpiin näyttämörooleihin kuuluivat muiden muassa Loppiaisaaton Malvolio, Macbethin Macduff, Luulosairaan Argan ja pehtorin osa Niskavuoren leivän kantaesityksessä 1939.
Aulos muistetaan lähinnä komediarooleistaan 1950- ja 1960-luvun elokuvissa (muun muassa rillumarei-elokuvissa). Hänen ensimmäiset huomattavammat elokuvaroolinsa olivat puusuutari Jaakko vuoden 1938 Nummisuutarit-filmatisoinnissa ja Juhana Theudenius elokuvassa Jumalan myrsky (1940). Myöhemmän vaiheen merkittäviä elokuvarooleja olivat shahi Abdul Illad-Irzan elokuvassa En ole kreivitär (1945), muurari-Martsu hupailussa Muhoksen Mimmi (1952), johtaja Kehvelinin osa rillumarei-ilottelussa Hei, rillumarei! (1954) sekä näyttelijä ”Alarik” komediassa Taape tähtenä (1962), mikä jäi Auloksen viimeiseksi elokuvaesiintymiseksi. Aulos nähtiin myöhemmällä iällään useimmiten tukevanpuoleisten, hyvässä asemassa olevien tuomareiden, pappien, upseerien ja johtajien rooleissa. Hänet muistetaan myös sivurooleistaan Pekka ja Pätkä -elokuvissa.
Aulos nähtiin vuosina 1957–1966 myös muutamissa televisiotuotannoissa. Hän toimi myös näytelmäkirjailijana, jonka huomattavimpiin teoksiin kuuluivat muun muassa satunäytelmät ”Tuulasjärven kuningas” ja ”Joulu karhunpesällä”.
Aulos kuoli 61 vuoden ikäisenä Helsingissä vuonna 1970. Hänet on haudattu Maunulan uurnalehtoon Helsinkiin.[2]