Multiplikatiivi

Nykymaailmassa Multiplikatiivi on laajalti keskusteltu aihe, joka on noussut ajankohtaiseksi yhteiskunnan eri alueilla. Multiplikatiivi on synnyttänyt loputtomia keskusteluja ja pohdiskeluja sen vaikutuksesta talouteen ja vaikutuksestaan ​​ihmissuhteisiin. Ajan myötä mielipiteet ja näkemykset Multiplikatiivi:stä ovat kehittyneet, mikä on synnyttänyt monenlaisia ​​lähestymistapoja ja analyyseja aiheesta. Tässä artikkelissa tutkimme Multiplikatiivi:n eri ulottuvuuksia ja analysoimme sen merkitystä nykyisessä kontekstissa tavoitteenamme tarjota kattava näkemys tästä erittäin tärkeästä aiheesta.

Multiplikatiivi (lat. multiplicare 'moninkertaistaa, lisätä, suurentaa') on sijamuoto tai adverbijohdin, joka ilmaisee moninkertaisuutta.

Multiplikatiivi eri kielissä

Suomi

Suomen kielessä kertojen lukumäärää ilmaiseva multiplikatiivi (joka vastaa kysymykseen kuinka monta kertaa? kuinka usein?) muodostetaan liittämällä adverbijohdin -sti lukusanaan, määrää ilmaisevaan adjektiiviin tai pronominiin:

  • kolmesti (vanh. kolmasti)
  • useasti
  • monesti

Joskus nimitystä multiplikatiivi käytetään myös -sti-johtimella muodostetuista tapaa ilmaisevista adverbeista (jotka vastaavat kysymykseen miten?). Tällainen adverbimuoto voidaan muodostaa kaikista adjektiiveista, eräistä verbien partisiippimuodoista ja joistakin substantiiveista:

  • hienosti
  • myöntävästi
  • leikisti

Puhekielessä substantiiveista erityisesti kirosanat taipuvat multiplikatiivissa:

  • helvetisti
  • paskasti (alatyyliä)

Unkari

Unkarin kielessä multiplikatiivin pääte on -szor/-szer/-ször, ja se liittyy vain lukusanoihin ja eräisiin adverbeihin. Merkitykseltään muoto on määrää ilmaiseva adverbiaali: peruslukuihin liittyessään x kertaa, järjestyslukujen yhteydessä x:nnen kerran.[1]

Esimerkkejä:

  • egyszer 'kerran'
  • háromszor 'kolme kertaa'
  • ötször 'viisi kertaa'
  • először 'ensimmäisen kerran'
  • másodszor 'toisen kerran'
  • ötödször 'viidennen kerran'
  • hányszor? 'montako kertaa?
  • sokszor 'monta kertaa, monesti'

Lähteet

  1. Csepregi, Márta: Unkarin kielioppi, s. 142. (§ 40.9) Helsinki: Finn Lectura, 1991. ISBN 951-8905-39-8