Naisten oikeudet

Naisten oikeudet ovat naisille ja tytöille maailmanlaajuisesti vaadittuja oikeuksia ja vapauksia.^[1] Ne muodostivat perustan naisoikeusliikkeelle 1800-luvulla ja feministisille liikkeille 1900- ja 2000-luvuilla. Naisten oikeuksille ollaan luotu kansainvälisiä sopimuksia, kuten Kaikkinaisen naisten syrjinnän poistamista koskeva yleissopimus^[2].

YK:n Kaikkinaisen naisten syrjinnän poistamista koskeva yleissopimus eli CEDAW (The convention on the Elimination of the all Forms of Discrimination against Women) oli ensimmäinen sopimus, jossa tunnustettiin sukupuolten välinen tasa-arvo. Se solmittiin 1979, tavoitteena poistaa naisiin kohdistuva syrjintä ja parantaa naisten asemaa sekä koulutuksen, työelämän, ja terveydenhuollon, että talouden osa-alueilla. Vuonna 1992 sopimukseen sisällytettiin sukupuolittuneen väkivallan käsite. Sopimuksen ovat allekirjoittaneet 188 YK:n jäsenmaata, ja sen toteutumista valvoo asiantuntijajäsenistä koostuva komitea, joilla on vuodesta 2000 alkaen myös oikeus käynnistää tutkimus, jos sopimusvaltiossa tapahtuu naisten oikeuksien systemaattinen tai vakava loukkaaminen.^[3]

Pekingin julistus ja toimintaohjelma, joka vahvisti CEDAW:n, hyväksyttiin Pekingissä vuonna 1995. Se nostaa naisten oikeudet yhdeksi osaksi ihmisoikeuksia.^[3]

Istanbulin sopimus, eli Euroopan neuvoston yleissopimus naisiin kohdistuvan väkivallan ja perheväkivallan ehkäisemisestä ja torjumisesta hyväksyttiin vuonna 2011 ja tuli voimaan vuonna 2014. Se on maailman ensimmäinen näin laaja sopimus koskien naisiin kohdistuvaa väkivaltaa, ja Euroopan ensimmäinen oikeudellisesti sitova sopimus lähisuhde- ja perheväkivallan estämiseksi. Sen tarkoituksena on sekä suojella väkivallan uhreja että saattaa väkivallan tekijät edesvastuuseen, ja se tunnistaa myös lapset sekä miehet lähisuhde- ja perheväkivallan uhreina.

Naiset, rauha ja turvallisuus -päätöslauselman tarkoituksena on tyttöjen ja naisten sekä heidän oikeuksiensa suojeleminen konflikteissa, konflikteissa käytetyn sukupuolittuneen väkivallan ennaltaehkäisy, sekä naisten osallistaminen rauhanneuvotteluihin. YK:n turvallisuusneuvosto hyväksyi sen vuonna 2000.

Naiset saivat Suomessa mahdollisuuden tehdä töitä ilman miehen lupaa vuonna 1919, Ranskassa vaatimus aviomiehen luvasta poistui vasta vuonna 1965, ja Espanjassa vuonna 1975. Työssäkäynnin oikeuden saamisenkin jälkeen pitkät perinteet ja arvot tekivät kuitenkin naisten työllistymisestä hankalaa, kunnes vuonna 1970 Suomessa astui voimaan uusittu työsopimuslaki, johon sisältyi sukupuoleen perustuvan syrjinnän kieltävä säännös^[4]. Jotkin lainpykälät estivät naisilta pääsyn myös moniin eri virkoihin, ja esimerkiksi useat kirkolliset virat ovat edelleen naisilta kiellettyjä.

Globaalisti naisten työn piiriin kuuluvat oikeudet ovat voimakkaasti kytkeytyneitä äitiysloma- ja lisääntymisoikeuksiin, ja niihin liittyvät myös palkkatasa-arvon kysymykset. Laskennallisesti naisten palkka on edelleen miehen palkkaa pienempi. Suomessa naisten ja miesten palkkaero on OECD-maiden listalla keskiarvoa korkeampi, vuonna 2024 palkkaero oli 16,1 prosenttia.^[5]

Edelleen vuonna 2025 työikäisistä (25-54-vuotiaista) naisista maailmanlaajuisesti vain 63 prosenttia on palkkatyössä, kun samanikäisten miesten kohdalla määrä on 92 prosenttia^[6]

Suomessa naiset saivat äänioikeuden vuonna 1906, ja samana vuonna naiset saivat asettua vaaleissa ehdolle. Naisten oikeus äänestää kunnallisissa vaaleissa seurasi perässä, ja tuli mahdolliseksi vuonna 1917 naisjärjestöjen kuten Suomalaisen naisliiton periksiantamattoman taistelun seurauksena. Naisten edustus maailman parlamenteissa on nykyään kaksinkertainen verrattuna vuoteen 1995, mutta kansanedustajina miehiä on kuitenkin noin kolme neljäsosaa.^[6]

Naisten oikeus koulutukseen on vielä nykyäänkin hyvin heikko joillain alueilla, ja vuonna 2015 lukutaidottomista aikuisista kaksi kolmasosaa oli naisia.^[7]

Suomessa naiset saivat täysivaltaisen oikeuden yliopistokoulutukseen vuonna 1901.^[4] Vaikka naisten kouluttuneisuus on useissa maissa nykyisin yhtä korkealla kuin miesten, ja koulutukseen päässeet naiset pärjäävät opinnoissaan monesti miehiä paremmin, on naisten edustus STEM-aloilla (tieteet, teknologia, insinöörialat sekä matematiikka) edellleen globaalisti vähäistä: vain 35% STEM-aloilta valmistuneista on naisia.

Epätasaisuus näkyy myös maailman tutkijoiden kohdalla, maailman tutkijoista alle 30% on naisia.^[8]

Laajan kansainvälisen tutkimuksen mukaan vuonna 2015 matalan tulotason maissa kolmasosalla naimisissa olevista naisista ei ollut mahdollisuutta vaikuttaa perheen talouden keskeisiin suuriin hankintoihin, ja kymmenesosalla ei ollut mahdollisuutta vaikuttaa itse ansaitsemiensa rahojen käyttöön.^[7]

Naisten oikeuksiin kuuluva liikkumisvapaus on mainittuna CEDAW:issa (Artikla 15 (4)), mutta edelleen useilla puolilla maailmaa naisten liikkumisvapautta rajoitetaan joko lain tai käytännön tasolla. Lain tasolla tämä näkyy Yemenissä, jossa lain mukaan nainen ei saa poistua kotoa ilman aviopuolisonsa lupaa,^[9][10] Saudi-Arabiassa jossa naisten on kielletty ajamasta autoa,^[11] ja Australiassa, jossa vuoteen 1983 saakka naisten passihakemuksiin tarvittiin heidän aviomiestensä lupa.^[12]

Myös oikeus työhön, ajokorttiin ja esimerkiksi julkisella paikalla pukeutumiseen liittyvät rajoitteet liittyvät keskeisesti naisten vapauksiin ja mahdollisuuksiin liikkua kodin ulkopuolella, samoin kuten uskonnolliset käytänteet kuten purdah.

Noin joka kolmas nainen joutuu elämänsä aikana joko kumppaninsa tai jonkun muun henkilön fyysisen tai seksuaalisen väkivallan uhriksi^[6] Sukupuolittunut väkivalta näkyy myös sodissa ja konflikteissa. Vuoden 2022 jälkeen konflikteihin liittyvä seksuaalinen väkivalta on lisääntynyt 50 prosenttia, ja uhreista 95 prosenttia on lapsia tai nuoria naisia.^[6]

Naisten terveydelliset oikeudet koskevat naiserityisiä oikeuksia terveydenhuoltoon ja hyvinvointiin.

Naisten oikeus terveydenhuoltoon ja hyvinvointipalveluiden äärelle on puutteellinen useissa paikoissa ympäri maailmaa johtuen muun muassa epätasa-arvosta, naisten liikkumisvapauden rajoittamisesta, vähäisestä koulutettujen naisten määrässä hyvinvointi- ja hoitoalalla, naisten taloudellisten resurssien puutteesta ja itsemääräämisoikeuden puutteesta. Naisten terveydenhuollon evääminen voi johtaa myös äitiyskuolemien kasvuun. Äitiyskuolemia tapahtuu globaalisti vuosittain noin 300 000.^[13]

Naisten sukuelinten silpominen aiheuttaa myös naisten terveydentilan heikentymistä.^[14]

Lisäksi kuukautisiin liittyvä epätasa-arvo, heikko tietotaito ja uskomukset aiheuttavat naisten terveydelle riskitekijöitä. Kuukautisten aikaan välttämättömien hygieniatuotteiden saanti heikentää myös ihmisten hyvinvointia, kuten myös osallisuutta yhteiskuntaan. Esimerkiksi Yhdysvalloissa joka neljännellä teini-ikäisellä ja joka kolmannella aikuisella ei ole varaa kuukautistuotteisiin,^[15] mistä voi seurata esimerkiksi poissaoloja opiskeluista ja työpaikoilta.^[16]

Aikainen naimisiinmenoikä, heikko tiedonsaanti ja vähäiset mahdollisuudet vaikuttaa päätöksiin parisuhteen tai perheen sisällä aiheuttaa myös nuorten ja nuorten aikuisten tartuntatauteihin sairastumista. 58% HIV-tartunnoista Saharan eteläpuolisessa Afrikassa todetaan nimenomaan naisilla.^[17]

Naisia on myös alistettu terveydelliselle vallankäytölle erityisesti 1800-luvulla, jolloin sukulais- ja aviomiehet saattoivat sulkea naisia mielisairaaloihin kevyin perustein. Niihin aikoihin naisten poikkeavalle käytökselle annettiin kattodiagnoosiksi hysteria. Diagnoosin taustalla oli jo kauan aikaisemmin kumottu harhakäsitys siitä, että kohtu ja sen liikkeet aiheuttavat naisille kaikenlaisia mielenterveydellisiä oireita.^[18] Nämä kumotut ja vanhentuneet käsitykset saattavat vaikuttaa naisten terveydelliseen kohteluun ja esimerkiksi siihen, kuinka naiset tai heidän terveydelliset oireet tulevat otetuiksi vakavasti terveydenhuollossa vielä nykyäänkin.^[18]

• oikeus tehdä laillisia sopimuksia
• oikeus vapauteen seksuaalisesta väkivallasta
• Perheoikeus
• lisääntymisoikeudet (ml. oikeus aborttiin)

• Feminismi
• Tasa-arvo
• Naisasialiike Suomessa
• Suomalainen naisliitto
• Naisten äänioikeus
• Abortti