Nigol Andresen

Nykymaailmassa Nigol Andresen on aihe, joka on saanut suurta merkitystä useilla alueilla. Olipa kyse politiikasta, yhteiskunnasta, tieteestä tai tekniikasta, Nigol Andresen on onnistunut kiinnittämään suuren joukon ihmisiä ympäri maailmaa. Sen vaikutus on niin merkittävä, että sen vaikutus on tuntunut jokapäiväisen elämän eri osa-alueilla, mikä on synnyttänyt keskustelua, keskustelua ja pohdintaa sen tärkeydestä ja vaikutuksista. Tässä artikkelissa tutkimme edelleen Nigol Andresen:n roolia nykyään, analysoimme sen eri puolia ja yritämme ymmärtää, kuinka se on noussut niin näkyvälle paikalle julkisessa keskustelussa.

Nigol Andresen
Nigol Andresen vuonna 1941.
Nigol Andresen vuonna 1941.
Neuvosto-Viron korkeimman neuvoston puhemiehistön puheenjohtaja
29. marraskuuta 1946 – 5. maaliskuuta 1947
Edeltäjä Johannes Vares-Barbarus
Seuraaja Eduard Päll
Viron ulkoministeri
21. kesäkuuta 1940 – 25. elokuuta 1940
Edeltäjä Ants Piip
Henkilötiedot
Syntynyt2. lokakuuta 1899
Haljala, Vironmaan kuvernementti, Venäjän keisarikunta
Kuollut24. helmikuuta 1985
Tartto, Viron SNT, Neuvostoliitto
Kansalaisuus virolainen
Ammatti kirjailija, runoilija
Tiedot
Puolue Viron kommunistinen puolue (EKP)

Nigol Andresen (2. lokakuuta 1899 Haljala, Vironmaan kuvernementti, Venäjän keisarikunta – 24. helmikuuta 1985 Tartto, Viron SNT, Neuvostoliitto)[1] oli virolainen kirjailija, runoilija, kääntäjä, kirjallisuuskriitikko ja vasemmistolainen poliitikko, joka oli Viron ulkoministerinä Johannes Vareksen hallituksessa kesäkuusta elokuuhun 1940. Andresen toimi korkeissa tehtävissä Neuvosto-Virossa vuosina 1940–1949, minkä jälkeen hänet syrjäytettiin.

Ura ennen politiikkaa

Andresen opiskeli vuosina 1914–1918 Rakveren opettajaseminaarissa ja työskenteli sen jälkeen alakoulun opettajana Narva-Jõesuussa, Rakveressa ja vuosina 1920–1932 Tallinnassa. Hän oli 1920-luvulla myös dramaturgina Viron draamateatterissa ja Hommikteaterissa.[1] Andresen oli runoilijana, kääntäjänä ja kirjallisuuskriitikkona tunnettu älykkö.[2] Hän käytti kirjailijanimiä Ormi Arp, Fabius ja Tiit Reimari.[1]

Andresen oli Viron sosiaalidemokraattien johtajiin kuuluneen Mihkel Martnan vävy.[3]

Poliittinen ura

Andresen kuului vuosina 1922–1925 Viron itsenäiseen työväenpuolueeseen (EISTP) ja vuosina 1925–1934 sen seuraajaksi syntyneeseen Viron sosialistiseen työväenpuolueeseen (ESTP). Hän oli ESTP:n vasemmistososialistista oppositiota edustaneen Viron nuorsosialistien liiton (ENL) pääideologi ja vuodesta 1928 sen puheenjohtaja.[2][1] Nuorsosialistien liitto lakkautettiin poikkeustilan aikana vuonna 1933, minkä jälkeen Andresen joutui kokonaan välirikkoon maltillisten sosiaalidemokraattien kanssa.[2] Hänet valittiin vuonna 1932 Viron parlamenttiin eli riigikoguun ESTP:n edustajana, mutta hän perusti helmikuussa 1934 yhdessä kahden muun edustajan kanssa uuden vasemmistososialistisen edustajaryhmän, Marksilaisen työkansan liiton (MTÜ), joka suhtautui vihamielisesti presidentti Konstantin Pätsin samana vuonna suorittamaan vallankaappaukseen.[2][1] Andresen jatkoi kansanedustajana, kunnes riigikogu vuonna 1937 lakkautettiin.[1]

Andresen oli vuodesta 1932 yhteistyössä Neuvostoliiton suurlähetystön ja vuodesta 1935 Viron kommunistisen puolueen (EKP) kanssa, mutta hän ei liittynyt EKP:n jäseneksi ennen vuoden 1940 neuvostomiehitystä, jolloin hänestä tuli yksi niin sanotuista kesäkuun kommunisteista.[2] Kun kirjailija Johannes Vares muodosti ensimmäisen neuvostomiehityksen alussa kesäkuussa 1940 Viron uuden hallituksen, vaati Andrei Ždanov Andresenia ryhtymään ulkoministeriksi, vaikka tämä yritti kieltäytyä vedoten siihen, ettei tuntenut ulkopolitiikkaa. Andresenin lyhyellä ulkoministerikaudella Viro liitettiin osaksi Neuvostoliittoa ja siitä tuli Viron sosialistinen neuvostotasavalta.[4] Andresen nimitettiin elokuussa 1940 Viron SNT:n sivistysasiain kansankomissaariksi ja kansankomissaarien neuvoston puheenjohtajan sijaiseksi.[2] Hänestä tuli myös Neuvostoliiton korkeimman neuvoston jäsen.[1]

Andresen oli vuosien 1941–1944 saksalaismiehityksen aikana paossa Neuvostoliitossa.[1] Hän osallistui Viron kirjailijaliiton perustamiseen vuonna 1943.[5] Toisen maailmansodan jälkeen Andresen jatkoi sivistysasiain kansankomissaarina vuoteen 1946,[1] minkä jälkeen hän oli Viron SNT:n ministerineuvoston puheenjohtajan sijainen ja korkeimman neuvoston puhemiehistön puheenjohtajan sijainen. Hänet erotettiin puoluepuhdistuksen yhteydessä tehtävistään elokuussa 1949 ja koko kommunistisesta puolueesta lokakuussa 1949. Hänet vangittiin maaliskuussa 1950 ja tuomittiin 25 vuoden vankeuteen tammikuussa 1952.[2] Andresenin ja toisen vuoden 1940 ministerin Hans Kruusin julistamista kansanvihollisiksi käytettiin tekosyynä Nikolai Karotammin syrjäyttämiseen EKP:n pääsihteerin paikalta.[6] Andresenin tuomio kumottiin Stalinin kuoltua vuonna 1955, ja hän pääsi takaisin kommunistisen puolueen jäseneksi vuonna 1961.[2] Hän kuoli vuonna 1985. Hänet on haudattu Tallinnan Metsakalmistun hautausmaalle.[1]

Lähteet

  1. ↑ a b c d e f g h i j Andresen, Nigol (Arkistoitu – Internet Archive) (viroksi) Eesti biograafiline andmebaas ISIK. Viitattu 8.2.2020.
  2. ↑ a b c d e f g h Valge, Jaak: ”Miksi osa Viron kirjailijoista siirtyi neuvostohallinnon palvelukseen vuonna 1940?”, Historiallinen aikakauskirja 3/2014, s. 297–310.
  3. ↑ Kimmo Rentola: Kenen joukoissa seisot? Suomalainen kommunismi ja sota 1937–1945, s. 227. WSOY, Porvoo–Helsinki–Juva 1994.
  4. ↑ Seppo Zetterberg: Viron historia, s. 624–625. Suomalaisen Kirjallisuuden Seura, Helsinki 2007.
  5. ↑ Zetterberg 2007, s. 695.
  6. ↑ Zetterberg 2007, s. 669.