Nikajärvi

Nykymaailmassa Nikajärvi:stä on tullut erittäin tärkeä ja kiinnostava aihe monille ihmisille. Nikajärvi:llä on keskeinen rooli todellisuudessamme yhteiskuntaan, talouteen, kulttuuriin tai mihin tahansa muuhun arkielämään kohdistuvan vaikutuksensa vuoksi. Tässä artikkelissa tutkimme perusteellisesti Nikajärvi:n eri puolia ja sen vaikutusta eri alueilla. Sen kehityksestä vuosien varrella sen merkityksellisyyteen nykypäivänä, sen suhteen muihin merkityksellisiin aiheisiin, syvennymme yksityiskohtaiseen analyysiin, jonka avulla voimme ymmärtää paremmin Nikajärvi:n tärkeyttä nykymaailmassa. Riippumatta taustastamme tai erityisistä kiinnostuksen kohteistamme, Nikajärvi on aihe, joka koskee meitä kaikkia ja joka ansaitsee huomiomme ja pohdiskelumme.

Nikajärvi
Нигозеро, Nigozero
Kontupohjan voimalaitos. Taustalla Nikajärvi.
Kontupohjan voimalaitos. Taustalla Nikajärvi.
Valtiot Venäjä
Tasavalta Karjalan tasavalta
Piiri Kontupohjan piiri
Paikkakunta Kontupohja
Koordinaatit 62°14′02″N, 34°16′46″E
Vesistöalue ja valuma-alueen tietoja
Päävesistöalue Suunujoki
Mittaustietoja
Pinnankorkeus 62 m
Pituus 4,9 km
Leveys 1,8 km
Rantaviiva 14,5 km
Pinta-ala 6 km²
Tilavuus 0,0282 km³
Keskisyvyys 4,7 m
Suurin syvyys 11,5 m
Valuma-alue 6 830 km²
Kartta
Nikajärvi

Nikajärvi (lyydiksi Ńigad’äŕv,[1] ven. Ни́гозеро, Nigozero) on Suunujoen vesistöön kuuluva järvi Karjalan tasavallan Kontupohjan piirin Kontupohjan kunnassa Venäjällä. Sen pinta-ala on 6,0 neliökilometriä, valuma-alueen laajuus 6 830 neliökilometriä, keskisyvyys 4,7 metriä ja suurin syvyys 11,5 metriä.[2]

Nikajärvi on osa Kontupohjan vesivoimalaitoksen säännöstelyallasta. Se on pohjoisessa kapeikon kautta yhteydessä Sandaljärveen. Järvi laskee Kontupohjan kanavan kautta Äänisen Kontupohjanlahteen. Sen kalalajeja ovat muikku, harjus, hauki, särki, made ja ahven. Kontupohjan kaupunki ottaa järvestä käyttövetensä ja laskee siihen osan jätevesistään.[2]

Lähteet

  1. ↑ Nissilä, Viljo: Die Dorfnamen des alten lüdischen Gebietes, s. 58. Helsinki: Suomalais-ugrilainen seura, 1967.
  2. ↑ a b Ozjora Karelii: Spravotšnik, s. 357–358. Petrozavodsk: Karelski nautšnyi tsentr RAN, 2013. ISBN 978-5-9274-0450-6 Teoksen verkkoversio.