Paul Gustafsson

Nykymaailmassa Paul Gustafsson on saavuttanut ennennäkemättömän merkityksen. Paul Gustafsson:stä on tullut miljoonien ihmisten ympäri maailmaa kiinnostava aihe yhteiskuntaan, populaarikulttuuriin tai historiaan kohdistuvan vaikutuksensa vuoksi. Syntymisestään nykypäivään Paul Gustafsson on herättänyt keskustelua, pohdiskelua ja analyyseja eri alueilla, synnyttäen loputtomasti mielipiteitä ja näkökulmia. Tässä artikkelissa tutkimme Paul Gustafsson:n merkitystä ja sen vaikutusta nykyajan elämän eri osa-alueisiin sekä sen merkitystä menneessä ja tulevassa historiassa.

Tämä artikkeli käsittelee diplomaattia. Taiteilija Paul Gustafssonista on eri artikkeli.

Paul Verner Erkki Gustafsson (9. huhtikuuta 1923 Helsinki – 23. maaliskuuta 2002 Helsinki) oli suomalainen diplomaatti, koulutukseltaan lainopin kandidaatti.[1] Hän toimi ulkoministeriön oikeudellisen osaston päällikkönä 1967–1970 ja 1973–1976 ja oli suurlähettiläänä Haagissa 1970–1973, OECD:n edustustossa Pariisissa 1976–1977, alivaltiosihteerinä 1977–1980 ja suurlähettiläänä Tukholmassa 1980[2]–1983.[1]

Hän sai diplomaattisen virka-arvon erikoislähettiläs ja täysivaltainen ministeri vuonna 1968.[2]

Paul Gustafssonin vanhemmat olivat jääkärikenraalimajuri Verner Gustafsson ja oopperalaulaja Greta von Haartman.[3]

Teoksia

  • Tie Dubrovkaan. Kirjayhtymä, Helsinki 1987. ISBN 951-26-2772-8.
  • Suurta unta. Kirjayhtymä, Helsinki 1992
  • Koulupoika, korpraali, konsuli. Kirjayhtymä, Helsinki 1995
  • Ritarikadun renki. Kirjayhtymä, Helsinki 1999

Lähteet

  1. ↑ a b Gustafsson, Paul hakuteoksessa Uppslagsverket Finland (2012). (ruotsiksi)
  2. ↑ a b Facta 2001, osa 5, p. 358. WSOY 1982.
  3. ↑ Gustafsson, Paul: Koulupoika, korpraali, konsuli, s. 11–28. Helsinki: Kirjayhtymä. ISBN 951-26-4077-5

Kirjallisuutta

  • Mansala, Arto – Suomi, Juhani (toim.): Suomalainen diplomaatti: Muotokuvia muistista ja arkistojen kätköistä. Suomalaisen Kirjallisuuden Seuran toimituksia 941. Helsinki 2003. ISBN 951-746-536-X

Aiheesta muualla