Pentakloorietaani

Nykymaailmassa Pentakloorietaani:stä on tullut erittäin tärkeä ja kiinnostava aihe lukemattomille ihmisille. Olipa kyse sen vaikutuksista yhteiskuntaan, vaikutuksestaan ​​kulttuuriin tai sen merkitykseen historiassa, Pentakloorietaani on vanginnut tutkijoiden, asiantuntijoiden ja harrastajien huomion. Sen merkitys ylittää rajat ja kattaa eri alueet, mikä tekee siitä syvän analyysin ja keskustelun aiheen. Tässä artikkelissa tutkimme Pentakloorietaani:n eri puolia ja sen vaikutuksia nykymaailmaan analysoimalla sen historiallista merkitystä, sen nykyistä vaikutusta ja sen mahdollisia vaikutuksia tulevaisuudessa.

Pentakloorietaani
Tunnisteet
IUPAC-nimi 1,1,1,2,2-pentakloorietaani
CAS-numero 76-01-7
PubChem CID 6419
SMILES C(C(Cl)(Cl)Cl)(Cl)Cl
Ominaisuudet
Molekyylikaava C5H12
Moolimassa 202,3 g/mol
Sulamispiste –29 °C
Kiehumispiste 162 °C
Tiheys 1,68 g/cm3

Pentakloorietaani (C2HCl5), josta käytetään myös nimiä etaanipentakloridi ja pentaliini, joka normaaliolosuhteissa on olomuodoltaan väritön neste, jolla tunnusomainen haju. Pentakloorietaanin rakennekaava on CHCl2CCl3, moolimassa 202,3 g/mol, sulamispiste −29 °C, kiehumispiste 162 °C, tiheys 1,68 g/cm3 ja CAS-numero 76-01-7. Pentakloorietaani liukenee huonosti veteen.

Ensimmäisen kerran pentakloorietaania valmisti vuonna 1840 Henri Victor Regnault kloorimetaanin klorinolyysillä. Sitä voidaan valmistaa klooraamalla trikloorieteeniä käyttäen katalyyttinä rauta(III)kloridia tai UV-säteilytystä. Sitä muodostuu myös epätoivottuna sivutuotteena valmistettaessa muita kloorattuja etaanijohdannaisia. Pentakloorietaania voidaan käyttää liuottimena, mutta sen myrkyllisyyden vuoksi tämä käyttö on vähentymässä. Nykyään suurin osa tuotetusta tai sivutuotteena muodostuneesta pentakloorietaanista käytetään tetrakloorieteenin tai klorinolyysillä saatavan tetrakloorimetaanin valmistamiseen.[1][2]

Lähteet

  1. ↑ Alén, Raimo: Kokoelma orgaanisia yhdisteitä: Ominaisuudet ja käyttökohteet, s. 56. Helsinki: Consalen Consulting, 2009. ISBN 978-952-92-5627-3
  2. ↑ Eberhard-Ludwig Dreher, Theodore R. Torkelson & Klaus K. Beutel: Chlorethanes and Chloroethylenes, Ullmann's Encyclopedia of Industrial Chemistry, John Wiley & Sons, New York, 2011. Viitattu 06.08.2013

Muita kloorietaaneja

Aiheesta muualla