Primaarinen aivolymfooma
Nykyään Primaarinen aivolymfooma on aihe, joka on saanut suuren merkityksen nyky-yhteiskunnassa. Teknologian ja globalisaation myötä Primaarinen aivolymfooma:stä on tullut kiinnostava kohde monille ihmisille ympäri maailmaa. Taloudellisista vaikutuksistaan populaarikulttuuriin Primaarinen aivolymfooma:stä on tullut aihe, joka herättää edelleen keskustelua ja analyyseja. Tässä artikkelissa tutkimme perusteellisesti Primaarinen aivolymfooma:n eri puolia ja sen vaikutuksia tämän päivän yhteiskuntaan sekä sen mahdollisia tulevaisuuden vaikutuksia.
Primaarinen aivolymfooma on harvinainen aivoista alkunsa saava imusolujen syöpä, lymfooma. Sen riskiä kasvattaa heikentynyt immuunijärjestelmä, jonka syihin kuuluvat HIV-infektio ja elinsiirrot, erityisesti sydämen. Sairaus liittyy myös Epstein-Barrin virukseen varsinkin HIV-positiivisilla henkilöillä. Muita yleisempi kyseinen syöpä on 45–70-vuotiailla.[1] Tunnetuista riskitekijöistä huolimatta sairastumisen syy jää yleensä tuntemattomaksi, ja suurimmalla osalla potilaista on normaali immuunijärjestelmä. Sairaus kehittyy yleensä isoaivoihin.[2]
Primaarinen aivolymfooma voi oireilla esimerkiksi puheen, näön tai persoonallisuuden muutoksina, kuumeiluna, aistiharhoina, päänsärkynä tai kouristeluna. Kortikosteroideilla hoidetaan oireita ja turvotusta. Kemoterapia, yleensä korkea-annoksinen metotreksaatti, voi pidentää selviytymistä useilla vuosilla. Jos kemoterapia ei tehoa, voidaan turvautua sädehoitoon. Monet potilaat saavat yhdistelmähoitoa, johon kuuluu lääkkeitä, kuten temotsolomidi, rituksimabi, sytarabiini ja etoposidi.[1]
Hoitamaton primaarinen aivolymfooma johtaa kuolemaan alle kahdessa kuukaudessa, mutta kemoterapian avulla potilaat selviävät usein 3–4 vuotta tai kauemmin. Viisivuotiseloonjääminen on noin 40 %, ja nuorilla potilailla on parempi ennuste kuin vanhemmilla.[1]
Primaarinen aivolymfooma kuvattiin ensi kertaa 1920-luvuilla. Ei tiedetä, miksi se saa alkunsa keskushermostosta, jossa tavallisesti ei ole imusoluja.[3]