Puikkotorvijäkälä

Nykyään Puikkotorvijäkälä on aihe, joka on noussut ajankohtaiseksi yhteiskunnan eri alueilla. Politiikasta ja taloudesta kulttuuriin ja teknologiaan Puikkotorvijäkälä on tullut kiinnostava kohde, joka herättää keskustelua ja pohdintaa. Ajan myötä Puikkotorvijäkälä:n vaikutus on lisääntynyt, vaikuttaen suoraan tai epäsuorasti laajaan joukkoon väestöä. Tässä artikkelissa tutkimme Puikkotorvijäkälä:n eri puolia ja analysoimme sen vaikutusta nykytodellisuuteen sekä sen mahdollisia vaikutuksia tulevaisuuteen.

Puikkotorvijäkälä
Tieteellinen luokittelu
Kunta: Sienet Fungi
Kaari: Kotelosienet Ascomycota
Alakaari: Pezizomycotina
Luokka: Lecanoromycetes
Alaluokka: Lecanoromycetidae
Lahko: Maljajäkälät Lecanorales
Heimo: Torvijäkälät Cladoniaceae
Suku: Torvijäkälät Cladonia
Laji: cornuta
Kaksiosainen nimi

Cladonia cornuta
(L.) Hoffm., 1791[1]

Katso myös

  Puikkotorvijäkälä Wikispeciesissä
  Puikkotorvijäkälä Commonsissa

Puikkotorvijäkälä (Cladonia cornuta) on nimensä mukaisesti kapean puikkomainen pensasjäkälä. Se voi kasvaa jopa yli 10 cm korkeaksi. Laji on harmaanvihreä ja sileäkuorinen tyvi on ruskehtava. Puikkotorvijäkälän podeetio on lähes haaraton ja kärjestään hienojakoisen jäkälämurun peitossa, tyvi on usein harvasuomuinen. Puikkotorvijäkälä kasvaa erittäin yleisenä koko maassa runsaimmin Etelä- ja Keski-Suomessa. Se viihtyy erityisesti kuivissa kangas- ja kalliometsissä kasvaen pienehköinä ryhminä lahopuulla, turpeella ja humuspitoisella kivennäismaalla. Puikkotorvijäkälän alalaji lapintorvijäkälä (subsp. groenlandica) on matalampi ja kasvaa vain Pohjois-Suomessa. [2] Puikkotorvijäkälän leväosakkaana toimii viherleviin kuuluva (Asterochloris). Puikkotorvijäkälän jäkäläaineena eli sekundaarisena aineenvaihduntatuotteena esiintyy fumaariprotoketraarihappoa (C22H16O12).[3]

Lähteet

  • Nettikasvio
  • Rikkinen, Jouko; Jäkälät & sammalet Suomen luonnossa; Otava 2008; s. 62
  • Karttunen, Krister; Kotimaan luonto-opas; WSOY 1999; 6. painos; s. 206

Viitteet

  1. ↑ MycoBank Luettu 18.2.2009
  2. ↑ Stenroos S., Ahti T., Lohtander K., Myllys L. (toim.); Suomen jäkäläopas; Kasvimuseo/Luonnontieteellinen keskusmuseo 2011; s. 128
  3. ↑ Stenroos, Soili & Ahti, Teuvo & Lohtander, Katileena & Myllys, Leena (toim.): Suomen jäkäläopas, s. 126 - 127. Luonnontieteellisen keskusmuseon kasvimuseo, 2011. ISBN 978-952-10-6804-1

Aiheesta muualla