Punamulta
Nykymaailmassa Punamulta on saavuttanut ennennäkemättömän merkityksen. Syntymisestään lähtien se on kiinnittänyt lukemattomien henkilöiden huomion ja kiinnostuksen, ja siitä on tullut toistuva keskustelunaihe kaikilla alueilla. Sen vaikutus on levinnyt kaikkialle maailmaan herättäen kiihkeää kiinnostusta ja kiivasta keskustelua. Punamulta on jättänyt lähtemättömän jäljen yhteiskuntaan ja vaikuttanut merkittävästi siihen, miten ihmiset näkevät ympäröivän maailman. Tässä artikkelissa tutkimme Punamulta-ilmiötä perusteellisesti ja analysoimme sen alkuperää, kehitystä ja vaikutusta nykyään.
Punamulta (Fe2O3·H2O) on maaväripigmentti. Sitä käytetään yleisesti keittomaalin pigmenttinä. Punamulta on rautapitoista savimaata: hyvin hienojakoista hematiittia. Koostumus vaihtelee esiintymispaikan mukaan; parhaat punamullat sisältävät jopa 95 prosenttia rautaoksidia. Pigmentin sävyt vaihtelevat sen sisältämien sivuaineiden mukaisesti. Tyypillisesti punamulta sisältää noin prosentin lyijyä, 0,5 % kuparia ja 10 % luonnon kvartsia.[1] Sävy määrittyy myös polton mukaan: mitä kuumempi poltto, sen tummempi sävy.
Punamullan valmistus
Pigmentin valmistuksessa maa lietetään, sekoitetaan ja poltetaan. Vanhojen punamultamaalien sävy oli varsin vaalea, koska lämpötilaa ei silloisilla uuneilla saatu kovin korkeaksi. 1900-luvun mittaan pigmenttien sävyjä on tasaisesti tummennettu, mutta myös vaaleampaa italianpunaista on saatavilla.[2]
Käyttö
Punamultaa on käytetty jo esihistoriallisella ajalla, jolloin sillä on korostettu kalliomaalauksia, maalattu luolamaalauksia, värjätty haudattavia ja pieniä esineitä. Punamullalla on maalattu muun muassa Astuvansalmen kalliomaalaukset Ristiinassa. Suomessa kampakeraamisella kaudella (4200–2000 eaa.) valmistetut savihahmot värjättiin usein punamullalla.[3]
Ruotsissa ensimmäiset tiedot punamullan käytöstä talomaalissa ovat 1500-luvulta,lähde? jolloin raaka-aineena käytettiin Falunin Kopparbergin kuparikaivosten jätekivestä valmistettua kaivoslesettä eli teknistä punamultaa.[4] Punamultaa käytettiin keittomaalin pigmenttinä.[5]
Katso myös
Lähteet
- Hintsanen, Päivi: Coloria 2007. Päivi Hintsanen. Viitattu 5.2.2008.
- Produktinfo Pigmentet Falu rödfärg. Stiftelsen Stora Kopparberget. Arkistoitu 23.1.2008. Viitattu 5.2.2008. (ruotsiksi)
- Kaila, Panu (teksti): Keittomaali. Korjauskortisto, 1.1.2000, nro KK12. Helsinki: Museovirasto / Rakennushistorian osasto. ISSN 1236-4517 Artikkelin verkkoversio. (pdf) Viitattu 4.3.2008. (Arkistoitu – Internet Archive)
Viitteet
Aiheesta muualla
- Suurvalta-ajasta valistuksen aikaan 1600–1775 Rakennusperintö.fi. 20.2.2006. Ympäristöministeriö ja Museovirasto. Arkistoitu 25.3.2008. Viitattu 5.3.2008.
- Ivars, Marja: Urajärven punamultaresepti Rakennusperintö.fi. 2.8.2006. Ympäristöministeriö ja Museovirasto. Arkistoitu 17.11.2010. Viitattu 20.5.2010.
- Sahlberg, Marja: Miten talon alkuperäinen väri selvitetään? Rakennusperintö.fi. 8.10.2007. Ympäristöministeriö ja Museovirasto. Arkistoitu 17.11.2010. Viitattu 20.5.2010.
- Palttala-Heiskala, Outi: Ulkomaalaus -puujulkisivu Talotori. 2005. Forssan ammatti-instituutt. Arkistoitu 5.4.2008. Viitattu 5.3.2008.