Rolf Haikkola

Tässä artikkelissa käsitellään Rolf Haikkola:n merkitystä nyky-yhteiskunnassa. Rolf Haikkola on ollut johtavassa asemassa eri alueilla politiikasta populaarikulttuuriin, ja sen vaikutus ihmisten jokapäiväiseen elämään on kiistaton. Kautta historian Rolf Haikkola on ollut keskustelujen, tutkimusten ja tutkimuksen kohteena, jossa on pyritty ymmärtämään sen vaikutusta yhteiskuntaan. Tässä mielessä Rolf Haikkola:n kehitystä ajan mittaan tarkastellaan tarkasti analysoimalla sen merkitystä eri yhteyksissä ja sen vaikutusta ihmisten elämään. Lisäksi tarkastellaan Rolf Haikkola:een liittyviä ajankohtaisia ​​trendejä sekä sen tuomia haasteita ja mahdollisuuksia nykymaailmassa.

Rolf Haikkola
Rolf Bärntson (vuoteen 1935)
Rolf Haikkola vuonna 1972.
Rolf Haikkola vuonna 1972.
Henkilötiedot
Koko nimi Rolf Erik Haikkola
Syntynyt14. heinäkuuta 1927
Myrskylä
Kuollut15. maaliskuuta 2024 (96 vuotta)
Helsinki
Kansalaisuus  Suomi
Ammatti yleisurhelija ja yleisurheiluvalmentaja
Uran tiedot
Lempinimi Rolle
Pituus 182 cm
Paino 75 kg
Laji kestävyysjuoksu
Seura Mörskom Start (-1945)
Myrskylän Myrsky (1946-1950)
Rosenlewin Urheilijat -38 (1951-1953)
Helsingin Kisa-Veikot (1954-)
Valmentaja Eino Leino
Olli Virho
Armas Valste
Valmennettavat Ns. "Raaka-Rollen kopla": Pekka Juutilainen, Keijo Ceder, Timo Iitiä, Ilmari Kurkivuori, Pertti Sariomaa, Reijo Takko ja Tauno Wallenius 1960-luvun alkupuoliskolla sekä myöhemmin Lasse Virén, Håkan Spik, Seppo Tuominen ja Matti Valkonen
Saavutukset
Paras sijoitus maailmanrankingissa [1]Maailmantilastossa
5 000 metrillä :
1954: 11. (14.14,2)
Ennätykset 800 m: 1.54,2 (1953)
1 000 m: 2.28,2 (1952)
1 500 m: 3.51,2 (1953)
Maili: 4.13,4 (1952)
3 000 m: 8.10,8 (1954)
5 000 m: 14.14,2 (1954)

Rolf Erik Haikkola, vuoteen 1935 Bärntson[2] (14. heinäkuuta 1927 Myrskylä – 15. maaliskuuta 2024[3] Helsinki[2]) oli suomalainen yleisurheiluvalmentaja ja yleisurheilija.[4]

Urheilu-ura

Myrskyläläinen Rolf Haikkola voitti vuonna 1945 alle 18-vuotiaiden hiihdossa Suomen mestaruuden. Hiihdon rinnalla hän kilpaili keskipitkillä juoksumatkoilla ja saavutti 1940-luvun lopulla junioreiden Suomen mestaruuksia 1 500 ja 3 000 metrillä sekä maastojuoksussa. Vuonna 1948 hän sijoittui Kalevan kisoissa 5:ksi.[5]

Heinäkuun alun 1952 olympiakarsinnoissa Helsingin olympiastadionilla Rolf Haikkola (#66) jäi lopputuloksissa 5:ksi eli olympiamatka jäi saavuttamatta.

Haikkola muutti 1951 perheineen Poriin ja alkoi harjoitella Olli Virhon johdolla ja edusti Rosenlewin Urheilijat -38:aa (RU-38). Hän oli mukana RU-38:n joukkueessa, joka voitti 4 x 1500 metrin Suomen mestaruuden 1951, 1952 ja 1953. Olympiakesän 1952 aikana Haikkolan ei onnistunut nousta olympiajoukkueeseen, sillä hän jäi heinäkuun alun karsinnoissa 1 500 metrillä 5:ksi. Syyskuussa 1952 Haikkola valittiin ensimäiseen maaotteluunsa Norjaa vastaan, jossa hän voitti 1 500 metriä ja oli 5 000 metrillä kolmas. Vuoden 1953 Kalevan kisoissa hän otti ensimmäisen henkiläkohtaisen SM-mitalin 1 500 metrillä.[5]

Haikkola siirtyi kaudella 1954 Helsinkiin ja edusti Helsingin Kisa-Veikkoja (HKV). Kaudesta 1954 tulikin Haikkolan uran paras, sillä hän oli 3 000 metrillä ja 5 000 metrillä hän oli melkein 11 parhaan joukossa vuositilastossa.[5] Hän saavutti vuosina 1954-1956 kolme SM-pronssia 5 000 metrillä voittajan ollessa kullakin kerralla Ilmari Taipale. Lisäksi Haikkola oli voittamassa neljännen viestimestaruutensa HKV:n  x 1500 metrin joukkueessa vuonna 1955.[5]

Urheilu-urallaan hän juoksi erityisesti keskipitkiä ja pitkiä matkoja. Haikkola osallistui vuoden 1954 EM-kisojen 5 000 metrin juoksuun, jossa hän oli 11. Kisan voittaja Neuvostoliiton Vladimir Kuts teki kisassa uuden ME:n ajalla 13.56,6.[6] Hän juoksi samana vuonna ennätyksensä 5 000 metrillä, 14.14,2.[7] Rolf Haikkola kilpaili seitsemässä maaottelussa kahdeksan maaottelujuoksua vuosina 1952–1956. Urheilu-ura päättyi kauteen 1957.[5]

Valmentajana

Rolf Haikkola aloitti valmentamisen vuonna 1961. Alun laajasta valmennetavien ryhmästä tuli tiivis seitsemän juoksijan ryhmä, joka sai nimen Raaka-Rollen kopla. Siihen kuuluivat muun muassa Pekka Juutilainen ja Keijo Ceder.[8]

Valmentajana Haikkola tunnettiin erityisesti Lasse Virénin menestysvuosien valmentajana. Haikkolan ja Virénin yhteistyö alkoi vuonna 1969. Haikkola kirjoitti vuonna 2003 julkaistun muistelmateoksen Lasse Virénin menestyksen portaat.[9]

Rolf Haikkola valittiin vuosisadan valmentajaksi Suomen Urheiluliiton 100-vuotisäänestyksessä vuonna 2006. Haikkola sai Aleksis Kiven Seuran Eskon puumerkki -palkinnon 2016.[10]

Urheiluvaikuttajana

Haikkola siirtyi 1970-luvulla Suomen Urheiluliiton (SUL) palvelukseen. Hän toimi talouspäälikkönä 1973-1977 ja toimitusjohtajana 1977-1986. Toimitusjohtajakauteen mahtuu myös yleisurheilun ensimmäiset MM-kisat, jotka järjestettin Helsingissä.[11]

Kirjoja

  • Haikkola, Rolf: Lasse Virénin menestyksen portaat. Helsinki: Ajatus Kirjat, 2003. ISBN 951-20-6354-9

Lähteet

  1. ↑ Track and Field Statistics - Rolf Haikkola brinkster.net. Viitattu 18.6.2024. (englanniksi)
  2. ↑ a b Forsström, Per-Ole & Lanamäki, Antti & Hirvonen, Erkki: Rolf Haikkola 1927–2024. Työtä yleisurheilun hyväksi. (Muistokirjoitus) Helsingin Sanomat, 1.5.2024, s. B 13. Helsinki: Sanoma Media Finland Oy. ISSN 0355-2047 Artikkelin verkkoversio. Viitattu 7.5.2024.
  3. ↑ Yliniemi, Kaija: Rolf Haikkola on kuollut Ilta-Sanomat. 15.3.2024. Viitattu 15.3.2024.
  4. ↑ Bengs, Ville: 90 år av idrottserfarenhet: mer motion för barnen. Hufvudstadsbladet, 14.7.2017, s. 14–15. Artikkelin verkkoversio.
  5. ↑ a b c d e In Memoriam Rolf Haikkola – konkarivalmentaja muisteli elämäänsä Juoksija-lehdessä syksyllä 2021 – Osallistu urheiluväen yhteiseen adressiin 15.3.2024. juoksija.fi. Viitattu 19.6.2024. (englanniksi)
  6. ↑ "Robotti" Kutsin soolojuoksu - Maailmanennätys nyt 13.56,6. Helsingin Sanomat, 8.5.1966, s. 6. HS Aikakone (vain tilaajille). Viitattu 19.2024.
  7. ↑ Rolf Haikkola Tilastopaja (vaatii kirjautumisen, maksullinen palvelu).
  8. ↑ Paavo Nurmi ja Tiina Lillak valittiin Vuosisadan urheilijoiksi. eliittikisat.fi. 2006. Viitattu 27.8.2012.
    Keijo Ceder: Ottakaa oppia viestien hengestä! 16.6.2011. Keski-Suomen Yleisurheilu. Arkistoitu 6.1.2013. Viitattu 27.8.2012.
  9. ↑ Aulio, Erkki: Haikkola kertoo, miksi Virén voitti 1972 ja -76 muttei enää 1980 – Lanamäki koki oikeusmurhan Vainion dopingjupakan yhteydessä. (Maksullinen artikkeli.) Helsingin Sanomat. 12.4.2003. Viitattu 27.8.2012.
  10. ↑ Eskon puumerkin saajat. Aleksis Kiven Seura. Viitattu 13.10.2016.
  11. ↑ Suomalaisen urheilun suorasuu. Helsingin Sanomat, 14.7.1997, s. 27. HS Aikakone (vain tilaajille). Viitattu 19.6.2024.