Nykymaailmassa Rolf Pipping:stä on tullut erittäin tärkeä ja kiinnostava aihe laajalle yhteiskunnalle. Johtuipa sen vaikutuksesta talouteen, politiikkaan, teknologiaan tai kulttuuriin, Rolf Pipping on asettanut itsensä keskeiseksi pisteeksi keskustelussa ja analyysissä modernin elämän eri näkökohdista. Perustamisestaan lähtien Rolf Pipping on herättänyt uteliaisuutta ja keskustelua, synnyttänyt ristiriitaisia mielipiteitä ja kannustanut etsimään ratkaisuja ja innovaatioita. Kautta historian Rolf Pipping on ollut lukemattomien merkittävien tapahtumien päähenkilö, ja se on merkinnyt ennen ja jälkeen tapaa, jolla eri aiheita suunnitellaan ja käsitellään. Tässä artikkelissa tutkimme Rolf Pipping:n eri ulottuvuuksia ja puolia ja analysoimme sen merkitystä ja vaikutuksia nykymaailmassa.
Hugo Rudolf (Rolf) Pipping (1. kesäkuuta 1889 Kiel, Saksan keisarikunta – 7. joulukuuta 1963 Helsinki[1]) oli suomalainen kielitieteilijä. Hän oli Åbo Akademin ruotsin kielen ja pohjoismaisen filologian professori 1928–1956 ja rehtori 1936–1942.[2] Hän julkaisi ja varusti selityksin Eerikinkronikan[3][4]
Pipping tuli ylioppilaaksi 1907 ja valmistui filosofian kandidaatiksi 1912 ja filosofian lisensiaatiksi 1919. Hän opiskeli ulkomailla Göteborgissa, Tukholmassa ja Uppsalassa. Pipping tuli Åbo Akademin ruotsinkielen opettajaksi 1919 ja hänet nimitettiin Åbo Akademin dosentiksi 1920 ja professoriksi 1928. Hän toimi lisäksi Turun ruotsalaisen yhteiskoulun opettajana 1923–1927 ja oli Åbo Akademin ylioppilaskunnan puheenjohtajana 1919–1921. Pipping kirjotti yleistajuisia artikkeleita Finsk Tidskrift-aikakauslehteen.[4]
Hänen kehittämänsä termi sakprosa (asiaproosa) on levinnyt laajaan käyttöön. Hän sai filosofian kunniatohtorin arvon 1954 Göteborgin yliopistosta.[1]
Hänen isänsä oli kielitieteilijä Knut Hugo Pipping.[1]
![]() |
Edeltäjä: Otto Andersson |
Åbo Akademin rehtori 1936–1942 |
Seuraaja: Georg Olof Rosenqvist |