Salamanterieläimet

Tässä artikkelissa tutkimme Salamanterieläimet-ongelmaa perusteellisesti ja käsittelemme sen tärkeimpiä näkökohtia, seurauksia ja mahdollisia ratkaisuja. Syvennymme sen historialliseen alkuperään sekä sen nykypäivän merkitykseen analysoimalla asiaan liittyviä erilaisia ​​näkökulmia. Samoin tarkastelemme haasteita ja mahdollisuuksia, joita Salamanterieläimet asettaa eri alueilla, olivatpa ne henkilökohtaisia, sosiaalisia, taloudellisia, poliittisia tai kulttuurisia. Monitieteisen lähestymistavan avulla pyrimme tarjoamaan kattavan ja päivitetyn näkemyksen Salamanterieläimet:stä rohkaistaksemme pohdintaa ja tietoista keskustelua tästä nyky-yhteiskunnassa erittäin tärkeästä aiheesta.

Salamanterieläimet
Tulisalamanteri (Salamandra salamandra)
Tulisalamanteri (Salamandra salamandra)
Tieteellinen luokittelu
Domeeni: Aitotumaiset Eucarya
Kunta: Eläinkunta Animalia
Pääjakso: Selkäjänteiset Chordata
Alajakso: Selkärankaiset Vertebrata
Luokka: Sammakkoeläimet Amphibia
Lahko: Salamanterieläimet
Caudata Scopoli, 1777 tai
Urodela Latreille, 1825
Yläheimot ja heimot[1]
Katso myös

  Salamanterieläimet Wikispeciesissä
  Salamanterieläimet Commonsissa

Salamanterieläimet[2][3] eli pyrstösammakot[1] (Caudata tai Urodela) on yksi sammakkoeläinten lahkoista. Salamanterieläimet ovat pitkäpyrstöisiä hieman sisiliskoa muistuttavia eläimiä, jotka elävät kosteissa ympäristöissä, joko vedessä tai metsän kosteassa maassa. Useimmat salamanterieläimet ovat pieniä, mutta suurin jättiläissalamanteri voi olla jopa 1,5 metrin mittainen.[4]

Monet salamanterieläinlajit ovat suojautuneet siten, että niiden suomutonta ihoa peittää myrkyllinen tai pahanmakuinen limakerros. Esimerkiksi tulisalamanteri varoittaa tästä ominaisuudesta kirkkaalla kelta--mustakirjavalla värityksellään. On tosin olemassa petoja, joilla on immuniteetti myrkkyä vastaan. Tällaisia ovat muiden muassa jotkin käärmeet.

Kaikki salamanterieläimet ovat petoja. Valtaosa niistä syö erilaisia pieniä selkärangattomia. Suurimmat lajit voivat napata ravinnokseen myös pieniä selkärankaisia.

Suomessa on kaksi luonnonvaraisena elävää salamanterieläinlajia: vesilisko (Triturus vulgaris) ja rupimanteri (Triturus cristatus). Muualla Euroopassa tavattavia lajeja ovat muiden muassa tulisalamanteri (Salamandra salamandra), alppisalamanteri (Salamandra atra), karpaattienvesilisko (Triturus montandoni), alppivesilisko (Triturus alpestris) ja olmi (Proteus anguinus) sekä kaksi Hydromantes-suvun keuhkotonsalamanterilajia.[5][6][1]

Lähteet

  1. ↑ a b c Dahlström, Harri (päätoim.): Maailman eläimet: Kalat, sammakkoeläimet, matelijat, s. 186–187. Helsinki: Tammi, 1988. ISBN 951-30-6533-2
  2. ↑ Tirri, R. ym. 2001. Biologian sanakirja. Otava.
  3. ↑ Terhivuo, J., Paasikunnas T. & Gustafsson, J., 2013: Euroopan sammakkoeläinten ja matelijoiden suomalaiset nimet. Matelijoiden ja sammakkoeläinten nimistötoimikunta: Luonnontieteellinen keskusmuseo - Suomen herpetologinen yhdistys ry - Korkeasaaren eläintarha. http://www.herpetomania.fi/nimisto/haku/nayta-taksoni.php?laji=2 (Arkistoitu – Internet Archive)
  4. ↑ Tree of Life
  5. ↑ Laukkanen, A.-M.; Virtanen, M.: Koko perheen eläinkirja, s. 166–167. (Toinen painos) Vantaa: Kirjalito, 1997. ISBN 951-28-1927-9
  6. ↑ Olsen, Lars-Henrik: Vesikirppu ja sudenkorento: makean veden eläimiä, s. 198. Suomentanut Kalliola, Iiris ym.. WSOY, 2000. ISBN 951-0-21395-0