Sarvivälke

Tässä artikkelissa ehdotamme, että Sarvivälke-ongelmaa käsitellään laajasta ja yksityiskohtaisesta näkökulmasta. Tämä aihe on erittäin tärkeä nykyään ja on herättänyt suurta kiinnostusta eri aloilla. Seuraavilla riveillä tutkimme tärkeimpiä Sarvivälke:een liittyviä näkökohtia, analysoimme sen vaikutusta, sen seurauksia ja mahdollisia ratkaisuja tai lähestymistapoja sen ratkaisemiseksi. Kattavalla lähestymistavalla tavoitteemme on tarjota täydellinen ja yksityiskohtainen yleiskatsaus, jonka avulla lukijamme ymmärtävät täysin tämän aiheen ja muodostavat siitä tietoisen mielipiteen.

Sarvivälkekappaleita
Apatiitti- ja sarvivälkekiteiden aggregaatti

Sarvivälke on väriltään tavallisesti himmeänvihreä, vihertävänruskea tai musta, neliskulmaisin, välkehtivin pinnoin lohkeileva mineraali. Se on mustan kiilteen jälkeen yleisin tumma mineraali Suomen kallioperässä. Sarvivälke on Uudenmaan maakuntakivi.[1][2]

Ryhmittelyltään sarvivälke luokitellaan amfibolien suureen ryhmään eli nauhasilikaatteihin kuuluvaksi mineraaliseokseksi.[2] Sarvivälkettä ei ole aina tunnustettu omaksi mineraalikseen, ja nimeä käytetäänkin kirjallisuudessa viittaamaan tummaan amfiboliin.

Koostumus

Sarvivälke on kolmen molekyylin isomorfinen sekoitus: kalsium-rauta-magnesiumsilikaatti, alumiini-rauta-magnesiumsilikaatti ja rauta-magnesiumsilikaatti. Toisinaan sarvivälke sisältää myös mangaania, titaania ja natriumia. Fluoridi korvaa usein hydroksyylin. Sarvivälkkeen yleinen kemiallinen kaava on (Ca,Na)2-3(Mg,Fe,Al)5(Al,Si)8O22(OH,F)2, Suomen kallioperä -teos (1998) käyttää kemiallisen kaavan muotoa Ca2(Mg,Fe)4Al(Si7Al)O22(OH)2.[3] Sarvivälkkeen kovuus on 5–6 ja ominaispaino on 2,9–3,4. Sen lohkeavuuskulmat ovat 56 ja 124 astetta. Se sekoitetaan usein augiittiin ja biotiittikiilteeseen, jotka ovat mustia ja jotka esiintyvät graniitissa ja charnockiitissa. Kiderakenteeltaan se on rakeista tai sälöistä.

Esiintyminen

Sarvivälke on yleinen ainesosa monissa magmakivissä ja metamorfisissa kivissä, kuten graniitissa, syeniitissä, dioriitissa, gabrossa, andesiitissa, gneississä ja liuskeessa. Se on amfiboliittien päämineraali.[4][5][1]

Hyvinkään ja Karkkilan välisellä seudulla esiintyy yleisesti mustia kivilajeja, joiden päämineraalina on sarvivälke. Sarvivälkerikkaat kivet tunnetaan hyvinä kiuaskivinä ja Hyvinkään mustia graniitteja louhittiin aiemmin rakennus- ja hautakiviksi.[1][2]

Muut nimitykset

Syvän tummanruskeaa ja mustaa sarvivälkettä kutsutaan tavanomaisesti basalttiseksi sarvivälkkeeksi siitä syystä, että ne ovat yleensä ainesosana basaltissa tai basaltin kanssa läheisesti yhteen kuuluvissa kivissä. Erästä sarvivälkkeen muunnosta, joka sisältää <5 % rautaoksideja, on väriltään harmaasta valkoiseen, ja sitä kutsutaan edeniitiksi, koska sitä esiintyy Edenvillessä, New Yorkissa. Muita sarvivälkesarjaan kuuluvia mineraaleja ovat pargasiitti, hastingsiitti ja tschermakiitti.

Sarvivälkettä kutsutaan toisinaan myös hornblendeksi, kun tarkoitetaan joko hornblendiittia, tai kyseessä on käännösvirhe, sillä useimmilla kielillä sarvivälkettä kutsutaan hornblendeksi.

Lähteet

  1. ↑ a b c Sari Grönholm (toim.), Reijo Alviola, Kari A. Kinnunen, Kari Kojonen, Niilo Kärkkäinen & Hannu Mäkitie: Retkeilijän kiviopas (pdf) (s. 45, 46 ja erityisesti s. 67) Geologian tutkimuskeskus. ISBN 951-690-973-6 Viitattu 19.7.2016.
  2. ↑ a b c Uusimaa – Sarvivälke. Kimallusta rakennuskiviin Geologian tutkimuskeskus. Arkistoitu 25.8.2016. Viitattu 19.7.2016.
  3. ↑ Kallioperägeologista sanastoa (pdf) (sarvivälkkeen kemiallinen kaava teoksen sivuilla 368) Suomen kallioperä – 3 000 vuosimiljoonaa, ISBN 952-90-9260-1, Suomen kallioperä -teoksen kotisivu. 1998. Geologian seura. Arkistoitu 24.9.2015. Viitattu 19.7.2016.
  4. ↑ Mikko Turunen: Metamorfisten kivien luokittelu geologia.fi-sivusto. Viitattu 19.7.2016.
  5. ↑ Yrjö Kähkönen & Martti Lehtinen: Luku 2. Geologian peruskäsitteitä (pdf) (Metamorfiset kivet kappaleessa 2.7, teoksen sivuilla 56–64) Suomen kallioperä – 3 000 vuosimiljoonaa, ISBN 952-90-9260-1, Suomen kallioperä -teoksen kotisivu. 1998. Geologian seura. Arkistoitu 25.2.2012. Viitattu 19.7.2016.

Aiheesta muualla