Nykymaailmassa Selim Lemström on aihe, joka herättää paljon kiinnostusta ja keskustelua. Alkuperäistään nykypäivään Selim Lemström on ollut eri alojen asiantuntijoiden tutkimuksen ja pohdinnan kohteena. Sen vaikutus yhteiskuntaan, talouteen, kulttuuriin ja jopa politiikkaan on ollut merkittävä aikojen saatossa. Tässä artikkelissa tutkimme eri näkökohtia, jotka liittyvät Selim Lemström:een, analysoimalla sen merkitystä nykyisessä kontekstissa ja sen mahdollista vaikutusta tulevaisuudessa. Lisäksi tarkastelemme Selim Lemström:n ympärillä olevia erilaisia näkökulmia ja mielipiteitä tavoitteenaan tarjota laaja ja täydellinen näkemys tästä aiheesta.
Karl Selim Lemström (17. marraskuuta 1838 Inkoo – 2. lokakuuta 1904 Helsinki[1]) oli suomalainen geofysiikan tutkija.[2] Hän sai tohtorin arvon 1874[1]. Hän toimi Helsingin yliopiston fysiikan dosenttina 1869–1878, fysiikan professorina vuosina 1878–1904 ja matemaattis-luonnontieteellisen tiedekunnan dekaanina 1893–1904[3]. Hänen merkittävin saavutuksensa oli osallistuminen Ensimmäiseen kansainväliseen Polaarivuoteen. Siihen osallistui kaikkiaan 12 valtiota. Sen yhteydessä Sodankylässä toimi vuosina 1882–1883 magneettis-meteorologinen observatorio, ja lisäksi Ivalon Kultalassa toimi apuasema. Polaarivuoden aikana Sodankylässä tehtiin yli 300 000 havaintoa. Polaarivuoden havainnoilla oli suuri merkitys 1800-luvun tiedeyhteisölle, ja niillä on edelleenkin suuri merkitys. Aineistoa ollaan nyt siirtämässä digitaaliseen muotoon.
Lemströmin oma tieteellinen kiinnostus kohdistui revontuliin[1] ja ilman sähköisiin ominaisuuksiin kuten salamoihin. Hän sai paljon vaikutteita ruotsalaiselta kollegaltaan Erik Edlundilta (1819–1888). Lemström julkaisi vuonna 1886 kirjan L'aurore Boréale teorioistaan ja tutkimuksistaan. Kirja sai tiedemaailmassa hyvän vastaanoton, ja Lemströmiä ja Edlundia pidettiin alansa johtavina teoreetikkoina.
Lemströmin revontuliteoriat jäivät kuitenkin unohduksiin, kun revontuli-ilmiö selitettiin kuuluvaksi Maan ja Auringon väliseen vuorovaikutukseen. Lemströmin teoriat ovat kuitenkin merkittävä osa revontulitutkimuksen pitkää kehityshistoriaa.
Lemström tutki myös sitä voitaisiinko sähkövirran avulla edistää viljelykasvien kehitystä ja suurentaa satoja. Tutkimusretkillään Huippuvuorilla, Pohjois-Norjassa ja Suomen Lapissa hän oli havainnut että kasvillisuus oli paikoitellen erittäin rehevää ja sadot suhteellisen suuria jos ne säästyivät hallalta. Lemström arveli että ilmakehän sähkövirtaukset aikaansaivat tämän koska muuten kasvukausi oli lyhyt ja maaperä karua. Hän teki vuosina 1885–1886 kokeita sekä laboratoriossa että ulkona luonnossa eri viljelyskasveilla ja päätteli että sähkökäsittely lisäisi satoa, lyhentäisi tuleentumisaikaa ja parantaisi jopa sadon laatua.[4]
Lemström myös popularisoi tiedettä. Hänen revontulia käsittelevä teoksensa Om polarljuset eller norrskenet oli aikoinaan hyvin suosittu.[1]