Sileäotsakaimaani
Alla olevassa artikkelissa analysoidaan Sileäotsakaimaani:n merkitystä nykyisessä kontekstissa. Sileäotsakaimaani on ollut tutkimuksen ja mielenkiinnon kohteena eri aloilla, niin historiassa, tieteessä, tekniikassa kuin taiteessa. Ajan myötä Sileäotsakaimaani:llä on ollut ratkaiseva rooli yhteiskunnan kehityksessä, ja se on vaikuttanut merkittävästi ihmisten vuorovaikutukseen, ajatteluun ja toimintaan. Yksityiskohtaisen analyysin avulla pyrimme käsittelemään Sileäotsakaimaani:n merkitystä eri alueilla, sen vaikutuksia jokapäiväiseen elämään ja sen merkitystä nykymaailmassa.
| Sileäotsakaimaani | |
|---|---|
 |
|
| Uhanalaisuusluokitus | |
|
|
|
| Tieteellinen luokittelu | |
| Kunta: | Eläinkunta Animalia |
| Pääjakso: | Selkäjänteiset Chordata |
| Alajakso: | Selkärankaiset Vertebrata |
| Luokka: | Matelijat Reptilia |
| Lahko: | Krokotiilieläimet Crocodylia |
| Heimo: | Alligaattorit Alligatoridae |
| Alaheimo: | Kaimaanit Kaimaninae |
| Suku: | Sileäotsakaimaanit Paleosuchus |
| Laji: | trigonatus |
| Kaksiosainen nimi | |
|
Paleosuchus trigonatus |
|
 |
|
| Katso myös | |
|
|
|
Sileäotsakaimaani (Paleosuchus trigonatus) on pieni alligaattorilaji. Lajin kuvasi saksalainen luonnontieteilijä Johann Gottlob Schneider vuonna 1801.
Koko ja ulkonäkö
Sileäotsakaimaani on heti kääpiökaimaanin jälkeen pienin krokotiilieläin. Lajit muistuttavat suuresti toisiaan. Uros kasvaa 1,7–2,3 metriä pitkäksi ja korkeintaan 2,6-metriseksi. Naaras kasvaa vain 1,4-metriseksi. Ihopanssari on kilpimäinen ja luinen. Häntä on lyhyempi kuin sen lähilajilla ja se toimii uinnin lisäksi rasvavarastona. Kuonon harjanteen puuttuminen tekee sileäotsakaimaanista virtaviivaisemman, mikä vähentää veden vastusta. Silmät ovat ruskeat ja joskus myös vihreät. Hampaita on 78–82. Lajille on tyypillistä epätavallisen pysty kävelytyyli.
Levinneisyys ja elinympäristö
Sileäotsakaimaani elää Etelä-Amerikan pohjoisosassa Amazon- ja Orinocojoen valuma-alueilla. Lajia tavataan luonnonvaraisena Boliviassa, Brasiliassa, Kolumbiassa, Ecuadorissa, Ranskan Guyanassa, Guyanassa, Perussa, Surinamessa ja Venezuelassa. Lajia on tavattu Venezuelassa 1 300 metrin korkeudessa asti. Levinneisyys menee monilla alueilla päällekkäin kääpiökaimaanin kanssa. Mieluisinta elinympäristöä ovat viileät nopeasti virtaavat metsäjoet, jotka sijaitsevat usein lähellä putouksia ja koskia. Niitä voidaan tavata myös seisovissa lammissa.
Elintavat
Sileäotsakaimaani elää yleensä yksin ja on tekemisissä lajitoveriensa kanssa lähinnä lisääntymisaikana. Ne ovat hyvin reviiritietoisia ja partioivat noin 1 000 metrin pituista jokialuetta. Reviiri voi olla päällekkäin kääpiökaimaanin kanssa, mutta ei tiedetä miten ne tulevat toimeen keskenään. Laji on pääosin yöaktiivinen ja aikuiset viettävät päivänsä piilossa lammikossa, ontossa puunrungossa tai muussa joenrannan rojussa.
Ravinto
Vastakuoriutuneet sileäotsakaimaanin poikaset syövät pääasiassa pieniä selkärangattomia, ja vanhemmat yksilöt syövät myös pieniä kaloja, lintuja ja matelijoita. Aikuisten jäykkä häntä estää saalistuksen avoimessa vedessä ja ne siirtyvät saalistamaan erityisesti nisäkkäitä kuten pakoja ja piikkisiskoja. Sileäotsakaimaanit ovat usein oman elinalueensa hallitsevia petoja ja saalistusalue on laaja.
Lisääntyminen
Sileäotsakaimaanin lisääntymisestä ja kosinnasta tiedetään vielä melko vähän. Urokset tulevat sukukypsiksi kun ne ovat 1,4-metrisiä, naaraat ovat sukukypsiä 1,3-metrisinä. Tällöin ne ovat 10–20-vuotiaita. Koiraat karkottavat reviiriltään vieraat koiraat ja saavat tällöin alueen naaraat. Sileäotsakaimaaninaaraat munivat kuivankauden lopussa. Ne munivat 10–20 munaa tekemäänsä maapesään jota ne täyttävät kasviaineksella, tai termiittikekoon jossa on ihanteellinen lämpötila poikasten kehitykselle. Munat tarvitsevat 28–32 °C:n lämmön. Munat hautuvat noin 115 päivää. Poikaset kuoriutuvat sadekaudella jolloin niiden asuinjoen pinta on noussut paljon. Poikaskuolleisuus on suuri ja niitä jää koatien, liskojen ja käärmeiden saaliiksi, vaikka aikuiset puolustavat poikasiaan pedoilta ja vastaavat niiden hätähuutoihin. Aikuisella on vähän vihollisia, joihin lukeutuu ihmisen lisäksi jaguaari. Sileäotsakaimaanit elävät ainakin 25-vuotiaiksi.
Uhat ja suojelu
Sileäotsakaimaani ei ole uhanalainen ja kannan kooksi arvioidaan yli miljoona yksilöä. Kaupallinen kiinnostus on ollut vähäistä, koska niiden nahka on lähes arvoton. Paikalliset asukkaat metsästävät kuitenkin niitä hieman ruuaksi ja matkamuistoiksi. Laji kuuluu CITES-sopimus liitteeseen 2.
Lähteet
- Adam Britton: Crocodile Specialist Group – Smooth-fronted caiman 2007. Crocodile Specialist Group. Viitattu 17.7.2007.
- Rene Villareal: ADW Paleosuchus trigonatus Classification 17.7.2007. University of Michigan Museum of Zoology. Viitattu 17.7.2007.
Viitteet
- ↑ Crocodile Specialist Group: Paleosuchus trigonatus IUCN Red List of Threatened Species. Version 2014.1. 1996. International Union for Conservation of Nature, IUCN, Iucnredlist.org. Viitattu 21.6.2014. (englanniksi)