Sterilointi (kirurginen toimenpide)

Sterilisaatio
Sterilisaatiossa katkaistaan tai tukitaan munanjohtimet (naisilla), tai katkaistaan siemenjohtimet (miehillä).
Syyt	Raskauden ehkäisy, lisääntymiskyvyn poistaminen
Luokitus
ICD-10	Z30.2
Huom!	Tämä artikkeli tarjoaa vain yleistä tietoa aiheesta. Wikipedia ei anna lääketieteellistä neuvontaa.
Infobox OK

Sterilointi (myös sterilisaatio) on kirurginen toimenpide, jonka ensisijainen ja ihmisillä pääasiallinen tarkoitus on aiheuttaa pysyvä hedelmättömyys. Eläimillä sterilointia käytetään muun muassa helpottamaan urosten, harvemmin myös naaraiden, käsittelyä, vähentämään lisääntymistoimintaan liittyvää stressiä ja riskejä, ja ehkäisemään sukupuolielinten sairauksia, kuten syöpiä.

Ihmisillä sterilointia käytetään raskaudenehkäisymenetelmänä. Sterilointi on yksi luotettavimmista raskaudenehkäisykeinoista.^[1][2] Mies steriloidaan tavallisesti vasektomialla eli siemenjohtimien katkaisulla, ja naisen sterilointi suoritetaan tukkimalla tai katkaisemalla munanjohtimet. Steriloinnin purku on merkittävästi suurempi toimenpide kuin itse sterilointi ja johtaa hedelmällisyyden palaamiseen vain noin puolella miehistä ja naisista.

Vuonna 2015 suomalaisista 18–74 -vuotiaista naisista 18,5 prosenttia ilmoitti käyttävänsä sterilisaatiota ehkäisymenetelmänään. Vuonna 1992 luku oli 10,2 prosenttia.^[3]

Sterilointeja on suoritettu Suomessa huomattavasti useammin naisille kuin miehille, mutta viime vuosiena ero on kääntynyt toisinpäin, koska naisten steriloinnit ovat vähentyneet ja miesten lisääntyneet.^[4] Muualla Euroopassa miesten sterilointi on tavallisempaa.

Vuonna 2022 sterilisaatioita tehtiin Suomessa noin 2900, joista 70 % tehtiin miehille. Sterilisaatiossa olleiden naisten keski-ikä vuonna 2021 oli 36,3 vuotta ja miesten 40,5 vuotta.^[5] Sterilisaation purkuleikkauksia tehdään parikymmentä vuosittain, mikä on alle 1 prosentti kaikista sterilisaation saaneista.^[6]

Kohdunpoistoja tehtiin Suomessa vuonna 2015 yhteensä liki 5600.^[7]

Vuonna 2019 maailmanlaajuisesti mitattuna naisen steriliointi oli yleisin ehkäisymenetelmä. Yli 23 prosenttia ehkäisyä käyttävistä naisista on steriloitu. Naisen sterilisaatio on yleisintä Keski- ja Etelä-Aasiassa, kun taas miesten sterilisaatio on yleisintä Oseaniassa.^[8]

Yhdysvalloissa naisen sterilisaatioita (munanjohtimien katkaisu tai tukkiminen) tehdään vuosittain noin 600 000. Myös kohdunpoistoja tehdään lähes saman verran vuosittain.^[9] Vuosien 1998–2002 aikana Yhdysvalloissa tehtiin arviolta jopa 354 000 vasektomiaa vuosittain.^[10] Vuosien 2014–2021 välillä vasektomioiden määrä kasvoi 26 prosenttia yksityisen terveysvakuutuksen omaavilla miehillä.^[11]

Pääartikkeli: Naisen sterilisaatio

Naisen sterilointi suoritetaan katkaisemalla tai tukkimalla mekaanisesti munanjohtimet, jolloin siittiöt eivät pääse hedelmöittämään munasolua. Toimenpide suoritetaan tavallisesti yleisanestesiassa tähystysleikkauksena eli laparoskopiana. Suomessa munanjohtimiin laitetaan yleisimmin metalliset klipsit, mutta munanjohtimet voidaan myös sitoa tai polttaa kiinni, tai niistä voidaan leikata pala pois. Molempien munanjohtimien poisto (engl. bilateral salpingectomy) tuottaa paremman ehkäisytehon kuin munanjohtimien tukkiminen klipseillä. Toimenpiteen teho alkaa välittömästi. Sterilointi on mahdollista naisen niin halutessaan suorittaa heti synnytyksen jälkeen tai keisarileikkauksen yhteydessä.

Pääartikkeli: Vasektomia

Miehen sterilointi tehdään vasektomia-nimisellä toimenpiteellä, jossa katkaistaan tai tukitaan siemenjohtimet siten, että spermassa ei enää ole siittiöitä. Ejakuloituvan sperman määrä pysyy lähes ennallaan, koska yli 90 prosenttia nesteestä erittyy katkaisukohdan yläpuolelta eturauhasesta ja rakkularauhasista. Toisin kuin naisen sterilisaatio, miehellä toimenpide ei ole välittömästi tehokas, koska siittiöitä on jäljellä siemenjohtimissa. Toimenpiteen jälkeen ehkäisy on hoidettava muilla keinoilla noin kolmen kuukauden ajan, jonka jälkeen siittiöiden lopullinen poistuminen spermasta varmistetaan siemennestetutkimuksella.

Vasektomiaan liittyy pieni, noin 0,15 prosentin mahdollisuus, että siemenjohtimen päät kasvavat uudelleen yhteen.^[12] Sperman tihkuminen siemenjohdinten katkaistuista päistä ympäröiviin kudoksiin voi aiheuttaa niin sanotun spermagranulooman, joka on yleensä harmiton ilmiö. Sterilointi ei vaikuta miehen sukupuolielämään, eikä siitä aiheudu terveydellisiä haittoja.^[1]

Sterilisaation purku on itse sterilointia huomattavasti suurempi toimenpide, joka ei palauta hedelmällisyyttä läheskään kaikille sitä haluaville. Sterilointia tulisikin pitää pysyvänä ehkäisymenetelmänä. Naisille, jotka eivät ole varmoja lapsenhankintasuunnitelmistaan, on tarjolla muita pitkäaikaisia ja helppokäyttöisiä ehkäisymenetelmiä, kuten kierukka. Sterilisaation jälkeen toimenpidettä katuu pohjoismaisten tutkimusten mukaan noin 3–6 prosenttia henkilöistä.^[1]

Naisen steriloinnin purkua ei tehdä julkisessa terveydenhoidossa.^[13] Toimenpide suoritetaan yleisanestesiassa leikkauksella, jossa pyritään liittämään katkaistut munanjohdinten päät yhteen. Raskaus onnistuu purkamisen jälkeen noin 50–80 prosentilla, ja sitä varmemmin, mitä nuorempi nainen on. Steriloinnin jälkeen raskaus voi alkaa myös koeputkihedelmöityksen avulla, jossa munasolut otetaan suoraan munasarjoista, hedelmöitetään maljalla ja siirretään kohtuun.^[1]

Miehen sterilointi puretaan liittämällä siemenjohdinten katkaistut päät kirurgisesti takaisin yhteen. Vaikka toimenpide ei ole teknisesti vaikea, hedelmällisyys ei kaikilla palaa. Syy huonoon tulokseen on se, että noin puolelle steriloiduista miehistä kehittyy vasta-aineita omia siittiöitä vastaan. Siittiövasta-aineet aiheuttavat siittiöiden kasaantumista ja huonontavat niiden liikettä. Jos purku tehdään alle kolmen vuoden kuluttua sterilisaatiosta, raskaus alkaa noin 70 prosentilla, mutta jos purkuun ryhdytään yli 15 vuoden jälkeen, raskauden todennäköisyys on vain 30 prosenttia. Nykytekniikalla pystytään kuitenkin imemään siittiöitä neulalla suoraan miehen kiveskudoksesta keinohedelmöitystä varten. Mies voi myös tallettaa siemennestettä spermapankkiin ennen sterilisaatiota.^[1]

Kansaneläkelaitos ei korvaa sairausvakuutuksesta sterilisaation jälkeisiä lapsettomuushoitoja, mukaan lukien sterilisaation purku ja sen jälkeiset mahdolliset keinohedelmöityshoidot. Poikkeuksena on tilanne, jossa sterilisaatio on tehty sairauden vuoksi.^[14][15]

Suomessa ihmisen steriloinnista säädetään steriloimislaissa.^[16] Sterilisaatiota hakevan tulee täyttää jokin seuraavista kriteereistä:^[17]

1. hän on synnyttänyt kolme lasta tai hänellä on yksin tai aviopuolisonsa kanssa yhteensä kolme alaikäistä lasta;
2. hän on täyttänyt 30 vuotta;
3. raskaus vaarantaisi hänen henkensä tai terveytensä;
4. hänen mahdollisuutensa muulla tavoin ehkäistä raskaus ovat epätavallisen huonot;
5. on syytä otaksua, että hänen jälkeläisillään olisi tai heille kehittyisi vaikea sairaus tai ruumiinvika;
6. hänen sairautensa tai muu siihen verrattava syy vakavasti rajoittaa hänen kykyään hoitaa lapsia;
7. hän pysyvästi kokee kuuluvansa vastakkaiseen sukupuoleen ja elää tämän sukupuolen mukaisessa roolissa.

Sterilisaatio voidaan suorittaa:

• 1. ja 2. kohdassa tarkoitetussa tapauksessa steriloimisen suorittavan lääkärin päätöksellä;
• 3., 4. ja 7. kohdassa tarkoitetussa tapauksessa kahden lääkärin päätöksellä;
• 5. ja 6. kohdassa tarkoitetussa tapauksessa terveydenhuollon oikeusturvakeskuksen eli nykyisen Valviran luvalla.

Alle 18-vuotiasta ei saa steriloida, jolleivät erittäin painavat syyt puolla toimenpidettä. Sterilisaatioon ei vaadita puolison suostumusta. Mikäli hakija on avioliitossa, pariskunnalle järjestetään tarvittaessa yhteinen neuvontatilaisuus ja selvitettävä, kumman steriloiminen on tarkoituksenmukaisempaa.

Steriloimislaissa säädetään rangaistuksista:

• 10 § Se, joka on suorittanut luvalliseksi todettavan steriloimisen tai sitä yrittänyt tämän lain säännöksiä noudattamatta, tuomittakoon sakkoon tai vankeuteen enintään yhdeksi vuodeksi.
• 11 § Joka antaa viranomaiselle tai lääkärille oikeudellisesti merkityksellisen totuudenvastaisen tiedon steriloimista koskevassa asiassa, on tuomittava sakkoon, jollei teko ole rangaistava rikoslain 16 luvun 8 §:n mukaan.

Sterilisaation teettämistä ei ole kriminalisoitu, eli vaikka Suomen lain mukaan ei ole oikeutta sterilisaatioon, sen voi hankkia laillisesti ulkomailla.^[18][19] Lainsäädäntö sallii hakeutumisen ulkomaille hoitoon Kelan sairaanhoitokorvauksien turvin, joten sterilisaatioita teetetään ulkomailla.^[18]

Sterilisaation yleinen ikäraja Suomessa eli 30 vuotta on korkein itsemääräämisoikeutta koskeva alaikäraja Suomessa. Kritiikin mukaan ikärajaa voidaan pitää kohtuuttoman korkeana verrattuna moniin muihin oikeuksiin. Ruotsissa, Norjassa ja Tanskassa yleinen ikäraja on 25 vuotta, paitsi Tanskassa vuodesta 2014 on voinut saada sterilisaation 18–24 -vuotiaana kuuden kuukauden harkinta-ajan jälkeen.^{[20][21][22][23][24]}

Ikärajan laskemista ajaa Vapaaehtoisesti Lapsettomat ry, joka on vuonna 2012 perustettu yhdistys.^[25] Vapaaehtoisesti lapsettomat pitävät steriloimislain ikärajaa vanhanaikaisena ja itsemääräämisoikeutta loukkaavana.^[26] Yhdistyksen mukaan lääkärit ovat usein tietämättömiä steriloimislain sisällöstä tai saattavat tahallaan vaikeuttaa sterilisaatioon pääsyä katumisriskin vuoksi.^[27]

Vihreä liitto kirjasi vuonna 2014 tavoiteohjelmaan sterilisaation ikärajan laskun 25 vuoteen, kun puoluekokoukselle esitettiin ikärajan laskemista 18 vuoteen.^[28][29] Vihreiden nuorten ja opiskelijoiden liitto (ViNO) esitti 18 vuoden ikää jo vuonna 2009, mutta Vihreiden tasa-arvotyöryhmä nosti kannanotossaan tavoiteikää 25 vuoteen.^[30][31][32]

Myös Vasemmistonuorten poliittinen ohjelma vuonna 2011 esitti ikärajaa laskettavaksi 25 vuoteen.^[33]

Tavoitteen hyväksymisen jälkeen Vasemmistonuoret ja Vihreä liitto eivät ole kuitenkaan kampanjoineet enempää lainmuutoksen puolesta.^[34]

Kokoomus hyväksyi puoluekokouksessa vuonna 2018 aloitteen, jossa vaaditaan sterilisaation saamista jo 25-vuotiaana ja poistettaisiin vaatimus puolison kuulemisesta sekä synnytysten että lasten lukumäärästä.^[35]

Piraattipuolue hyväksyi tavoitteeksi 18 vuoden ikärajan vuonna 2017.^[36] Liberaalipuolue – Vapaus valita määritteli ohjelmaan vuonna 2017 tavoitteeksi sterilisaation ikärajan laskemisen 30 vuodesta.^[37] Feministinen puolue määritteli eduskuntavaaliohjelmaan vuonna 2019 aloitteen sterilisaation alaikärajan laskemisesta 25 vuoteen.^[38]

Perussuomalaisten kansanedustaja Anne Louhelainen teki eduskunnassa vuonna 2013 kirjallisen kysymyksen hallitukselle sterilisaation ikärajan laskemisesta 25 vuoteen. Vastauksessa peruspalveluministeri Maria Guzenina-Richardson ei pitänyt steriloimislain muuttamista ajankohtaisena.^[39][40]

Steriloimislain muuttamisesta aloitettiin kansalaisaloite ”Steriloimislain ikäraja pohjoismaiseksi eli 25 vuotta ja lapsiluvuksi kaksi lasta” 20. maaliskuuta 2017.^[41] Se ei saanut paljoa julkisuutta mediassa, ja kannatusilmoituksia kertyi puolen vuoden aikana vain 2 723. Vihreä liitto ja Vasemmistonuoret eivät antaneet julkisesti tukea kansalaisaloitteelle, vaikka ikärajan alentaminen on niiden ohjelmassa.^[42] Iso osa kansasta, poliitikoista ja mediasta näyttää suhtautuvan asiaan välinpitämättömästi. Vuonna 2018 yhdenvertaisuusvaltuutettu ei halunnut ottaa kantaa steriloimislain syrjivyyteen; lain uudistamista ei pidetä kiireellisenä.^[34]

Vasemmistoliiton Merja Kyllönen ja Anna Kontula sekä SDP:n Kristiina Salonen ja Merja Mäkisalo-Ropponen tekivät vuonna 2019 kirjallisen kysymyksen eduskunnassa itsemääräämisoikeuden toteutumisesta sterilointilaissa.^[43]

Vihreiden Jenni Pitko teki eduskunnassa kirjallisen kysymyksen sterilointien saamisen kynnyksistä vuonna 2019.^[44]

Steriloimislain mukaan on oikeus sterilisaatioon, jos pysyvästi kokee kuuluvansa vastakkaiseen sukupuoleen ja elää tämän sukupuolen mukaisessa roolissa. Suomessa laki transsukupuolisen henkilön sukupuolen vahvistamisesta ei vaadi sukuelinkirurgiaa mutta edellyttää, että transsukupuolinen henkilö kykenee todistamaan olevansa lisääntymiskyvytön, jotta hänen kokemansa sukupuoli voidaan juridisesti vahvistaa.^[45][46] Useimmiten transsukupuolisen henkilön kehon muokkaamiseen käyttämä hormonihoito aiheuttaa lisääntymiskyvyttömyyden. Jos transsukupuolinen ei käytä hormoneja tai halua lisääntymiselinten leikkauksia, hänen olisi annettava steriloida itsensä saadakseen vahvistettua viralliseksi kokemansa sukupuolen. Sterilisaation saadakseen transsukupuolinen tarvitsee kahden lääkärin päätöksen. Transjärjestöt pitävät lakia pakkosterilisaationa.^[47]

Transsukupuolisuus steriloimisen perusteena on säädetty steriloimislakiin vuonna 2002. THL:n rekisterin mukaan transsukupuolisuuden perusteella steriloimisrekisteriin ei ole ilmoitettu yhtään sterilointia tällä perusteella koko aikana, joten lähes aina lisääntymiskyvyttömyys tulee transhoitojen seurauksena.^{[48] tarkistettava}

Translakia ovat kritisoineet muun muassa Amnesty International ja YK:n kidutuksen vastainen erityisraportoija.^[49] Tämä kritiikki ei liity suoranaisesti steriloimislakiin vaan translakiin.

Suomessa potilasvahinkolautakunta on linjannut, että väärin suoritetun sterilisaation jälkeinen raskaus on oikeuttanut potilaan saamaan korvauksia.^[50]

”Raskaaksi tuleminen tai raskauden jatkuminen ja lapsen syntyminen ei ole perinteisessä merkityksessään henkilövahinko. Tähän ei vaikuta myöskään naisen mahdollisesti subjektiivisesti kokema olotilan haitallisuus. Raskaudessa ei ole kysymys ruumiinvammasta, muusta henkilövahingosta, taudista tai muusta vastaavasta, vaan normaalista fysiologisesta tilasta. Tällaista tilaa on kuitenkin mahdollista pitää sterilisaatiotoimenpiteen tarkoitus ja luonne huomioon ottaen sillä tavoin haitallisena, että synnytyksestä aiheutuvia suoranaisia kustannuksia sekä kipua ja särkyä on pidetty perusteltuna korvata potilasvahinkolainsäännösten perusteella samoin kuin ansionmenetyksestä raskauden ajalta.”

Pääartikkeli: Pakkosterilisointi

Eugeniikan, sosiaalihuollon kulujen säästämisen ja väestönkasvun rajoittamisen vuoksi eri maissa on harjoitettu ihmisten pakkosterilointia. Vaikka pakkosteriloinnit yhdistetäänkin usein natsi-Saksaan, 1800-luvun lopussa ja 1900-luvun alussa eugeniikka oli suosittua ympäri läntistä Eurooppaa. Niin ikään 1930-luvulta alkaen pakkosterilointi oli mukana myös muiden maiden käytännöissä. Esimerkiksi Suomessa ja Ruotsissa 1930-luvulla omaksutusta pakkosterilointilainsäädännöstä luovuttiin (Suomen osalta pääosin) 1970-luvulla. Vuosina 1935–1970 Suomessa steriloitiin noin 43 000 ihmistä lääketieteellisten, yli 7 500 rotuhygieenisten, yli 3 000 sosiaalisten ja parisataa muiden syiden perusteella. Valtaosa sosiaalisin perustein pakkosteriloiduista oli aviottomien lapsien äitejä, koska kunnat eivät halunneet lisää köyhäinhoidon hoidettavia.^[51][52] Lääketieteellisistä syistä pakkosteriloidut olivat esimerkiksi mielenterveyspotilaita, kehitysvammaisia tai ”moraalittomina” pidettyjä ihmisiä.^[53][54]

Pakkosterilisoinneilla on pyritty muun muassa Intiassa 1970- ja Perussa 1990-luvulla rajoittamaan väestönkasvua.^[55]

Suomessa on mahdollista suorittaa sterilointi vajaavaltaiselle ihmiselle. Jos henkilö on pysyvästi kykenemätön ymmärtämään steriloinnin merkitystä, lain mukaan toimenpide voidaan suorittaa painavista syistä yllä olevan listan kohtien 3, 5 tai 6 perusteella.^[17] Tällaisessa tapauksessa henkilön laillinen edustaja hakee lupaa sterilointiin Terveydenhuollon oikeusturvakeskukselta eli nykyiseltä Valviralta.^[56] Valviran mukaan vaikeasti vammaisten steriloimislupia myönnettiin 2000-luvun ensikymmenellä muutamia ja 2010-luvulla ei yhtään.^[57]

Nykyään pakkosterilointia pidetään ihmisoikeusrikoksena.^[58] Siitä huolimatta Suomen laki vaatii yhä transsukupuolisten pakkosterilisaatiota.^[59]

• Kemiallinen kastraatio

• Sterilisaatio – edelleen varteenotettava vaihtoehto raskaudenehkäisyssä Terveyskirjasto.fi
• Valviran ohjeet Steriloiminen (Arkistoitu – Internet Archive) Julkaistu 8.12.2008
• Terveyden ja hyvinvoinnin laitos (THL): ABST-lomakkeet ja täyttöohjeet
• Naps naps, ei enää vauvoja Ylioppilaslehti 16.03.2007