Tässä artikkelissa käsittelemme Suomenlinnan lelumuseo-aihetta laajasta ja yksityiskohtaisesta näkökulmasta. Suomenlinnan lelumuseo on erittäin tärkeä aihe nyky-yhteiskunnassa, koska se vaikuttaa jokapäiväisen elämän eri osa-alueisiin. Näitä linjoja pitkin aiomme tutkia Suomenlinnan lelumuseo:n eri puolia analysoimalla sen syitä, seurauksia ja mahdollisia ratkaisuja. Lisäksi tarkastelemme eri toimijoiden roolia suhteessa Suomenlinnan lelumuseo:een sekä siihen liittyviä eettisiä ja moraalisia seurauksia. Tämän artikkelin tavoitteena on viime kädessä tarjota kattava näkemys Suomenlinnan lelumuseo:stä, jotta lukija saa syvemmän ja rikastuttavan käsityksen tästä erittäin tärkeästä aiheesta.
Suomenlinnan lelumuseo | |
---|---|
![]() Lelumuseon sisäänkäynti vuonna 2019. |
|
Tyyppi | yksityinen museo |
Sijainti | Suomenlinna C66, 00190 Helsinki |
Perustettu | 1985 |
Johtaja | Petra Tandefelt |
Kotisivut | Suomenlinnan Lelumuseo |
Koordinaatit | |
|
Suomenlinnan lelumuseo oli yksityinen kokoelma antiikkileluja aina 1800-luvun alkupuoliskolta Neuvostoliiton romahdukseen saakka. Lelumuseossa vieraili yli 30 000 kävijää vuosittain.[1][2]
Lelumuseo toimi Vasiljevin huvilan pohjakerroksessa. Huvilan rakennutti vuonna 1911 kapteeni Vasiljev.[3] Rakennus on yksityisessä omistuksessa, ja se on osittain suojeltu.[4] Museon perusti vuonna 1985 keramiikkataiteilija ja antiikkikauppias Piippa Tandefelt (ent. Sirkka-Liisa Kuha, 1939–2024[5]). Perustajansa kuoleman jälkeen museo lopetti toimintansa.[6] Sen yksityistä lelukokoelmaa oli kerätty yli 50 vuotta ja se ei saanut toimintaansa julkista tukea.[2]
Vuonna 2003 museossa tehtiin sukupolvenvaihdos. Kokoelmasta ja keräilystä alkoi tuolloin huolehtia Piipan tytär Petra Tandefelt. Museon yhteydessä toimi myös pieni museokahvila ja kauppa. Museokauppa oli erikoistunut vanhojen eurooppalaisten valmistajien tuotteisiin.[2][3] Tarjolla oli muun muassa teddykarhuja, suupuhalletuja lasikoristeita ja paperimassatuotteita. Suomenlinnan Lelumuseo oli Museoliiton jäsen.[7]