Tien laidalla Waterloo
Tässä artikkelissa Tien laidalla Waterloo:n aihetta käsitellään laajasta ja yksityiskohtaisesta näkökulmasta. Analysoidaan Tien laidalla Waterloo:n vaikutusta nykyiseen yhteiskuntaan sekä sen historiallista merkitystä ja vaikutusta eri alueilla. Lisäksi keskustellaan eri näkökulmista ja esitetään argumentteja Tien laidalla Waterloo:n puolesta ja vastaan, jotta tästä aiheesta saadaan tasapainoinen ja täydellinen näkemys. Lisäksi tutkitaan Tien laidalla Waterloo:n tulevaisuuden vaikutuksia ja mahdollisia strategioita sen tehokkaaksi käsittelemiseksi. Tämän artikkelin tarkoituksena on tarjota lukijoille syvä ja rikas käsitys Tien laidalla Waterloo:stä, jolloin he voivat muodostaa oman mielipiteensä ja osallistua asiasta käytävään tietoiseen keskusteluun.
| Tien laidalla Waterloo | |
|---|---|
| Kirjailija | Kauko Röyhkä |
| Kieli | suomi |
| Genre | romaani |
| Kustantaja | Weilin+Göös |
| Julkaistu | 1980 |
| Ulkoasu | sidottu |
| Sivumäärä | 157 |
| ISBN | 951-35-2350-0 |
| Seuraava | Aave joka maalasi taulun |
 Löydä lisää kirjojaKirjallisuuden teemasivulta |
|
Tien laidalla Waterloo on Weilin+Göösin julkaisema Kauko Röyhkän esikoisromaani. Se ilmestyi vuonna 1980, kuten Röyhkän ensimmäinen LP:kin.
Romaani kertoo Marasta ja Artosta, jotka viettävät kolarin vuoksi vuorokauden tien laidalla jutellen, menneitä muistellen, aurinkoa ottaen, lakritsia syöden ja katkeroa juoden. Kirja välittää kuvan maailmaa pohdiskelevista nuorista. Myöhemmin Röyhkä on todennut yrittäneensä kuvata kirjassa omaa sukupolveaan ja sen aatteettomuutta[1].
Kirjan kustantaja mainosti kirjaa seuraavasti:
»Romaani suoraan nuorten ihmisten maailmasta. Isku vasten kulttuurin sovinnaisuuksia.»
Vuonna 1981 Yle TV2 tuotti Kalle Pursiaisen ohjaaman televisiosovituksen romaanista. Röyhkä ei tiettävästi pitänyt versioinnista. Ensimmäisen näyttämöversion kirjasta teki Janne Kuustie Pieksämäen nuorisoteatteriin. Sari Tikkasen dramatisointi sai ensi-iltansa Jyväskylän ylioppilasteatterissa 1999.
Like Kustannus julkaisi kirjasta sidotun uusintapainoksen vuonna 2000.
Vastaanotto
Helsingin Sanomien toimittajan Tapani Ritamäen mielestä teos osoittaa kielitaitoa, mutta juonta on niukasti.[2]