Nykymaailmassa Tuottajain Lihakeskuskunta on edelleen erittäin tärkeä ja merkityksellinen aihe. Tuottajain Lihakeskuskunta herättää edelleen kiinnostusta ja keskustelua eri aloilla, joko yhteiskuntavaikutuksensa, historiallisen merkityksensä tai populaarikulttuuriin kohdistuvan vaikutuksensa vuoksi. Tuottajain Lihakeskuskunta on ollut eri alojen asiantuntijoiden tutkimuksen, analyysin ja pohdinnan kohteena Tuottajain Lihakeskuskunta:n alkuperästä sen kehittymiseen ajan myötä. Tässä artikkelissa tutkimme Tuottajain Lihakeskuskunta:n eri näkökohtia ja puolia ymmärtääksemme paremmin sen merkitystä ja vaikutusta nykymaailmassa.
Tuottajain Lihakeskuskunta (TLK) oli vuonna 1936 perustettu suomalaisten osuusteurastamojen keskusliike, johon viime vaiheessa kuuluivat jäseninä Itikka, Karjaportti, Lihakunta, LSO Osuuskunta, Pohjanmaan Liha, Savonlinnan Seudun Tuote ja Ålands Andelsslakteri. Sen toimitilat sijaitsivat Helsingin Sörnäisissä.[1]
TLK oli keskeinen tekijä maataloustuottajien osuustoiminnallisessa yhteistyössä liha-alalla, samaan tapaan kuin Valio meijeripuolella. Erona oli kuitenkin se, että osuusmeijereitä oli Suomessa enimmillään yli seitsemänsataa,[2] mutta osuusteurastamoita vain parikymmentä. Näin keskusliikkeen asema ja vaikutusvalta muodostuivat erilaiseksi liha- ja meijerialoilla.
TLK tasasi lihantuotannon alueellisia vaihteluita kotimaassa ja koordinoi jäsentensä myyntiä tärkeälle pääkaupunkiseudulle. Lihan tarjonta maakunnissa vaihteli vuoden ja vuodenaikojen mukaan. Lisäksi joissakin osissa maata vahvan karjatalouden vaikutuksesta tuotettiin lihaa jatkuvasti enemmän kuin kulutettiin.
TLK hoiti myös viennin. 1970- ja 1980-luvuilla se oli pääasiassa ylituotannon purkamista ruhovientinä, mutta myös säilykevientiä, usein Suomen kehitysapuna tai katastrofiapuna, sekä vuotien myyntiä ulkomaille. TLK edusti osuusteurastamoita ulospäin ja ylläpiti keskusteluyhteyttä järjestöihin, viranomaisiin ja valtiovaltaan. Yhteydenpito oli tärkeää niin kauan kuin suuri osa lihataloutta riippui poliittisista päätöksistä tai ministeriöiden luvista ja lisensseistä.
Tuottajain Lihakeskuskunnalla ei ollut omaa teollisuutta, koska perustajat eivät halunneet sen kilpailevan niiden kanssa jalostetuissa tuotteissa. Periaate piti 1970-luvulle, jolloin TLK aloitti yritysostojen sarjan, jonka seurauksena se kasvoi Suomen suurimmaksi lihanjalostajaksi: Oy A. Marschan Ab (1974–1975), Helsingin Kauppiaat Oy (1975), Wahlroosit Oy (1980), OTK:n lihateollisuus (1981) ja OK-Liha (1985).[3]
Muuttuminen teollisuusyritykseksi ja yhä enemmässä määrin kilpailijaksi oli yksi syy jäsenosuuskuntien kasvavaan tyytymättömyyteen Tuottajain Lihakeskuskuntaa kohtaan.
Keskusliike purettiin suurimpien jäsenosuuskuntien aloitteesta kilpailun edistämiseksi keväällä 1991. Purkamisen yhteydessä LSO osti TLK:n teollisuuden (= Helsingin Kauppiaat Oy) ja HK-tuotemerkin, Itikka ja Lihakunta saivat omistukseensa Atria-tuotemerkin. Samalla lihaosuuskunnat luopuivat pitkään käytäntönä olleesta alueellisesta markkinoinnista ja siirtyivät valtakunnalliseen markkinointiin.[4][5]