Tämä artikkeli käsittelee aihetta Tuula Karjalainen, joka on herättänyt suurta kiinnostusta sen merkityksen vuoksi. Tuula Karjalainen on aihe, joka on herättänyt monien ihmisten kiinnostuksen eri aloilla, niin henkilökohtaisella, akateemisella, ammatillisella kuin sosiaalisellakin alalla. Vuosien mittaan Tuula Karjalainen:n merkitys ja merkitys on kasvanut ja se on synnyttänyt keskustelua, tutkimusta ja pohdintaa sen vaikutuksista ja seurauksista yhteiskunnassamme. Tässä mielessä on olennaista analysoida ja ymmärtää Tuula Karjalainen:tä ympäröivät eri näkökohdat sen alkuperästä sen nykyiseen kehitykseen, jotta voimme tarjota laajan ja täydellisen näkemyksen tästä erittäin tärkeästä aiheesta.
Tuula Maria Tellervo Karjalainen (o.s. Heinonen, s. 25. huhtikuuta 1942 Helsinki)[1] on suomalainen taidehistorioitsija ja tietokirjailija.
Karjalainen kirjoitti ylioppilaaksi 1962 ja valmistui Helsingin yliopistosta filosofian kandidaatiksi 1973, filosofian lisensiaatiksi 1985 ja väitteli tohtoriksi Helsingin yliopiston taidehistorian laitoksella 1990 aiheenaan konkretismi.[1] Hän tutki väitöskirjassaan Uuden kuvan rakentajat: konkretismin läpimurto Suomessa, miten valtava mullistus nonfiguratiivisten kuvien tekeminen oli sodasta toipuvassa kansallismielisessä 1950-luvun Suomessa.[2] Konkretismi oli avoimesti kansainvälistä ja Pariisi-keskeistä, kun taas Suomessa taidekäsityksiä leimasivat kansalliset vaatimukset.[3]
Työuransa alkupuolella Karjalainen oli pitkään Espoon kaupungin palveluksessa. Hän työskenteli aluksi lehdistö- ja tiedotussihteerinä 1972–1975 sitten kuvataidesihteerinä 1975–1988 ja lopuksi kuvataidetoimen intendenttinä 1989.[1] Espoon palveluksesta Karjalainen siirtyi Suomen taideakatemiaan näyttely- ja tiedotusosaston apulaisjohtajaksi vuosiksi 1989–1990 ja Helsingin yliopiston taidehistorian virkaa toimittavaksi apulaisprofessoriksi 1990–1991. Ura yliopiston palveluksessa jäi välivaiheeksi, sillä Karjalainen toimi Valtion taidemuseon keskusarkiston johtajana 1990–1993. Seuraavaksi urapolku vei Helsingin kaupungin taidemuseon johtajaksi vuosiksi 1993–2001. Siirtymisessä vaihtui työnantaja, mutta työmatka ei pidentynyt, sillä työpaikan sijainti vaihtui Ateneum-rakennuksesta Lasipalatsiin, jossa kaupungin taidemuseon toimisto silloin sijaitsi. Myös uran viimeinen työpaikka oli Helsingin keskustassa, sillä Karjalainen johti Valtion taidemuseon Nykytaiteen museo Kiasmaa 2001–2006.[1][4]
Suomen tietokirjailijat ry palkitsi Karjalaisen Tietokirjailijapalkinnolla vuonna 2009. Hän sai Lauri Jäntin tietokirjapalkinnon vuonna 2014 teoksestaan Tove Jansson: tee työtä ja rakasta.[5]
Lisäksi Karjalainen on kirjoittanut lukuisia näyttelyjulkaisuja sekä artikkeleja kulttuuripolitiikasta ja kuvataiteesta.