Typpitrikloridi

Nykymaailmassa Typpitrikloridi:stä on tullut erittäin tärkeä ja kiinnostava aihe maailmanlaajuisesti. Alkuperäistään sen vaikutuksiin nyky-yhteiskuntaan Typpitrikloridi on ollut perustavanlaatuinen rooli jokapäiväisen elämän eri osa-alueilla. Olipa se vaikutus populaarikulttuuriin, panos teknologian kehitykseen tai historiallinen merkitys, Typpitrikloridi on luonut laajan tutkimus- ja tutkimuskentän, joka kiehtoo edelleen niin asiantuntijoita kuin harrastajiakin. Tässä artikkelissa tutkimme Typpitrikloridi:n monia puolia ja analysoimme sen merkitystä ja laajuutta eri alueilla ymmärtääksemme täysin sen merkityksen nykymaailmassa.

Typpitrikloridi
Tunnisteet
CAS-numero 10025-85-1
PubChem CID 61437
Ominaisuudet
Molekyylikaava NCl3
Moolimassa 120,36
Ulkomuoto Keltainen neste
Sulamispiste –40 °C[1]
Kiehumispiste 71 °C[1]
Tiheys 1,653 g/cm3[2]
Liukoisuus veteen Reagoi veden kanssa

Typpitrikloridi (NCl3) on typen ja kloorin muodostama epäorgaaninen molekyyliyhdiste. Yhdiste on suhteellisen epästabiili ja hajoaa herkästi räjähdysmäisesti.

Ominaisuudet, valmistus ja käyttö

Huoneenlämpötilassa typpitrikloridi on keltaista nestettä ja sillä on pistävä ja epämiellyttävä haju. Yhdiste liukenee muun muassa kloroformiin, tetrakloorimetaaniin, hiilidisulfidiin ja bentseeniin. Aine reagoi veden kanssa hydrolysoituen ammoniakiksi ja hypokloorihapokkeeksi. Typpitrikloridi voi hajota räjähdysmäisesti lämmitettäessä, iskun vaikutuksesta, kosketuksessa orgaanisiin aineisiin ja valon vaikutuksesta.[1][2][3]

Typpitrikloridia valmisti ensimmäisen kerran Pierre Louis Dulong vuonna 1811. Tutkiessaan yhdisteen ominaisuuksia Dulong menetti näkökyvyn toisesta silmästään ja kolme sormea räjähdyksen seurauksena. Myös Humphry Davy tutki yhdistettä ja loukkaantui tutkimuksissa, joskin hänen vammansa olivat lievempiä kuin Dulongin. Yhdistettä voidaan valmistaa johtamalla kloorikaasua väkevään ammoniumkloridiliuokseen ja elektrolysoimalla ammoniumkloridia happamissa olosuhteissa.[1][2][3][4]

Typpitrikloridia on käytetty Isossa-Britanniassa jauhojen valkaisuun aina vuoteen 1950 saakka, jolloin sen käyttö kiellettiin. Tässä prosessissa muodostuu sivutuotteena metioniinisulfoksimiinia, joka voi aiheuttaa neurologisia sairauksia kuten Alzheimerin tautia, Parkinsonin tautia ja ALS-tautia.[5]

Lähteet

  1. ↑ a b c d N. N. Greenwood & A. Earnshaw: Chemistry of the Elements, s. 574. (2nd Edition) Butterworth Heinemann, 1997. ISBN 0-7506-3365-4 (englanniksi)
  2. ↑ a b c Robert Matyáš, Jiří Pachman: Primary Explosives, s. 289–292. Springer, 2013. ISBN 978-3-642-28436-6 Kirja Googlen teoshaussa Viitattu 4.9.2018. (englanniksi)
  3. ↑ a b Egon Wiberg, Nils Wiberg, Arnold Frederick Holleman: Inorganic chemistry, s. 639. Academic Press, 2001. ISBN 978-0-12-352651-9 Kirja Googlen teoshaussa Viitattu 4.9.2018. (englanniksi)
  4. ↑ Thomas Scott, Mary Eagleson: Concise encyclopedia chemistry, s. 697. Walter de Gruyter, 1994. ISBN 978-3110114515 (englanniksi)
  5. ↑ C. A. Shaw & J. S. Bains: Did consumption of flour bleached by the agene process contribute to the incidence of neurological disease. Medical Hypotheses, 1998, 51. vsk, nro 6, s. 477–481. Artikkelin verkkoversio. Viitattu 4.9.2018. (englanniksi)