Uskonnollisuus

Uskonnollisuus on käsite, joka viittaa uskontoon perustuvaan tai sille ominaiseen asiaan tai ihmisiin, joiden elämässä uskonto on tärkeässä asemassa, uskovaisiin.^[1]

Pääartikkeli: Uskonnon ulottuvuudet‎

Ninian Smart on esittänyt, että monissa uskonnoissa olisi seitsemän uskonnon ulottuvuutta. Näitä ovat Smartin mukaan käytännön ja uskonnollisten menojen ulottuvuus, kokemuksen ja tunteen ulottuvuus, kertomusten ja myyttien ulottuvuus, opin ja ajattelun ulottuvuus, moraalin ja säädösten ulottuvuus, yhteisöjen ja laitosten ulottuvuus ja aineellinen ulottuvuus.

• Käytännön ja rituaalien ulottuvuus tarkoittaa erilaisiin rituaaleihin osallistumista. Myös ajatustasolla hyväksyttyjen oppien noudattaminen on osa käyttäytymistasoa.
• Kokemuksen ja tunteen ulottuvuus tarkoittaa sitä, että uskonnossa esiintyy erilaisia yksilöllisiä tunne-elämyksiä ja vakaumuksia. Näitä ovat esimerkiksi mystiikka, tunne jumalan läsnäolosta ja vaikutuksesta, erilaiset näyt ja valaistumiset.
• Kertomusten ja myyttien ulottuvuus tarkoittaa, että uskontoihin kuuluu joko kirjoittamattomia tai kirjoitettuja kertomuksia ja myyttejä, joihin rituaalit pohjautuvat.
• Opin ja filosofian ulottuvuus viittaa uskonnon teologiaan ja oppiin.
• Etiikan ja säädösten ulottuvuus tarkoittaa, että uskontoihin kuuluu moraalikäsityksiä ja sääntöjä, jotka liittyvät rituaalien toimittamiseen ja sääntelevät uskonnollisen ihmisen elämää.
• Yhteisöjen ja instituutioiden ulottuvuudella tarkoitetaan, että henkilön uskonto on osa ympäröivän ryhmän kulttuuria ja toimii vuorovaikutuksessa sen kanssa. Tällaisia yhteisöjä ovat esimerkiksi kirkko, lahko ja kultti. Uskonto vaikuttaa kulttuurissa myös ajattelutapoihin ja tieteeseen.
• Materiaalisella ulottuvuudella tarkoitetaan, että uskonto näkyy kulttuurissa ja vaikuttaa siihen. Uskonto vaikuttaa usein laajasti muun muassa tapoihin ja taiteeseen kuten arkkitehtuuriin, kirjallisuuteen, musiikkiin ja kuvataiteeseen.^[2]

Ninian Smartin luokittelun kaltaisia tutkimukseen perustumattomia luokitteluja on arvosteltu siitä, että ne ovat mielivaltaisia. Smart ei ilmaise täsmällistä kokemusperäistä menetelmää jäsennysten muodostamiseksi. Hän ei esitä perusteluja sille, miksi kyseiset ulottuvuudet on valittu.^[3]

Osmo Koskelainen teki vuonna 1968 sosiologian väitöskirjan aiheesta Maallistuva suomalainen suurkaupunki.^[4] Hänen suorittamiensa tilastollisten tutkimusten mukaan uskonnollisuus jakautuu seuraaviin osatekijöihin:

1. Usko uskonnon opinkappaleisiin
2. Aatteellinen uskonnollisuus
3. Kirkon kannattaminen
4. Uskonnollisiin menoihin osallistuminen
5. Uskonnollisten elämysten kokeminen

Kokeellinen psykologia on tutkinut uskonnollisiksi luokiteltaviin uskomuksiin altistavia tai niitä ennustavia tekijöitä. Esimerkiksi kyky kognitiiviseen reflektioon vaikuttaisi korreloivan negatiivisesti taipumuksen uskoa "yliluonnollisiin" ilmiöihin kanssa. Mitä parempi kyky kognitiiviseen reflektioon ihmisellä on, sitä varmemmin hän ei usko Jumalaan, henkiin, noituuteen, enteisiin, ajatustenlukuun ja astrologiaan. Kyseinen kyky kuvaa ihmisen taitoa löytää pohtimalla spontaanin vastauksen sijaan oikea vastaus. Kykyä mitattiin seuraavilla kysymyksillä:^[5]

• Maila ja pallo maksavat yhteensä 1,10 euroa. Maila maksaa euron enemmän kuin pallo. Paljonko pallo maksaa?
• Jos 5 konetta tekee 5 lelua 5 minuutissa, missä ajassa 100 konetta tekee 100 lelua?
• Järven lumpeiden ala kaksinkertaistuu joka päivä. 48 päivän päästä se kattaa koko järven. Kuinka monen päivän päästä se kattaa puoli järveä?

Myös uskonnollisuuden psykologisia vaikutuksia on yritetty tutkia kokeelliseksi. Tutkittaessa uskonnollisuuden suhdetta hyvinvointiin ja onnellisuuteen, vaikuttaisivat uskonnolliset ihmiset olevan merkittävästi uskonnottomia onnellisempia ja tyytyväisempiä elämäänsä.^[6]

Vuonna 2009 julkaistun Gallup Internationalin mielipidekyselyn mukaan vähiten uskonnollisia ovat virolaiset, ruotsalaiset, tanskalaiset ja norjalaiset. Suomalaiset ovat naapurikansojaan uskonnollisempia ollen vertailussa 14. vähiten uskonnollinen maa. Suomessa 29 prosenttia vastaajista piti uskontoa tärkeänä elämässään ja 70 prosenttia vastaajista ei pitänyt uskontoa tärkeänä elämässään. Tutkimuksen mukaan uskonnollisuudella on taipumus vähetä, mitä enemmän yhteiskunta vaurastuu. Länsimaista uskonnollisimpiin kuuluu Yhdysvallat, jossa 65 prosenttia vastaajista piti uskontoa tärkeänä. Maan sisällä uskonnollisuus vaihteli itäisen Vermontin 42 prosentista etelävaltioiden Mississipin 82 prosenttiin.^[7]

Win-Gallup-tutkimuslaitos on tutkinut uskonnollisuuden ja ateismin kehitystä maailmanlaajuisesti vuosina 2005–2012. Tutkimuksen mukaan Suomi kuuluu rikkaista maista uskonnollisimpaan kolmikkoon Belgian ja Yhdysvaltojen kanssa. Uskonnollisiksi itsensä mieltävien määrä on noussut Suomessa 51 prosentista 53 prosenttiin tarkastelujaksolla. Ateistiksi tunnustautuvien määrä on pudonnut yhden prosenttiyksikön seitsemästä kuuteen. Maailman viisi uskonnollisinta valtiota ovat tutkimuksen mukaan Ghana, Nigeria, Armenia, Fidži ja Pohjois-Makedonia. Viisi ateistisinta maata ovat järjestyksessä Kiina, Japani, Tšekki, Ranska ja Etelä-Korea.^[8][9]

Uskontotieteilijä Ilkka Pyysiäinen on vastustanut fideististen ja wittgensteinilaisten teologien käsitystä uskonnollisuudesta pelkkänä sisäisenä elämänä. Uskovaisten ehdoton enemmistö on aina ajatellut, että heidän uskonnolliset käsitteensä ja käsityksensä viittaavat todellisuuteen ja ovat tosia. Pyysiäinen toteaa, että Homo sapiens -laji on kehittynyt ympäristössä, joka ei ole suosinut nimenomaan tieteellisen ajattelun kehitystä. Uskonto on osa evoluutiossa kehittynyttä arkiajattelua. Monien ihmisten on edelleen helpompi ajatella uskonnollisesti kuin tieteellisesti. Nykyisin ihmisen ympäristö on kuitenkin erilainen. On esitetty, että kun tieteellinen ajattelu leviää entistä laajemmalle yhteiskunnassa, siitä alkaa vähitellen tulla sääntö ja uskonnollisuudesta poikkeus.^[10]

• Muslimien uskonnollisuus

• Tyynysniemi, Matti: Uskonto on naisten juttu. Yle Uutiset. 29.8.2010.