Veikko Lappalainen

Tässä artikkelissa käsitellään ongelmaa Veikko Lappalainen, joka on olennainen ongelma nykyisessä kontekstissa. Veikko Lappalainen on aihe, joka on herättänyt kiinnostuksen monissa ihmisissä, koska sillä on syvällisiä vaikutuksia useilla aloilla. Historiallisesta lähestymistavasta Veikko Lappalainen on ollut tutkimuksen ja keskustelun kohteena vuosien ajan, ja sen läsnäolo on edelleen merkittävää nyky-yhteiskunnassa. Tämän artikkelin tarkoituksena on tarjota kattava näkemys Veikko Lappalainen:stä, tutkia sen monia puolia ja tarjota tietoinen näkökulma sen tärkeydestä ja vaikutuksista nykyään. Kriittisen ja reflektiivisen analyysin avulla pyritään lisäämään ymmärrystä ja tietoisuutta Veikko Lappalainen:stä, mikä osaltaan rikastuttaa keskustelua ja pohdintaa aiheesta.

Veikko Kalervo Lappalainen (s. 21. kesäkuuta 1932 Helsinki) on suomalainen geologi ja professori, joka toimi Geologian tutkimuskeskuksen ylijohtajana.[1]

Lappalainen avioitui erityisopettaja Liisa Kaarina Härkösen kanssa 1958. Hän tuli ylioppilaaksi 1952 ja valmistui filosofian kandidaatiksi 1959. Filosofian tohtoriksi hän väitteli 1968. Lappalainen toimi Geologian tutkimuskeskuksen assistenttina 1959–1961, rautatiehallinnon geologi-insinöörinä 1961–1967, KM Insinööritoimiston osastonjohtajana 1967–1974, Tampereen teknillisen korkeakoulun apulaisprofessorina 1974–1980 ja Turun yliopiston maaperägeologian professorina 1980–1990. Hän oli myös Finnblanco-yhtiön toimitusjohtaja 1974–1975. Geologian tutkimuskeskuksen tutkimusjohtaja hän oli 1990–1991 ja ylijohtaja ja professori vuodesta 1991.[1] Lappalainen jäi tästä tehtävästä eläkkeelle vuonna 1997, jolloin hänen seuraajakseen nimitettiin professori Raimo Matikainen.[2]

Lähteet

  1. ↑ a b Irja Hämäläinen, Risto Rantala, Hannakatri Hollmén (toim.): Kuka kukin on 1994, s. 478-479. Helsinki: Otava, 1994. ISBN 951-1-12833-7
  2. ↑ Nimitykset. Professori Raimo Matikainen. HS, 10.3.1997. (Viitattu 29.3.2018)