Vuojoen kartano

Tämän päivän artikkelissa puhumme Vuojoen kartano:stä, aiheesta, josta on tullut yhä tärkeämpi viime vuosina. Vuojoen kartano:stä on tullut kiinnostava kohde monille ihmisille joko sen yhteiskuntavaikutuksen, historiallisen merkityksen tai populaarikulttuurin vaikutuksen vuoksi. Tässä artikkelissa tutkimme erilaisia ​​Vuojoen kartano:een liittyviä näkökohtia sen alkuperästä ja kehityksestä sen nykyiseen ja tulevaan projektioon. Selvitämme sen merkityksen ihmisten elämässä ja miten se on asettanut standardeja eri alueilla. Epäilemättä Vuojoen kartano on aihe, joka herättää suurta kiinnostusta ja josta voimme oppia paljon.

Vuojoen kartano
Vuojoen kartano
Vuojoen kartano
Koordinaatit 61°13′04″N, 021°40′23″E
Rakennustyyppi kartanorakennus
Rakennustyöt aloitettu noin 1836
Lisää rakennusartikkeleitaArkkitehtuurin teemasivulla

Vuojoen kartano sijaitsee Eurajoen kunnassa Eurajoen rannalla. Kartano oli aikoinaan Satakunnan suurimpia maatiloja. Se perustettiin vuonna 1626 ja sen ensimmäinen isäntä oli Gottfrid von Falkenberg, joka myöhemmin sai Laitilasta Palttilan kartanon. Myöhempiä omistajia olivat sotamarsalkka Åke Tott ja tämän leski, kreivitär Kristina Brahe; Wachtmeisterin, von Fersenin, Klinckowströmin ja vuoteen 1911 saakka Björkenheimin suvut. Tämän jälkeen kartanon maista muodostettiin yli 200 maatilaa.[1]

Vuojoki Zacharias Topeliuksen kirjasarjassa Finland framstäldt i teckningar 1800-luvun puolivälissä.

Empiretyylinen päärakennus on Suomen kartanoarkkitehtuurin upeimpia luomuksia. Sen on piirtänyt Carl Ludvig Engel vuonna 1836. Kapteeni Lars Magnus Björkenheim rakennutti kartanolinnan asunnokseen. Vuonna 1908 kartano yhtiöitettiin nimellä Vuojoki Gods Ab. Eurajoen kunnalle kartano siirtyi 1933, josta alkaen se toimi kunnallisena vanhainkotina vuosina 1936–2003.[2][3]

Vuonna 2005 päärakennus kaksine sivurakennuksineen entistettiin perusteellisesti, ja siinä on kokous-, koulutus- ja kulttuurikeskus ja ravintola. Osa tiloista vuokrattiin Posiva Oy:n toimitiloiksi. Kunnostuksen mahdollisti Eurajoen kunnan ja Posiva Oy:n välinen sopimus, ja hankkeeseen saatiin rahoitusta myös EU:n aluekehitysrahastolta, Suomen valtiolta ja Länsi-Suomen lääninhallitukselta.[4] Museovirasto määritteli vuonna 2009 kartanon ympäristöineen valtakunnallisesti merkittäväksi rakennetuksi kulttuuriympäristöksi.[5]

Kartano vuokrattiin viideksi vuodeksi Olkiluodon ydinvoimalan laitostoimittajalle Arevalle toimistokäyttöön maaliskuussa 2024 valtuuston päätöksellä. Paikalliset oppaat esittivät, että kartano muilta osin eli historiallisesti kalustettu toinen kerros olisi avoinna opastetuille kierroksille,[6] mutta sopimukseen ei liitetty lisäehtoja.[7]

Vuojoen metsärata oli kartanon mailla vuosina 1912–1918 toiminut 23 kilometriä pitkä kapearaiteinen rautatie.lähde?

Lähteet

  1. ↑ Otavan iso tietosanakirja, osa 10, palsta 138. Helsinki: Otava, 1965.
  2. ↑ Vuojoen kartanon historiaa Eurajoen kunta. Arkistoitu 1.8.2007. Viitattu 12.5. 2009.
  3. ↑ Kallio-Leino, Leena: Erämaan helmi sai arvoisensa teoksen. Lalli, Määritä ajankohta! Artikkelin verkkoversio. Viitattu 12.5.2009.
  4. ↑ Vuojoen kartanon restaurointi- hanke (Vanhentunut linkki) 2003. Nordlund Oy ja Eurajoen kunta. Arkistoitu 1.8.2007. Viitattu 12.5.2009.
  5. ↑ Vuojoen kartano Valtakunnallisesti merkittävät rakennetut kulttuuriympäristöt RKY. Museovirasto.
  6. ↑ Tapio Pukkila, Oppaat vetoavat vielä Eurajoen päättäjiin: Vuojoen kartanon vuokraehtoihin lisäys opastuskierrosten sallimisesta, Yle.fi, uutiset 18.3.2024, viitattu 18.3.2024
  7. ↑ Lore Korpelainen, Eurajoki vuokraa Vuojoen kartanon ydinvoimayhtiölle, Yle.fi, uutiset 19.3.2024, viitattu 19.3.2024

Kirjallisuutta

  • Ylönen, Marja: Vuojoen kartano. Eurajoki: Eurajoen kunta, 2004. ISBN 951-97309-6-6
  • Freese, Simo & Nurminen, Johanna (toim.): Vuojoki. kartanon restaurointi. Helsinki: Suomen rakennustaiteen seura, 2006. ISBN 951-98331-1-0
  • Rosvall, Johanna: ”Vuojoen kartanon puisto – vuorineuvos Lars Magnus Björkenheimin luomus”, Vihreä perintö, Satakunnan historialliset puistot ja puutarhat, s. 29–35. (Luontotalo Arkin julkaisuja 1, toim. Maunu Häyrynen, ym.) Pori: Satakunnan museo, 2009. ISBN 978-952-67018-2-0

Aiheesta muualla