Lars Magnus Björkenheim

Nykymaailmassa Lars Magnus Björkenheim on aihe, joka on saavuttanut ennennäkemättömän merkityksen. Syntymisestään lähtien Lars Magnus Björkenheim on vaikuttanut tapaan, jolla ihmiset ovat vuorovaikutuksessa toistensa kanssa, sekä tapaan, jolla erilaisia ​​prosesseja ja toimintoja suoritetaan yhteiskunnassa. Tämä ilmiö on herättänyt suurta kiinnostusta eri aloilla koulutuksesta ja teknologiasta politiikkaan ja talouteen. Lars Magnus Björkenheim on muuttanut tapoja tehdä päätöksiä, edistää ideoita ja harjoittaa liiketoimintaa, mikä on vaikuttanut merkittävästi ihmisten jokapäiväiseen elämään. Siksi tämä ilmiö on analysoitava perusteellisesti ja ymmärrettävä sen laajuus nykyään.

Vuorineuvos Lars Magnus Björkenheim (1864)

Lars Magnus Björkenheim (ent. Björkman 6. marraskuuta 1793 Tukholma – 25. joulukuuta 1869 Turku) oli suomalainen teollisuudenharjoittaja ja valtiopäivämies.[1][2]

Björkenheim omisti useita merkittäviä teollisuuslaitoksia, kuten Orisbergin rautaruukin Isossakyrössä, Kimon ruukin Jepualla ja siihen kuuluneen Oravaisten masuunin, Vuojoen kartanon Eurajoella sekä Kellokosken ruukin ja maatilan. Hän kuuluu 1800-luvun suomalaisten maatalousalan ja teollisuuden harjoittajien taitavimpiin. Björkenheim aateloitiin vuonna 1834, ja vuorineuvoksen arvo hänelle myönnettiin 1864.[2][3]

Björkenheim edusti sukuaan aatelissäädyssä valtiopäivillä 1863–1864 ja 1867.[2] Hän rakennutti Orisbergin kirkon ja pappilan, jotka suunnitteli Carl Ludvig Engel.[3]

Hänen tytär Sofia Magdalena Björkenheim avioitui jalkaväenkenraali, kreivi Adolf Aminoffin kanssa.[4]

Lähteet

  1. ↑ Björkenheim, Lars Magnus hakuteoksessa Uppslagsverket Finland (2012). (ruotsiksi)
  2. ↑ a b c Biografiasampo: Lars Magnus Björkenheim Viitattu 10.4.2021.
  3. ↑ a b Facta 2001, osa 2, p. 540. WSOY 1981.
  4. ↑ Johan Fredrik, friherre Aminoff Viitattu 14.5.2024

Aiheesta muualla

  • Heino, Ulla: ”Björkenheim, Lars Magnus (1793–1869)”, Suomen kansallisbiografia, osa 1, s. 634–636. Helsinki: Suomalaisen Kirjallisuuden Seura, 2003. ISBN 951-746-442-8 Teoksen verkkoversio.