Vuoremi

Tässä artikkelissa tutkimme Vuoremi:n aihetta perusteellisesti ja analysoimme sen merkitystä nyky-yhteiskunnassa ja sen vaikutuksia elämämme eri osa-alueisiin. Sen alkuperästä ja evoluutiosta sen vaikutukseen populaarikulttuuriin sen osallistumisen kautta siihen, miten suhtaudumme ympäröivään maailmaan. Tutkimme myös asiantuntijoiden mielipiteitä ja erilaisia ​​Vuoremi:n ympärillä olevia näkökulmia tavoitteenaan tarjota globaali ja täydellinen näkemys tästä laajasta ja monimutkaisesta aiheesta. Näillä linjoilla perehdymme syvään pohdiskeluun, joka auttaa meitä ymmärtämään paremmin Vuoremi:n tärkeyden nykyisessä kontekstissa.

Vuoremin loisto ja taustalla rukoushuone.

Vuoremi (ven. Ворьема, Vorjema, tunnetaan myös nimellä Stolbova (ven. Столбово, Stolbovo), oli Petsamossa Vuoremivuonon itärannalla sijainnut kalastajakylä, joka kuului Suomelle vuosina 1920–1944.[1] Kylä perustettiin venäläisten ja norjalaisten yhteiselle vanhalle kalastuspaikalle 1850-luvulla, ja sen perustajana pidetään venäläistä Andrei Kannujevia.[2] Kylä sijaitsi Suomen ja Norjan rajalla Vuoremijoen suulla. Vuonon länsirannalla on norjalainen Grense Jakobselvin kylä. Vuoremiin ei ollut maantieyhteyttä, mutta kylästä oli viikoittainen laivayhteys Kirkkoniemeen ja Liinahamariin.[3]

Vuoremissa oli pieni Nikolaos Ihmeidentekijälle pyhitetty rukoushuone.[4] Talvisodan aikana sen irtaimisto evakuoitiin Norjaan.[5] Hieman kylän pohjoispuolella oli loisto, joka on edelleen toiminnassa.[6]

Noin 25 kilometrin päässä Vuoremijoen yläjuoksulla oli venäläisten rakentama Vuoremi-niminen sotilasasema, joka sijaitsi Salmijärveltä Petsamonvuonolle kulkevan reitin varrella.[7] Myöhemmin paikalla oli Jäämerentien varrella toiminut Vuoremin majatalo, jonka rakennutti vuonna 1916 Tie- ja vesirakennusten ylihallitus arkkitehti Thure Hellströmin laatimilla tyyppipiirustuksilla.[8]

Lähteet

  1. ↑ Kuulumisia Vuoremista. Rovaniemi, 18.12.1928, s. 1. Kansalliskirjasto. Viitattu 3.3.2019.
  2. ↑ Kuitula, Mikko: Muurmannin rannalle ja Venäjän Lappiin. Suomalaisten siirtolaisuus Kuolan niemimaalle ja kuolansuomalaiset 1858–1917. Helsingin yliopisto, 2020. Teoksen verkkoversio (PDF) Viitattu 18.5.2024.
  3. ↑ Suoranaisia laivakulkuvuoroja Suomen ja ulkomaiden välillä. Turisti : rautateiden aikataulut ja höyrylaivojen kulkuvuorot, 1929, nro 3, s. 46. Kansalliskirjasto. Viitattu 3.3.2019.
  4. ↑ Durchman, Osmo: Tietoja erikoislaatuisista seurakunnista ynnä vastaavista historia- ja rippikirjoista. Genos, 1932, nro 3. Helsinki: Suomen Sukututkimusseura. Artikkelin verkkoversio. Viitattu 3.3.2019. (Arkistoitu – Internet Archive)
  5. ↑ Savinainen, Päivi: ”Piirteitä ortodoksisten seurakuntien ja luostarien evakuoinnista”, Karjalan ja Petsamon ortodoksiset kirkot ja kirkkotaide, s. 10. Lappeenranta: Etelä-Karjalan taidemuseo, 1997. ISBN 951-78501-8-2
  6. ↑ Suomen rannikon loistot : lisälehti N:o 1, s. 34. Helsinki: Merikarttalaitos, 1945. Teoksen verkkoversio (PDF).
  7. ↑ Renvall, Torsten: Petsamon romahdus. Uusi Aura, 9.4.1920, s. 4. Kansalliskirjasto. Viitattu 3.3.2019.
  8. ↑ Hautajärvi, Harri: Autiotuvista lomakaupunkeihin. Lapin matkailun arkkitehtuurihistoria, s. 105–107. Aalto-yliopiston taiteiden ja suunnittelun korkeakoulu, Arkkitehtuurin laitos; Aalto ARTS Books, 2014. ISBN 978-952-60-5597-8 Väitöskirjan verkkoversio