Välimerenlokki:n maailmassa on loputtomasti näkökohtia, jotka ansaitsevat tutkia ja analysoida huolellisesti. Välimerenlokki on ollut kiehtovan ja keskustelun kohteena sen alkuperästä nykypäivän merkitykseen. Tässä artikkelissa lähdet matkalle Välimerenlokki:n muodostavien eri näkökohtien läpi sen sosiokulttuurisista vaikutuksista sen vaikutuksiin jokapäiväiseen elämään. Pohdiskelun ja syvällisen analyysin avulla huomaat Välimerenlokki:n monimutkaisuuden ja merkityksen nykymaailmassa. Valmistaudu laajentamaan näköalojasi ja uppoutumaan tiedon ja löytöjen universumiin!
Välimerenlokki | |
---|---|
![]() |
|
Uhanalaisuusluokitus | |
Tieteellinen luokittelu | |
Domeeni: | Aitotumaiset Eucarya |
Kunta: | Eläinkunta Animalia |
Pääjakso: | Selkäjänteiset Chordata |
Alajakso: | Selkärankaiset Vertebrata |
Luokka: | Linnut Aves |
Lahko: | Rantalinnut Charadriiformes |
Heimo: | Lokit Laridae |
Suku: | Larus |
Laji: | audouinii |
Kaksiosainen nimi | |
Larus audouinii |
|
Katso myös | |
Välimerenlokki (Larus audouinii) on suurikokoinen lokki, jota esiintyy Välimeren rannoilla. Laji on nimetty ranskalaisen eläintieteilijän Victor Audouinin kunniaksi.
Linnun pituus on 48–52 cm, siipien kärkiväli 115–140 cm ja paino noin 600 g. Laji muistuttaa pienikokoista harmaalokkia mutta on hieman hoikempi, kapeasiipisempi ja lyhytpyrstöisempi. Kesäpuvussa nokka on kolmivärinen: tyvi on oranssi, keskiosa musta ja kärjessä on pieni vaalea täplä. Sukupuolet ovat samanvärisiä.
Välimerenlokki elää melko harvinaisena Välimeren saarilla Marokosta Kyprokselle. 1960-luvun lopulla välimerenlokki oli yksi harvinaisimmista lokeista vain tuhannella parilla. Nyt laji on elpynyt ja pareja on noin 21 500, mutta se on silti uhanalaisuusluokitukseltaan silmälläpidettävä. Laji on tavattu Espoon Ämmässuolla vuonna 2007.[2]
Pesimäsaaret ovat tavallisesti asumattomia ja rauhallisia ulkomeren saaria ja luotoja, joilla laji pesii yleensä alle 50 metrin korkeudella merenpinnasta.
Välimerenlokit elävät yhdyskunnissa. Pesä on maassa ja munia on kaksi tai kolme. Haudonta kestää noin neljä viikkoa ja molemmat emot osallistuvat siihen, samoin kuin poikasten hoitoon. Poikaset ovat lentokykyisiä viiden-kuuden viikon ikäisinä ja itsenäistyvät noin neljän kuukauden kuluttua.
Laji syö pääasiassa kalaa mutta myös pieniä selkärangattomia, pikkulintuja ja kasvien osia.