Nykymaailmassa Abduktiivinen päättely:stä on tullut erittäin kiinnostava ja merkityksellinen aihe useilla alueilla. Sekä henkilökohtaisella että ammatillisella tasolla Abduktiivinen päättely on kiinnittänyt asiantuntijoiden ja harrastajien huomion ja synnyttänyt merkittäviä keskusteluja, tutkimusta ja edistystä. Käsinkosketeltavalla vaikutuksellaan moderniin yhteiskuntaan Abduktiivinen päättely on merkinnyt ennen ja jälkeen tapaa lähestyä jokapäiväisen elämän eri puolia. Tässä artikkelissa tutkimme perusteellisesti Abduktiivinen päättely:n vaikutuksia ja seurauksia analysoimalla sen vaikutuksia nykymaailmaan ja mahdollisia tulevaisuudennäkymiä.
Abduktiivinen päättely on ”päättelyä parhaaseen saatavilla olevaan selitykseen”. Käsitteen loi pragmatistinen tieteenfilosofi C. S. Peirce 1800-luvun lopulla.
Abduktiivisen päättelyn lähtökohtana on tyypillisesti joukko havaintoja, ja se etenee havaintojoukon todennäköisimpään selitykseen.[1]
Esimerkki:
Päättelyssä ensimmäinen on ”yleisesti hyväksytty tosiasia” ja muut ovat empiiristä todistusaineistoa. Päättelyä voi perustella sillä, että se on rationaalinen ja todennäköinen, vaikka on toki mahdollista että naapuriin on juuri muuttanut ilkeä pikkupoika jolla on suunnaton vesipyssy. Sadehypoteesia voidaan tukea sillä, että kyseinen pikkupoika on ”satunnainen ja tuntematon voima”, kun taas sade on hyvinkin yleinen tapahtuma.
Abduktiivinen päättely ei ole deduktiivisesti pätevää. Johtopäätös ei seuraa premisseistä väistämättä, vaan se voi olla epätosi vaikka kaikki esitetyt premissit olisivat tosia. Johtopäätös on kuitenkin yleensä ”riittävän hyvä” ja käytännön syistä tieteellisiä selityksiä ja teorioita puolustetaan usein abduktiivisesti. Abduktiivisen kritiikin kestäminen on myös yksi keskeinen tieteen teorian haaste, koska abduktiivisella kritiikillä testataan sitä miten hyvin teoria sopii yhteen saatavilla olevan todistusaineiston ja taustaoletusten kanssa, eikä teorian tarvitse seurata premisseistä väistämättä. Tieteessä näet on yleistä se, että jotain muutakin vaihtoehtoista teoriaa tai selitysmallia esitetään selitykseksi samaan tapahtumaan, tai vähintäänkin mukana on vaihtoehtoja jotka olisivat mahdollisia – tai joita ei ainakaan voida sulkea mahdottomiksi. Abduktiivisessa päättelyssä teorioita puolustetaan sillä, että se selittää parhaiten hallussa olevan todistusaineiston.
Kuvitteellisen salapoliisin Sherlock Holmesin ylivertainen päättely perustui lähes aina abduktioon.[2]