Aleksandra Kollontai

Nykyään Aleksandra Kollontai on laajalti keskusteltu aihe ympäri maailmaa. Aleksandra Kollontai on kiinnittänyt miljoonien ihmisten huomion yhteiskunnallisesta vaikutuksestaan ​​populaarikulttuuriin. Kautta historian Aleksandra Kollontai on ollut keskustelun, tutkimuksen ja analyysin aiheena useilla eri aloilla. Sen merkitys on ylittänyt rajat ja on herättänyt kasvavaa kiinnostusta sen tutkimukseen. Tässä artikkelissa tutkimme Aleksandra Kollontai:n eri puolia ja sen vaikutuksia nykymaailmaan. Tämä artikkeli käsittelee Aleksandra Kollontai:n eri puolia ja sen vaikutusta nyky-yhteiskuntaan sen alkuperästä sen kehitykseen.

Aleksandra Kollontai
Александра Коллонтай
Aleksandra Kollontai
Aleksandra Kollontai
Henkilötiedot
Koko nimi Aleksandra Mihailovna Kollontai (ven. Алекса́ндра Миха́йловна Коллонта́й, o.s. Domontovitš, Домонто́вич)
Syntynyt31. maaliskuuta (J: 19. maaliskuuta) 1872
Pietari, Venäjän keisarikunta
Kuollut9. maaliskuuta 1952 (79 vuotta)
Moskova, Neuvostoliitto
Kansalaisuus  Neuvostoliitto
Ammatti kirjailija ja diplomaatti
Kirjailija
Nimikirjoitus
Nimikirjoitus
Aiheesta muualla
Löydä lisää kirjailijoitaKirjallisuuden teemasivulta

Aleksandra Mihailovna Kollontai (ven. Алекса́ндра Миха́йловна Коллонта́й, o.s. Domontovitš, ven. Домонто́вич; 31. maaliskuuta (J: 19. maaliskuuta) 1872 Pietari – 9. maaliskuuta 1952 Moskova) oli venäläinen marxilainen kirjailija, feministi ja diplomaatti.

Runsaasti sosiaalipolitiikasta ja naisen asemasta kirjoittanut Kollontai vaikutti Neuvostoliiton alkuaikojen radikaalin edistykselliseen perhepolitiikkaan. Kollontaista tuli maailman ensimmäinen naisdiplomaatti vuonna 1923, kun hänet nimitettiin Neuvostoliiton edustajaksi Osloon. Kollontai oli Neuvostoliiton täysivaltainen edustaja (vuodesta 1943 suurlähettiläs) Tukholmassa vuosina 1930–1945, missä asemassa hän toimi välittäjänä Suomen ja Neuvostoliiton rauhantunnusteluissa vuosina 1940 ja 1944[1].

Varhainen elämä

Aleksandra Mihailovna Domontovitš syntyi vuonna 1872 Pietarissa varakkaaseen mutta poliittisesti vapaamieliseen aristokraattiseen sukuun.[2] Aleksandran äiti oli suomalaisen puutavarakauppiaan tytär Aleksandra Aleksandrovna, omaa sukua Masalin ja isä venäläinen keisarillisen armeijan kenraali Mihail Aleksejevitš Domontovitš.[3] Kesät perhe vietti Aleksandran äidinisän Aleksander Masalinin maatilalla Kuusaan hovissa Karjalan Muolaassa.[4]

Nuori Aleksandra osoittautui kotiopetuksessa lahjakkaaksi ja tiedonjanoiseksi. Hänen sanotaan puhuneen jo 7-vuotiaana useita kieliä: ranskaa, saksaa, suomea, englantia, italiaa, bulgariaa ja jonkin verran ukrainaa. Myös Kollontain kotiopettajatar Maria Strahova inspiroi tätä aatteellisesti.[2] Vuoden 1877 perhe vietti Bulgariassa. Muistelmissaan Kollontai on kuvaillut vuotta poliittisena varhaisheräämisenä. Kollontain isä joutui poliittisiin vaikeuksiin liian liberaalien ajatustensa vuoksi, ja perhe lähetettiin takaisin Pietariin.[3]

Kollontai ja Pavel Dybenko

Kollontai valmistui opettajaksi ja oli 1800-luvun lopulla lyhyen aikaa naimisissa pikkuserkkunsa, insinööriupseeri Vladimir Kollontain kanssa. He saivat vuonna 1893 pojan, Mihailin. Kollontain avioliitto käytännössä loppui, kun tämä lähti Sveitsiin opiskelemaan vuonna 1898. Mihail eli lapsuutensa isänsä tai kotiopettajien hoivassa.[3]

Kollontai meni naimisiin Itämeren laivaston johtajan Pavel Dybenkon kanssa vuonna 1918, mutta erosi tästä jo vuonna 1922. Hänellä oli myös pitkä rakkaussuhde kaksitoista vuotta nuorempaan, Kollontain ohella NKP:n työväenopposition johtohahmoihin kuuluneeseen Aleksandr Šljapnikoviin.[5]

Poliittisen toiminnan alku

Aleksandra Kollontain insinöörinä työskennellyt aviomies Vladimir Kollontai vei tämän alkuvuodesta 1896 tehdasvierailulle Narvaan. Aleksandra Kollontai kertoi myöhemmin tämän kokemuksen tehneen häneen syvään vaikutuksen. Yhdysvaltalaisen lehden haastattelussa hän sanoi: "Lähdin tehtaalta tuntien etten voi elää ellen tee jotain parantaakseni venäläisten työläisten asemaa. En tuntenut sosialisteja, mutta aloin lukea, ja löysin tieni sosialismiin kirjojen kautta." Kollontaita kiinnostivat muun muassa August Bebelin Nainen ja sosialismi (1879) sekä Friedrich Engelsin teksti Perheen, yksityisomaisuuden ja valtion alkuperä (1884).[2]

1900-luvun taitteessa Kollontai ryhtyi vähitellen kokopäivätoimiseksi kirjailijaksi ja vallankumoukselliseksi. Hän julkaisi vuonna 1898 ensimmäisen artikkelinsa, joka käsitteli kasvatusta.[4] Kollontai lähti opiskelemaan taloustiedettä Zürichin yliopistoon Sveitsiin, koska Venäjällä naisten mahdollisuudet korkeakoulutukseen olivat rajalliset.[2][3] Hän liittyi Venäjän sosiaalidemokraattiseen työväenpuolueeseen vuonna 1899. 1900-luvun ensimmäisinä vuosina Kollontai tutustui johtaviin saksalaisiin sosialisteihin kuten August Bebeliin, Karl Liebknechtiin (1871– 1919) ja Rosa Luxemburgiin (1871–1919).[4]

Maanpaossa Venäjältä

Kollontai palasi Venäjälle vuonna 1903 ja omistautui Venäjän sosiaalidemokraattisen työväenpuolueen toimintaan. Samana vuonna julkaistiin Kollontain vuosia työstämä suomalaisen teollisuustyöväen asemaa käsitellyt tutkimus Suomen työläisten elämää (ven. Жизнь финляндских рабочих). Tammikuussa 1905 hän oli mukana työväen kulkueessa, joka päättyi verisunnuntain verilöylyyn. Vuonna 1906 hän julkaisi artikkelikokoelman Suomi ja sosialismi. Kollontai joutui vaikeuksiin viranomaisten kanssa, sillä hänen kuvauksiaan suomalaisten työläisten oloista pidettiin liian kumouksellisina. Vuonna 1908 Kollontai joutui pakenemaan Saksaan välttääkseen pidätyksen.[5] Maanpaossa Kollontai muun muassa salakuljetti yhdessä Aleksandr Šljapnikovin kanssa kiellettyä kirjallisuutta pohjoismaiden kautta Venäjälle.[2]

Kollontai vastusti ensimmäistä maailmansotaa ja joutui lyhyeksi ajaksi vankilaan. Sen jälkeen hän asui Ruotsissa, Tanskassa ja Norjassa. Vuonna 1915 Kollontai kävi amerikkalaisten sosialistien kutsumana puhujakiertueella Yhdysvalloissa, jossa hän piti yhteensä yli 120 puhetta kymmenissä kaupungeissa.

Venäjän sosiaalidemokraattisen työväenpuolueen hajottua menševikeiksi Juli Martovin johdolla ja bolševikeiksi Vladimir Leninin johdolla 1903, Kollontai ei myötäillyt kumpaakaan osapuolta. Bolševikkeihin hän suhtautui epäluuloisesti ja liittyi viimein menševikkeihin. Ensimmäisen maailmansodan syttyessä Kollontai oli Tirolissa valmistelemassa kansainvälistä naisten kongressia Wienissä. Karl Liebknecht sai järjestettyä hänet puolueettomiin maihin sodan alta.lähde?

Vladimir Leninin tiukka vastustus ensimmäistä maailmansotaa kohtaan sai Kollontain lopulta liittymään bolševikkeihin vuonna 1914. Kollontai palasi Venäjälle vuoden 1917 helmikuun vallankumouksen jälkeen ja vastusti Kerenskin hallitusta. Kollontai johti naistyöläisten lakkoja ja piti useita julkisia puheita.[3]

Ajattelu

Marxilainen feminismi

Aleksandra Kollontai oli kommunisti, joka on myöhemmin on määritelty myös marxilaiseksi feministiksi, koska sanan nykymerkityksessä hänen toimintaansa ja näkemyksiään voidaan pitää feministisinä. Kollontai itse ei käyttänyt itsestään sanaa feministi vaan korosti naisten aseman parantamista työväen vapauttamisen kautta.[4]

Kollontai kritisoi porvarillista feminismiä, jonka hän katsoi olevan kyvytön auttamaan työväenluokkaisia naisia. Kollontai vaati naisten taloudellista itsenäisyyttä, porvarillisen avioliiton uudistamista ja ydinperheinstituution häviämistä. Kollontai puhui ensimmäisten joukossa seksuaalisesta halusta ja rakkaudesta sosialistisessa yhteiskuntateoriassa. Erityisesti Kollontain ajatukset seksuaalisuudesta herättivätkin aikanaan paljon huomiota.[4]

Kollontai argumentoi, että sosialismi vaati muutakin kuin tuotantovälineiden kollektiivista omistusta. Se edellytti sosiaalisten suhteiden järjestämistä täysin uudelleen. August Bebelin ja Friedrich Engelsin tavoin hän määritteli yksiavioisen ydinperheen yhteiskunnalliseksi instituutioksi, joka on vastuussa vaurauden ja etuoikeuksien siirtämisestä sukupolvelta toiselle, isiltä heidän laillisille pojilleen. Vuoden 1909 pamfletissaan Naiskysymyksen sosiaaliset perusteet (ven. Социальные основы женского вопроса) Kollontai kirjoittaa:

"Nykymuotoisessa perheessä, jonka rakenteen tapa ja laki vahvistavat, naista sorretaan paitsi henkilönä myös vaimona ja äitinä, ja useimmissa sivistyneen maailman maissa laki asettaa naisen enemmän tai vähemmän riippuvaiseksi miehestään ja antaa miehelle paitsi oikeuden määrätä naisen omaisuudesta myös oikeuden moraaliseen ja fyysiseen ylivaltaan häntä kohtaan."[2]

Uusi kommunistinen nainen ja seksuaalimoraali

Kollontai kirjoitti paljon kommunistisen yhteiskunnan mahdollistamia ihmissuhdemuodoista. Hän käsittelee aihetta kolmessa 1910-luvun alussa kirjoitetussa esseessään: Sukupuolten väliset suhteet ja luokkataistelu (1911, ven. Отношение между полами и классовая борьба), Rakkaus ja uusi moraali (1911, ven. Любовь и новая мораль) sekä Uusi nainen (1913, ven. новая женщина).[4]

Kollontai argumentoi kuuluisassa tekstissään (suom. Tietä siivekkäälle Erokselle!), että vallankumous mullistaa sukupuolielämän. Kollontai kutsuu tätä tulevaisuuden seksuaalimoraalia siivekkääksi Erokseksi. Siinä työ, yhteisöllisyys, rakkaus ja seksuaalisuus kukoistavat astumatta toistensa varpaille.[4] Kuuluisassa kirjoituksessaan Theses on Communist Morality in the Sphere of Marital Relations (1921) hän toteaa seksuaalisuuden olevan ihmisen luonnollinen tarve siinä missä nälkä ja janokin.[5] Ajatus seksuaalisuudesta syömiseen tai juomiseen rinnastettavana, luonnollisena asiana on alun perin August Bebelin ajatus eikä Kollontain. Kollontai myös useimmiten toivoi rakkauden ja seksuaalisuuden kulkevan käsi kädessä.[4]

Kollontain seksuaalimoraalia käsitteleviä kirjoituksia tulkittiin väärin niin Neuvostoliitossa kuin lännessäkin. Lännessä Kollontain tekstien perusteella naisten väitettiin tulleen sosialisoiduiksi Neuvostoliitossa. Lenin puolestaan piti Kollontain ajatuksia epäsosialistisina.[6]

Asema Neuvostoliitossa

Neuvostoliiton varhaiset vuodet

Perheuudistukset kansankomissaarina

Kollontai valittiin bolševikkien keskuskomiteaan vuoden 1917 elokuussa ja hänestä tuli sosiaalisen hyvinvoinnin kansankomissaari. Kansankomissarina Kollontai ajoi avioliitto- ja avioeromenettelyjen yksinkertaistamista, paransi aviottomien lasten asemaa ja kampanjoi erilaisten uudistusten puolesta kotielämässä.[5] Kollontai kannatti äitiyslomaa ja terveydenhoitoa äideille ja lapsille.[4] Kollontain päätös muuttaa Aleksanteri Nevskin luostari sotainvalidien turvapaikaksi herätti raivoa vanhan hallinnon uskonnollisten kannattajien keskuudessa.[5]

Bolševikkihallinto sääti vuonna 1918 uuden perhelain, johon Kollontailla oli suuri vaikutus. Laki kannatti vapaita rakkausliittoja ja korosti naisen vapautumista palkkatyön kautta, jonka takia laki pyrki siirtämään hoivatyön julkisen sektorin tuottamiksi palveluiksi. Tuoreen hallinnon lait säätivät naisille ja miehille yhtäläiset oikeudet ja kumosivat miespuolisten sukulaisten ja aviomiesten toimimisen tyttären ja vaimon edustajina. Naiset ja miehet saivat yhtäläiset oikeudet solmia avioliittoja ja ottaa avioeron ja velvollisuuden tehdä töitä.[4]

Kollontai erosi kansankomissaarin paikalta vuonna 1918 poliittisten erimielisyyksien takia, joihin kuului Brest-Litovskin rauhaan suostuminen.[5]

Kollontai ja Clara Zetkin (Kollontain oikealla puolella) kommunistisen internationaalin 3. maailmankongressissa vuonna 1921

NKP:n naisjaoston perustaminen

Kollontai oli ajanut pitkään naisten oikeeutta järjestäytyä kommunistisen puolueen sisällä. Vuonna 1918 Kollontai järjesti ensimmäisen työläis- ja maaseudun naisten kongressin.[4] Kongressin tuloksena Kollontai perusti vuonna 1919 yhdessä Inessa Armandin ja Nadežda Krupskajan kanssa Neuvostoliiton kommunistisen puolueen ensimmäisen naisjaoston, Ženotdelin (ven. Женотдел).[4] Naisjaosto taisteli lukutaidottomuutta vastaan ja koulutti naisia vallankumouksen mukanaan tuomista uusista avioliitto-, koulutus- ja työlaeista.[7][3]

Vuonna 1920 Kollontai nimitettiin Ženotdelin johtajaksi ja seuraavana vuonna Kominternin naisasiain sihteeristön varapuheenjohtajaksi, josta hän joutui lopulta eroamaan mielipiteidensä vuoksi.

Vuonna 1920 Neuvostoliitto laillisti abortin ensimmäisenä maana maailmanhistoriassa. Kollontain mielestä kyse oli sisällissodan vuoksi tarpeellisista mutta väliaikaisista toimista: hän uskoi, ettei syntyvyyden säännöstelyä sinänsä tarvittu tulevaisuuden sosialistisessa valtiossa.[3]

Puolueen sisäinen kritiikki

Kollontaista tuli kommunistisen puolueen sisäinen kriitikko ja muodosti yhdessä ystävänsä Aleksandr Šljapnikovin kanssa puolueen sisäisen Työväenoppositio-ryhmän. 1920-luvulla Neuvostoliitossa alkoi uuden talouspolitiikan (NEP) kausi, joka salli osittain yksityisomistusta ja jota Työväenoppositio kritisoi.[3] Ryhmä vaati lisää demokratiaa ja halusi siirtää valtaa ammattiyhdistysjärjestöille valtion sijaan. Vuoden 1921 puoluekokouksessa ryhmä kiellettiin ja useita sen kannattajia myöhemmin pidätettiin ja tapettiin.[7]

Diplomaattiura

Stalinin saatua vallan vuonna 1920-luvun alussa Neuvostoliiton poliittinen ilmapiiri kiristyi ja Kollontai joutui ulos vallan sisäpiiristä. Kollontai julkaisi viimeiset merkittävät seksuaalimoraaliin liittyvät kirjoituksensa ja vaikeni päivänpolitiikasta. Stalin nimitti Kollontain ulkomaille maailman ensimmäiseksi naisdiplomaatiksi. Kollontai oli pyytänyt sijoitusta ulkomaille, mutta nimitys oli myös tapa siirtää Kollontai kauemmas vallan keskuksesta.[4]

Kollontai nimitettiin ensin kauppa- ja diplomaattiedustajaksi Norjaan (1923–1926), sitten Meksikoon (1926–1927), josta palasi Norjaan (1927–1930). Vuonna 1930 hän sai siirron Tukholmaan, jossa toimi vuoteen 1945 asti. Hän oli myös mukana Neuvostoliiton lähettämässä edustajistossa YK:n perustamisessa. Kollontaita pidettiin taitavana diplomaattina, joka neuvotteli sujuvasti muun muassa lainoista ja loi ja ylläpiti suhteita taloudellisiin ja kulttuurisiin eliitteihin.[4] Hän toimi diplomaattisena välittäjänä maissa, joiden kautta Neuvostoliitto pystyi hankkimaan tarvitsemiaan kriittisiä tuotteita, esimerkiksi toisen maailmansodan aikana SKF:n kuulalaakereita, joiden päävientikohde oli Saksa.lähde?

Kollontai eli diplomaattiuransa aikana käytännössä maanpaossa. Hän ei saanut poliittisia tekstejään julkaistuksi Neuvostoliitossa. Esimerkiksi Kollontain Seksuaalisesti vapautuneen kommunistinaisen muistelmat (1927) julkaistiin Saksassa ja jätettiin julkaisematta Neuvostoliitossa.[7] Kollontain uudistuksia vesitettiin vauhdilla. Vuonna 1930 Stalin lakkautti Kollontain perustaman NKP:n naisjaoston Ženotdelin ja julisti naiskysymyksen lopullisesti ratkaistuksi Neuvostoliitossa.[4][7] Abortti kriminalisoitiin 1936, ja vuoden 1944 uusi perhelaki pyrki vahvistamaan ydinperhettä muun muassa vaikeuttamalla avioeroa.[4]

1930-luvun puhdistukset

Kollontai oli yksi harvoista vanhoista bolševikkijohtajista, joka pysyi sivussa Stalinin 1930-luvun puhdistuksista. Aino Kuusinen kertoo muistelmateoksessaan Jumala syöksee enkelinsä (1972) Stalinin suunnitelleen kutsuvansa petturina pitämänsä Kollontain takaisin Venäjälle. Kuusinen olisi nimitetty Kollontain tilalle suurlähettilääksi Ruotsiin ja Norjaan.[7] Vainojen aikana teloitettiin sekä Kollontain entinen aviomies Pavel Dybenko että entinen avomies Aleksandr Šljapnikov. Kollontain 1930-luvun kirjeenvaihdosta käy ilmi, että Kollontai valmistautui Neuvostoliiton-vierailuillaan siihen, ettei koskaan palaisi.[4]

Kollontain ja Stalinin väleistä on esitetty eriäviä näkemyksiä, vaikka yleensä stalinismin ja Kollontain ajattelun vastakkaisuutta korostetaan. Kollontain todellisista, henkilökohtaisista mielipiteistä Stalinin ajalta ei kuitenkaan tiedetä paljoa.[4]

Paluu Neuvostoliittoon

Kollontai Norjan suurlähetystössä vuonna 1946

Vuonna 1945 Kollontai sairastui ja palasi Neuvostoliittoon, minkä jälkeen hän ei enää osallistunut poliittiseen keskusteluun eikä näkynyt neuvostojulkisuudessa.[4] Viimeiset vuotensa Kollontai vietti Moskovassa. Hän kirjoitti muistelmiaan ja toimi ulkoministeriön neuvonantajana. Aino Kuusinen tapasi Kollontain uudelleen vuonna 1947. Tuolloin Kollontai joutui käyttämään pyörätuolia. Kollontai kuoli sydäninfarktiin Moskovassa 9. maaliskuuta 1952.[7]

Aleksandra Kollontai ja Suomi

Kollontai osallistui SDP:n puoluekokoukseen 25.–27. marraskuuta 1917 yhdessä Stalinin kanssa.[8][9] Komissaari Stalinin tehtävä bolševikkihallituksen edustajana oli antaa pontta Leninin innokkaille kehotuksille ja saada SDP:n johtajat uskomaan, että heidän velvollisuutensa oli ottaa valta käsiinsä.[10]

Leninin matka Suomeen Halilan parantolaan 6.–10. tammikuuta 1918 toteutui Kollontain ehdotuksesta.[11]

Kollontain johtama valtuuskunta vieraili Helsingissä 19. helmikuuta 1918 tilanteessa, jossa Venäjän itärintama oli pettänyt. Kollontain puheista kävi ilmi, että hän tiesi tovereiden edellisenä iltana luovuttaneen Suomen Saksan etupiiriin Brest-Litovskin rauhansopimuksella ja samalla vesittäneen Suomen vallankumouksen.[12] Kollontai selitti asian: ”Se on vain manööveri: tarkoitus on, että kun tulee parempi tilaisuus, voidaan taistelu aloittaa uudestaan imperialismia vastaan.”[13]

Suomen ja Neuvostoliiton rauhanneuvottelut

Kollontai toimi välittäjänä Suomen ja Neuvostoliiton rauhanneuvotteluissa keväällä 1940 sekä vuonna 1944. Tammikuussa 1940 hän sai kosketuksen Suomen hallitukseen ja tapasi Hella Wuolijoen Ruotsissa. Neuvottelut aloitettiin Ruotsin välityksellä, mutta ne eivät vielä johtaneet tulokseen. Suomen hallitus taipui rauhaan vasta maaliskuussa.[14] Kollontai tapasi Paasikiven Tukholmassa useita kertoja.

Aleksandra Kollontai työhuoneessaan Tukholmassa vuonna 1943.

Kollontai oli suhdetoimintanainen, jonka tehtävänä oli vakuuttaa Suomen ja Ruotsin johto sekä muutkin uskomaan Neuvostoliiton rauhanhankkeita 1944 ja osoittaa Stalinin olevan tosissaan niiden suhteen. Uskottavuudella pyrittiin todellisuudessa hankkimaan myönnytyksiä Neuvostoliiton hyväksi. Jatkosodan loppuvaiheessa lähettiläs toimi houkutuslintuna, joka loi jatkuvasti sellaisia ylisuuria odotuksia rauhanehtojen suhteen, jotka osoittautuivat myöhemmin todellisissa neuvotteluissa perättömiksi.lähde?

Kollontain ja neuvostojohdon yhteistoiminta oli kovaa psykologista peliä, jonka tarkoituksena oli saavuttaa tiukka ote Suomesta ja edesauttaa myöhemmin maassa toteutettavaa vallankumousta. Samalla Neuvostojohto levitti Kollontain välityksellä lehdistölle itsestään maltillista käsitystä, jonka toivottiin leviävän julkisuuteen ympäri maailmaa.lähde?

Stalin oli hyvin tyytyväinen Kollontain toimintaan Tukholman-lähettiläänä ja toimitti tälle kiitoksen lokakuussa 1944. Myös Andrei Ždanov kiitti 24. lokakuuta 1944 Kollontaita erinomaisesta työstä Neuvostojohdon hyväksi. NKVD katsoi lähettilään laadullisesti toimineen onnistuneesti annetussa tehtävässä.[15]

Suomennettu tuotanto

  • Suuri esitaistelija: August Bebelin, naisen oikeuksien ja vapauksien puoltajan muisto. (Великий борец за права и свободу женщины (Памяти Августа Бебеля), 1913) Porvoo: Työläisnaisen osuuskunta, 1914. Teoksen verkkoversio.
  • Perhe ja kommunistinen valtio. (Семья и коммунистическое государство, 1918) Pietari: V.K.P:n suom. järjestöjen keskus-toimisto, 1920. Teoksen verkkoversio.
  • Työväen oppositsioni Venäjän Kommunistipuolueessa. (Рабочая оппозиция, 1921) Duluth, Minnesota: Workers Socialist Publishing Co.. Teoksen verkkoversio.
  • Perheen häviäminen. Tie vapauteen, 12/1925. Teoksen verkkoversio (pdf).
  • Uusi moraali. (Новая мораль и рабочий класс, 1918) Suomentanut Hannes Mäkinen. Helsinki: Työväenjärjestöjen tiedonantaja, 1926. Teoksen verkkoversio (htm).
  • Madame Kollontayn muistelmat: Hänen itsensä kertomana. ((Alkuteos: And dreams came true.) Suomentanut E. Ertimo) Helsinki: Karhu, 1946. Teoksen verkkoversio (pdf).
  • Naisen asema taloudellisessa yhteiskuntakehityksessä. Suomentanut Ulla-Liisa Heino. Tammi, 1973. ISBN 9513024628 Teoksen verkkoversio.
  • Suuri rakkaus. Suomentanut Esa Adrian. Gummerus, 1982.
  • Hetkiä elämästäni. ((Letopis mojei žizni, 1946.) Suomentanut Olli Kuukasjärvi) Helsinki–Moskova: SN-kirjat–Progress, 1990. ISBN 951-615-706-8

Tunnustukset ja muistaminen

Kollontai sai vuonna 1933 Leninin kunniamerkin naisten hyväksi tehdystä järjestötyöstä.[7]

Kollontai oli ehdolla Nobelin rauhanpalkinnon saajaksi vuosina 1946 ja 1947.[16] Vuonna 1946 Kollontaita rauhanpalkinnon saajaksi ehdottivat Suomen pääministeri J.K. Paasikivi ja muut Suomen hallituksen jäsenet.[7] Ehdokkuuden perusteluiksi nimettiin Kollontain diplomaattisiset ponnistelut Neuvostoliiton ja Suomen välisissä neuvotteluissa vuosina 1940–44.[17]

Rauni Ikäheimo näytteli Aleksandra Kollontaita Ylen dokumenttipohjaisessa näytelmäsarjassa Sodan ja rauhan miehet (1978).

Kirjallisuutta

  • Clements, B. E.: Bolshevik feminist: The life of Aleksandra Kollontai. Bloomington, 1979. ISBN 0-253-31209-4
  • Farnsworth, Beatrice: Aleksandra Kollontai. Socialism, Feminism and the Bolshevik Revolution. Stanford University Press, 1980. ISBN 0804710732
  • Ghodsee, Kristen: Red Valkyries: Feminist Lessons From Five Revolutionary Women. Verso, 2022. ISBN 1839766603
  • Halvorsen, Carsten: Vallankumouksen suurlähettiläs: Alexsandra Kollontayn elämä ja toiminta (vuosina 1872–1917). Suomentanut Hilkka Laitila. Kansankulttuuri, 1946.
  • Heickell-Henriksson, H.: Aleksandra Kollontai ja Suomi vuosisadan alussa. (Pro gradu -tutkielma) Helsingin yliopisto, 1983.
  • Itzelev, Leonid: Madame Kollontai – vallankumouksen seireeni: Romaani Aleksandra Kollontain elämästä. Suomentanut Robert Kolomainen. Fenix-kustannus, 1997. ISBN 951-862-121-7
  • Luukkanen, Arto: ”Kollontay, Alexandra (1872–1952)”, Suomen kansallisbiografia, osa 5, s. 309–311. Helsinki: Suomalaisen Kirjallisuuden Seura, 2005. ISBN 951-746-446-0 Teoksen verkkoversio.
  • Pruel-Santanen, R.: Madame Kollontai: Sosialisti, marxilainen idealisti, reaalipoliitikko (vuodet 1914-1922). (Pro gradu -tutkielma) Turun yliopisto, 2008.

Lähteet

  1. ↑ Henrik Meinander: Suomi 1944 - Sota, yhteiskunta, tunnemaisema, s. 79-81 & 219-220. Siltala, 2009. ISBN 9789522340030
  2. ↑ a b c d e f Kristen Rogheh Ghodsee: Red Valkyries: feminist lessons from five revolutionary women. London: Verso, 2022. on1335022930 ISBN 978-1-83976-660-2 Teoksen verkkoversio Viitattu 8.4.2025.
  3. ↑ a b c d e f g h Aleksandra Kollontai (1872-1952) – KLASSIKKOGALLERIA blogs.helsinki.fi. Viitattu 9.4.2025.
  4. ↑ a b c d e f g h i j k l m n o p q r s Rotkirch, Anna: ”Vallankumouksen uusi nainen”, Naisia Venäjän kulttuurihistoriassa, s. 187-208. (A. Rosenholm, S. Suviniemi ja M. Sorvari (toim.)) Helsinki: Gaudeamus, 2014. ISBN 9789524958363
  5. ↑ a b c d e f Liukkonen, Petri: Alexandra Kollontai Authors' Calendar. 2008. Viitattu 21.4.2010. (englanniksi)
  6. ↑ Ryan, Sally: Clara Zetkin: Lenin on the Women's Question Marxists Internet Archive Library. 29.2.2004. Viitattu 21.4.2010. (englanniksi)
  7. ↑ a b c d e f g h Alexandra Kollontai authorscalendar.info. Viitattu 12.4.2025.
  8. ↑ Lehtinen, Lasse: Tanner, itsenäisen Suomen mies, s. 134. Otava, 2017. ISBN 978-951-1-30730-3
  9. ↑ Kokous, joka jatkuu yhä Helsingin Sanomat. 17.8.2003. Viitattu 9.4.2025.
  10. ↑ Upton, Anthony F.: Vallankumous Suomessa 1: 1917–1918, s. 333. Kirjayhtymä, 1980. ISBN 951-26-1828-1
  11. ↑ Numminen, Jaakko (toim.): Lenin ja Suomi, osa 3, s. 158. Helsinki: Opetusministeriö – Valtion painatuskeskus, 1990. ISBN 951-861-861-5
  12. ↑ Volanen, Risto: Nuori Suomi sodan ja rauhan Euroopassa, s. 83. Otava, 2019.
  13. ↑ Tov. Aleksandra Kollontayn puhe työväen juhlakokouksessa. Työmies, 21.2.1918. Artikkelin verkkoversio.
  14. ↑ Rislakki, Jukka: Erittäin salainen. Vakoilu Suomessa, s. 219. LOVE KIRJAT, 1982.
  15. ↑ Seppinen, Jukka: Neuvostotiedustelu Suomessa 1917–1991, s. 122. Ajatus Kirjat – Gummerus 2006. 2. p. ISBN 951-20-6548-7
  16. ↑ Hans Mehlin: Nomination Archive NobelPrize.org. 21.5.2024. Viitattu 12.4.2025. (englanniksi)
  17. ↑ Hans Mehlin: Nomination Peace 1946 6-6 NobelPrize.org. 21.5.2024. Viitattu 12.4.2025. (englanniksi)

Aiheesta muualla