Chiaroscuro

Nykymaailmassa Chiaroscuro:stä on tullut erittäin tärkeä ja kiinnostava aihe laajalle ihmisjoukolle. Sen merkitys näkyy sen synnyttämien keskustelujen määrässä sekä sen läsnäolossa yhteiskunnan eri alueilla. Poliittisella, sosiaalisella, taloudellisella tai kulttuurisella alalla Chiaroscuro on perustavanlaatuinen rooli. Chiaroscuro on kiinnittänyt kaiken ikäisten ja -alojen ihmisten huomion sen vaikutuksista ihmisten jokapäiväiseen elämään aina uusien teknologioiden kehitykseen. Tässä artikkelissa tutkimme perusteellisesti Chiaroscuro:n eri ulottuvuuksia ja sen merkitystä nykyään.

Gerard van Honthorst, Puhemies, 1625. Teoksessa valon ja varjon siirtymä ilmenee tyypillisessä yöllisessä kohtauksessa, jota valaisee kynttilä.[1]

Chiaroscuro (ital. chiaro ’kirkas’, oscuro ’pimeä’) eli valohämy tarkoittaa maalauksessa asteittaista siirtymistä valosta varjoon. Valon ja varjon vaihtelua alettiin soveltaa näkyvämmin Italian renessanssissa, mutta voimakkaan chiaroscuron kehittäjänä pidetään Caravaggioa ja sen tyypillisenä soveltajana Rembrandtia. Chiaroscuro sekoitetaan toisinaan pehmeisiin ja häivytettyihin väreihin perustuvaan sfumatoon, jota ovat käyttäneet Leonardo da Vinci ja Rafael.[2][3] Chiaroscurolle on kuitenkin ominaista suhteellisen jyrkät valon ja varjon erot, vaikka valöörien siirtymät ovatkin vähittäisiä. Myös valon suunta ja toisinaan myös valon lähde ovat chiaroscurossa selkeitä, kun taas sfumatossa valo on pehmeää hajavaloa.lähde?

Chiaroscuro vahvistaa kolmiulotteisuuden ja tilan tuntua. Se oli täysrenessanssin maalaustaiteessa eräs niistä tekijöistä, jonka ansiosta Euroopan taide alkoi eriytyä muun maailman taiteesta.[4]

Lähteet

  1. Biography Gerrit-van-honthorst.org/. Viitattu 25.7.2009. (englanniksi)
  2. Taiteen Pikku jättiläinen, s. 81. (Hakusana chiaroscuro) WSOY, 1993. ISBN 951-0-16447-X
  3. Broby-Johansen, R.: ”Chiaroscuro”, Arkitaide – maailmantaide, Euroopan taiteen tyylin kehitys, s. 198. Helsinki: Tammi, 1977. ISBN 951-30-3964-1
  4. Petri Immonen: Chiaroscuro on valohämyä. Helsingin Sanomat, 25.7.2009, s. C3.

Aiheesta muualla