Henrik II (Ranska)

Tässä artikkelissa Henrik II (Ranska):tä analysoidaan eri näkökulmista, jotta voidaan perehtyä sen merkitykseen ja vaikutuksiin nykyään. Käsitellään erilaisia ​​Henrik II (Ranska):een liittyviä näkökohtia ja tutkitaan sen vaikutusta yhteiskuntaan, talouteen, politiikkaan, kulttuuriin tai mihin tahansa muuhun kiinnostavaan alueeseen. Lisäksi esitellään erilaisia ​​asiantuntijoiden näkemyksiä ja mielipiteitä aiheesta sekä relevanttia dataa, jonka avulla voimme ymmärtää sen tärkeyden ja vaikutuksen laajuuden. Samoin Henrik II (Ranska):een liittyvistä mahdollisista haasteista tai kiistoista keskustellaan ja tarkastellaan mahdollisia lyhyen ja pitkän aikavälin vaikutuksia. Tämän artikkelin avulla pyrimme tarjoamaan kattavan ja tasapainoisen näkemyksen, jonka avulla lukija voi hankkia vankkaa tietoa Henrik II (Ranska):stä ja sen merkityksestä nykyään.

Henrik II
Henrik II, François Clouet'n työpaja 1559
Ranskan kuningas
Valtakausi 31. maaliskuuta 1547 – 10. heinäkuuta 1559
Kruunajaiset 25. heinäkuuta 1547
Edeltäjä Frans I
Seuraaja Frans II
Sijaishallitsija Katariina de’ Medici
Syntynyt 31. maaliskuuta 1519
Saint-Germain-en-Laye, Ranska
Kuollut 10. heinäkuuta 1559
Pariisi, Ranska
Hautapaikka Saint-Denis'n basilika
Puoliso Katariina de’ Medici
Lapset Lailliset:
Frans II
Elisabet de Valois
Claude
Louis
Kaarle IX
Henrik III
Marguerite de Valois
Francois
Victoire de Valois
Jeanne de Valois
Aviottomat tunnustetut:
Angoulêmen herttuatar Diane
Henri d'Angoulême
Henri de Saint-Rémi
Suku Valois
Isä Frans I
Äiti Claude
Uskonto roomalaiskatolilaisuus
Nimikirjoitus

Henrik II (31. maaliskuuta 1519 Saint-Germain-en-Laye, Ranskan kuningaskunta – 10. heinäkuuta 1559 Hôtel de Tournelles, Pariisi[1]) oli Orléansin herttua vuosina 1519–1547 ja Ranskan kuningas vuosina 1547–1559.[2][1]

Prinssi Henri lapsena sylissään lemmikkikoiransa, Jean Clouet 1520-luku

Suku

Hän oli kuningas Frans I:n ja tämän ensimmäisen puolison, kuningatar, Bretagnen herttuatar Clauden nuorempi poika.[2][1]

Hänellä oli kuusi sisarusta. Orléansin herttua Henrik lähetettiin veljensä kruununperijä, dauphin Bretagnen herttua François III:n kanssa panttivangiksi Espanjaan vuonna 1526, ja hän palasi Ranskaan vasta vuonna 1530 Cambrain rauhan solmimisen jälkeen. Kun dauphin François kuoli naimattomana ja lapsettomana 18-vuotiaana vilustuttuaan jeu de paume -pelin jälkeen elokuussa 1536, Orléansin herttua Henrikistä tuli valtaistuimen perillinen. Henrikin ja hänen isänsä välisiä vahvoja mielipide-eroja korosti Henrikin rakastajattaren Diane de Poitiersin ja kuninkaan rakastajattaren Étampesin herttuatar Anne de Pisseleu d'Heillyn välinen kilpailu sekä Henrikin jatkuva tuki Ranskan konnetaabeli Anne de Montmorencylle, joka oli menettänyt kruunun suosion.[1]

Kuningas

Hän jatkoi kuninkaaksi vuonna 1547 tultuaan isänsä taistelua Habsburg-sukua vastaan, teki liiton Morits Saksilaisen ja muiden Saksan protestanttien kanssa vuonna 1552 ja voitti siten Metzin, Toulin ja Verdunin hiippakuntineen Pyhältä saksalais-roomalaiselta keisarikunnalta.[2][1]

Sodittuaan muualla vähemmän menestyksekkäästi Henrik solmi keisari Kaarle V:n kanssa vuonna 1556 Vaucellesin välirauhan, mutta aloitti kohta uudestaan sodan Espanjan kuningas Filip II:ta vastaan. Ranskalaisten joukot kärsivät tappion Italiassa sekä Alankomaissa St. Quentinin ja Gravelingenin taisteluissa vuonna 1557 ja 1558, mutta he valloittivat sen sijaan Espanjan kanssa liittoutuneelta Englannilta Calais’n vuonna 1558. Cateau-Cambrésis’n rauha solmittiin vuonna 1559.[2][1]

Ranskassa Henrik vainosi ankarasti kerettiläisinä pidettyjä protestantteja. Hän käski Pariisin parlamenttia vuonna 1547 asettamaan erityisen valiokunnan, Chambre Ardenten, jonka tehtävänä oli kerettiläisten silmälläpito. Henrik myös julkaisi useita protestantteja vastaan suunnattuja ankaria käskykirjeitä, kuten Écouenin ediktin vuonna 1559.[3][1]

Hän oli tuhlaileva ja nautinnonhaluinen ja oli suosikkiensa, etenkin häntä 20 vuotta vanhemman rakastajattarensa Diane de Poitiers'n johdeltavana.[2] Henrikin maine on kärsinyt kilpailussa isänsä halltusajan loiston kanssa, ja hänen melankolisuutensa teki hänen luonteestaan ​​epäsympaattisen. Vaikka hän jatkoi monia isänsä politiikan linjauksia, hän erotti useat isänsä ministerit ja nosti Montmorency- ja Guise-suvun suosioon.[1]

Henrik II:n ja Catherine de' Medicin lapset

Avioliitto ja jälkeläiset

Hänen puolisonsa oli firenzeläinen aatelisnainen Caterina de’ Medici (1519–1589),[1] joka oli Urbinon herttua Lorenzo de' Medicin ja Madeleine de La Tour d'Auvergnen tytär. Huolimatta ei-kuninkaallisesta syntyperästään 14-vuotias Caterina oli äärimmäisen varakas ja kilpailtu naimakauppa. Heidät vihittiin Saint-Ferréol les Augustins kirkossa Marseille'ssa 28. lokakuuta 1533 Medici-sukuisen paavi Klemens VII:n läsnäollessa.[4]

Nuori 14-vuotias Orléansin herttua Henri ei osoittanut kiinnostusta puolisoaan Catherinea kohtaan, sen sijaan hänellä oli avoimesti rakastajattaria. Avioliiton kymmenen ensimmäisen vuoden aikana kuningasparille ei syntynyt lasta. Vuonna 1537 Henrillä oli lyhyt suhde Filippa Ducin kanssa, joka synnytti tyttären, jonka tämä julkisesti tunnusti.[1] Tämä osoitti, että Henri oli hedelmällinen ja tämä lisäsi epätoivoisen Catherinen paineita tulla raskaaksi.[5] Herttua Henri aloitti suhteen 35-vuotiaan hovinaisen Diane de Poitiers'n kanssa vuonna 1534.[6] Äärimmäisen itsevarma, kypsä ja älykäs Diane jätti Catherinen voimattomaksi puuttua mitenkään asiaan. Rakastajatar päätti jopa Henrikin lasten koulutuksesta vuoteen 1551 asti.[7] Henrik istui Dianen polvella ja hyväili tätä julkisesti hovin tilaisuuksissa.[5] Kreivitär Diane kuitenkin vaati, että Henri makaisi myös Catherinen kanssa tuottaakseen valtaistuimelle perillisiä.[8]

Heille syntyi kymmenen lasta:

  • François, Frans II, Ranskan kuningas (19. tammikuuta 1544 – 5. joulukuuta 1560), avioitui Skotlannin kuningatar Marian kanssa vuonna 1558. Liitto oli lapseton.
  • Isabelle, Elisabet de Valois (2. huhtikuuta 1545 – 3. lokakuuta 1568), avioitui 13-vuotiaana Espanjan kuningas Filip II:n kanssa vuonna 1559. Heille syntyi viisi tytärtä, joista yhdestä tuli Espanjan Alankomaitten hallitsija Isabel Clara Eugenie
  • Claude de Valois (12. marraskuuta 1547 – 21. helmikuuta 1575), avioitui Lothringenin herttua Charles III:n "Suuren" kanssa vuonna 1559. Kampurajalastaan ja epämuodostuneesta selkärangastaan huolimatta hänelllä oli onnellinen avioliitto. Heille syntyi yhdeksän lasta.
  • Louis, Orléansin herttua (3. helmikuuta 1549 – 24. lokakuuta 1550), kuoli alle kaksivuotiaana
  • Charles Maxilimien, Kaarle IX, Ranskan kuningas (27. kesäkuuta 1550 – 30. toukokuuta 1574), avioitui Elisabet Itävaltalaisen kanssa vuonna 1570. Heille syntyi yksi tytär, joka eli kuusivuotiaaksi.
  • Henri, Henrik III, Ranskan kuningas (19. syyskuuta 1551 – 2. elokuuta 1589), avioitui Louise de Lorrainen kanssa vuonna 1575. Liitto oli lapseton.
  • Marguerite de Valois (14. toukokuuta 1553 – 27. maaliskuuta 1615), avioitui Navarran kuningas Henrikin, tulevan Ranskan kuningas Henrik IV:n kanssa[9] vuonna 1572. Liitto oli lapseton.
  • (Hercules) François, Anjoun ja Alençonin herttua (18. maaliskuuta 1555 – 19. kesäkuuta 1584), otti uuden nimen François konfirmaationsa jälkeen vanhimman veljensä muistoksi; sairasti 8-vuotiaana isorokon, joka arpeutti hänen kasvonsa ja vioitti hänen selkärankaansa. Kuningatar Elisabet I, jonka kanssa tätä yritettiin naittaa vuonna 1579 sanoi: "Hän on minun sammakkoni (engl. frog = ranskalaisten pilkkanimi) ja vähemmän epämuodostunut kuin odotin."[10] Kuoli 29-vuotiaana malariaan naimattomana, ilman perillisiä.[11]
  • kaksoset Victoire (24. kesäkuuta 1556 – 17. elokuuta 1556), kuoli alle kolmikuisena ja Jeanne (24. kesäkuuta 1556), joka ilmeisesti oli perätilassa, koska lapsi kuoli kohtuun ja jalat jouduttiin katkaisemaan, jotta Catherinen henki voitiin pelastaa. Tämän synnytyksen jälkeen lääkärit neuvoivat Catherinea tulemasta uudelleen raskaaksi. [12]

Henrik II:lla oli myös kolme aviotonta lasta:

Italialaistaustaisen Filippa Ducin, dame de Coyn (1520– ennen 1586) kanssa,[13] jonka hän oli tavannut Italian sotaretkellään 1537

  • Angoulêmen herttuatar Diane[1] (1538–1619). Avioitui 14-vuotiaana Castron herttua Orazio Farnesen[14] kanssa, joka kuoli taistelussa vuonna 1553. Hänen toinen avioliittonsa oli Montmorencyn herttua François'n kanssa.[15]

Lady Janet Stewart Flemingin "La Belle Écossaise" (1502–1562) kanssa, joka oli Skotlannin Jaakko IV:n ja tämän neljännen rakastajattaren Agnes Isabella Ramsay Buchanin avioton tytär:[16]

Nicole de Savignyn kanssa:

  • Henri de Saint-Rémi (1557–1621).[17] Hänelle annettiin Saint-Rémyn kreivin arvonimi. Yksi hänen viimeisistä tunnetuista jälkeläisistä oli Jeanne de Valois-Saint-Rémy, kreivitär de la Motte, kuuluisa roolistaan ​​kaulakoruskandaalissa Ludvig XVI:n hovissa.
Henrik II:n ja Montgomeryn kreivi Gabriel de Lorgesin välinen taistelu turnajaisissa 30. kesäkuuta 1559. Saksalainen 1500-luvun puupiirros, teoksesta "Catherine de Medicis et Henri III" Historia

Kuolema ja perintö

Henrik II haavoittui 30. kesäkuuta tyttärensä Elisabet de Valois'n ja Filip II:n hääjuhlallisuuksiin liityneissä Place des Vosges'n lähellä järjestetyissä turnajaisissa tapahtuneessa onnettomuudessa, jolloin hänen kasvoihinsa murskautui puukeihäs ja silmään uppoutui yksi säle. Hän kantoi peitsessään nauhaa, jossa oli hänen rakastajattarensa Diane de Poitiers'n mustavalkoiset värit.[8] Lääkäreitten ponnisteluista huolimatta, joista yksi oli kuuluisa kirurgi Ambroise Paré,[18] silmä tulehtui ja aiheutti 40-vuotiaan Henrikin kuolemaan johtaneen sepsiksen 10. heinäkuuta 1559.[1] Kuolinsyy oli aivoihin saakka ulottunut tulehtunut paise, joka teki Henrikin lopulta sokeaksi ja houreiseksi.[19][20]

Valois-suvun rotunda hautakappelin keskellä sijainnut Henrik II:n hautamonumentti 1600-luvulla Saint-Denis'n basilikassa

Hänet haudattiin Saint-Denis'n basilikaan, johon leskikuningatar Catherine määräsi jo vuonna 1559 arkkitehti Francesco Primaticcion suunnittelemaan pyöreän hautakappelin, joka valmistui osittain vuoteen 1589 mennessä, purettiin vuonna 1719 sekä loisteliaan kaksikerroksisen hautamonumentin useine sitä ympäröivine veistoksineen, joka kuitenkin jäi toteuttamatta täydessä mitassaan kun Ranskan kruunun rahavarat loppuivat vuoden 1585 sisällissodan aikana. Yli kaksisataa vuotta myöhemmin Ranskan vallankumouksen jälkeen vuonna 1793, väkijoukko ryösti hautaholvin ruumisarkut ja heitti Henrikin sekä kuningatar Catherinen luut samaan kuoppaan muiden Ranskan kuninkaiden ja kuningattarien kanssa.[21]

Ranskan kuninkaaksi tuli vanhin poika 15-vuotias Frans II, joka kuoli jo 16-vuotiaana. Seuraavat pojat Kaarle IX ja Henrik III seurasivat tämän jälkeen toisiaan valtaistuimelle.[2][1]

Lähteet

  1. ↑ a b c d e f g h i j k l m Henry II | King of France, Crusader & Reformer | Britannica www.britannica.com. Viitattu 4.11.2024. (englanniksi)
  2. ↑ a b c d e f Henrik, 2. Henrik II, Tietosanakirja osa 3, palsta 341, Tietosanakirja Osakeyhtiö 1911
  3. ↑ Grimberg, Carl: Kansojen historia. Osa 13, s. 10. WSOY. ISBN 951-0-09741-1
  4. ↑ Eglise Saint-Ferréol les Augustins | Marseille 13 web.archive.org. 5.12.2022. Arkistoitu 5.12.2022. Viitattu 4.11.2024.
  5. ↑ a b Knecht, R. J.: Catherine de' Medici. London and New York: Longman, 1998 ISBN 0582082412. Ss. 29-30, 38
  6. ↑ Wellman, Kathleen: Queens and Mistresses of Renaissance France. Yale University Press, 2013. S. 199
  7. ↑ Carroll, Stuart: Martyrs and Murderers: The Guise Family and the Making of Europe. Oxford University Press, 2009. S. 55
  8. ↑ a b c Wellman, Kathleen: Queens and Mistresses of Renaissance France. Yale University Press, 2013. Ss. 197, 200, 212, 213
  9. ↑ Catherine de’ Medici | Biography, Death, Children, Reign, & Facts | Britannica www.britannica.com. 11.9.2024. Viitattu 6.11.2024. (englanniksi)
  10. ↑ Elisabeth I:n kirje Alençonin ja Anjoun herttua François'lle 19. helmikuuta 1579 (SP 78/3 f.9)". The National Archives. Arkistoitu 18.5.2021 (englanniksi)
  11. ↑ Questier, Michael: Dynastic Politics and the British Reformations, 1558-1630. Oxford University Press, 2019. S. 153
  12. ↑ Somervill, Barbara A.: Catherine de Medici. Compass Point Books, 2006. s. 51. ISBN 978-0756515812.
  13. ↑ Merrill, Robert V. : "Considerations on "Les Amours de I. du Bellay". Modern Philology (November 1935) 33 (2): 129–138. doi:10.1086/388187. S2CID 161187778. S. 133
  14. ↑ Baumgartner, Frederic J. : Henry II, King of France, 1547–1559. Duke University Press, 1988. ISBN 9780822307952. S. 70
  15. ↑ Lanza, Janine M. : From Wives to Widows in Early Modern Paris: Gender, Economy, and Law. Ashgate Publishing, 2007. S. 29
  16. ↑ Sealy, Robert J.: The Palace Academy of Henry III. Droz, 1981. S. 206
  17. ↑ Knecht, R. J.: Catherine De'Medici. Longman, 1997. S. 38
  18. ↑ CMN: The tomb of Henri II and Catherine de'Medici - CMN www.saint-denis-basilique.fr. Viitattu 9.11.2024. (englanniksi)
  19. ↑ Zanello, Marc & Charlier, Philippe & Corns, Robert & Devaux, Bertrand & Berche, Patrick & Pallud, Johan: "The death of Henry II, King of France (1519–1559). From myth to medical and historical fact". Acta Neurochir (Wien, January 2015). 157 (1): 145–149. doi: 10.1007/s00701-014-2280-9. PMID 25421951. S2CID 24693363.
  20. ↑ Eftekhari, Kian & Choe, Christina H. & Vagefi, M. Reza & Eckstein, Lauren A.: "The last ride of Henry II of France: Orbital injury and a king's demise". Survey of Ophthalmology (May 2015). 60 (3): 274–278. doi: 10.1016/j.survophthal.2014.09.001. ISSN 0039-6257. PMID 25890627.
  21. ↑ Knecht, R. J.: Catherine de' Medici. London and New York: Longman, 1998. ISBN 0-582-08241-2. S. 269

Aiheesta muualla

Edeltäjä:
Frans I 		Ranskan kuningas Seuraaja:
Frans II
Käännös suomeksi
Käännös suomeksi
Tämä artikkeli tai sen osa on käännetty tai siihen on haettu tietoja muunkielisen Wikipedian artikkelista.