Tässä artikkelissa Jouhisara:n aihetta käsitellään laajasta ja täydellisestä näkökulmasta tavoitteena tarjota lukijoita kiinnostavaa tietoa. Analysoidaan eri näkökohtia, jotka liittyvät Jouhisara:een, sen alkuperään, kehitykseen, vaikutuksiin ja merkitykseen nykyään. Lisäksi selvitetään erilaisia mielipiteitä ja näkökulmia Jouhisara:stä keskustelun rikastamiseksi ja kokonaisvaltaisen näkemyksen tarjoamiseksi aiheesta. Artikkelin aikana esitetään tietoja, tilastoja ja vankkaa tietoa jokaisen väitteen tueksi, jotta voidaan tarjota laadukasta ja luotettavaa sisältöä lukijalle, joka on kiinnostunut syventämään tietojaan Jouhisara:stä.
Jouhisara | |
---|---|
![]() |
|
Uhanalaisuusluokitus | |
Tieteellinen luokittelu | |
Kunta: | Kasvit Plantae |
Kladi: | Putkilokasvit Tracheophyta |
Kladi: | Siemenkasvit Spermatophyta |
Kladi: | Koppisiemeniset Magnoliophytina |
Kladi: | Yksisirkkaiset Liliopsida |
Lahko: | Poales |
Heimo: | Sarakasvit Cyperaceae |
Suku: | Sarat Carex |
Laji: | lasiocarpa |
Kaksiosainen nimi | |
Carex lasiocarpa |
|
Katso myös | |
Jouhisara (Carex lasiocarpa) on soilla ja rannoilla kasvava monivuotinen saralaji.
Jouhisara kasvaa 30–100 senttimetriä korkeaksi. Sen pitkästä suikertavasta juurakosta kasvaa hoikkia, lähes liereitä varsia. Varren kanssa samanpituiset lehdet ovat kouruisia, lähes rihmamaisia, 1–2 millimetriä leveitä, väriltään tumman harmaanvihreitä. Jouhisaran kukinnossa on hede- ja emitähkiä yhdestä kolmeen. Tähkät ovat 1–3,5 cm pitkiä, pystyjä ja tiheäkukkaisia. Munanmuotoiset pullakot ovat enintään 5 millimetriä pitkiä ja tiheästi lyhytkarvaisia, mikä on yksi lajin erityistuntomerkeistä. Usein otakärkiset tähkäsuomut ovat pullakoiden pituisia.[2]
Jouhisara risteytyy joidenkin muiden sarojen kanssa. Suomessa tunnetaan lajin ristemiä vankkasaran (Carex riparia), aapasaran (Carex rotundata) ja luhtasaran (Carex vesicaria) kanssa.
Jouhisaralla voi esiintyä jouhisarannoki (Anthracoidea intercedens) ja luhtasarannoki (Anthracoidea subinclusa) -nokisieniä.[3]
Suomessa jouhisara kasvaa yleisenä koko maassa, etenkin itä- ja pohjoisosissa jopa erittäin yleisenä. Sen kasvupaikkoja ovat nevat, letot, korvet ja rannat, harvoin myös rämeet.[2]