Tässä artikkelissa analysoimme kaikkea Kallo:een liittyvää. Sen alkuperästä ja kehityksestä sen vaikutuksiin nykypäivän yhteiskuntaan. Kautta historian Kallo:llä on ollut perustavanlaatuinen rooli jokapäiväisen elämän eri osa-alueilla, ja se on vaikuttanut kaikenikäisiin ja kaikenikäisiin ihmisiin. Erilaisten lähestymistapojen ja näkökulmien kautta tutkimme Kallo:n monia puolia sekä sen vaikutuksia kulttuuriin, talouteen, politiikkaan ja teknologiaan. Lisäksi tarkastelemme Kallo:n tämänhetkisiä mielipiteitä ja keskusteluja sekä mahdollisia tulevaisuuden ennusteita tämän nyky-yhteiskunnassa niin tärkeän aiheen suhteen.
Kallo (lat. cranium) on selkärankaisten aivoja suojaava luinen tai rustoinen kuori. Useimmiten kallossa on silmäkuopat silmämunia varten ja reiät sieraimille. Kaikilla selkärankaisilla, leuattomia imukaloja lukuun ottamatta, kalloon kuuluu nivelen välityksellä leukaluu tai leukarustoja, joiden liikkeen avulla suu voidaan avata ja sulkea. Monilla maaeläimillä kallossa on korva-aukot, joissa on erillisiä kuuloluita.
Pääkallolla voidaan tarkoittaa kalloa tai erityismerkityksessä paljaana olevaa pään luustoa.[1]
Ihmisen kallo muodostuu 22 erillisestä luusta, jotka ovat luutuneet kiinni toisiinsa. Poikkeus on alaleuanluu, joka kiinnittyy liikkuvalla nivelellä.[2]
Pään luista kahdeksan muodostaa pääkopan, joka suojaa aivoja ja muita keskushermoston rakenteita. Muut kallon luut muodostavat kasvojen rakenteita.[2]
1. Otsaluu |
![]() |
![]() |
1. Otsaluu |
Ihmisen pääkallo on useissa kulttuureissa perinteinen kuoleman symboli. Pääkallon kuvalla, jonka alla usein on myös ristikkäin asetettujen reisiluiden kuva, varoitetaan hengenvaarasta kuten sähköiskusta tai myrkystä. Kuvaa on käytetty myös merirosvolipussa. Sotilassymboliikassa on tunnettu saksalainen Totenkopf, sääriluiden päälle asetettu pääkallo, josta tuli pahamaineisen SS:n ja erityisesti SS-Totenkopfverbänden tunnus.
Joissakin kulttuureissa voittoisa soturi on tuonut kotiin voitonmerkiksi pääkallon, sillä koko ruumiin kantaminen olisi ollut turhan työlästä. Asteekit irrottivat uhraamiensa ihmisten pääkallot, porasivat niiden ohimoiden läpi reiät, ja pujottivat ne näistä rei’istä keppiin, muiden päiden viereen. Jotkut kristityt uskoivat keskiajalla, että ilman päätä haudattu joutuu kadotukseen. Syntisiksi koettuja, muun muassa itsemurhan tehneitä, on tämän vuoksi haudattu päättöminä.