Kannaksen armeija
Aihe Kannaksen armeija on erittäin tärkeä nykyään, koska se vaikuttaa moniin jokapäiväiseen elämäämme. Tästä aiheesta on erilaisia näkökulmia ja mielipiteitä, mikä tekee aiheesta paljon keskustelua ja herättää suurta kiinnostusta. Kautta historian Kannaksen armeija on ollut lukuisten tutkimusten ja tutkimusten kohteena, joissa on pyritty ymmärtämään sen vaikutusta yhteiskuntaan. Tässä artikkelissa tutkimme Kannaksen armeija:n eri puolia ja analysoimme sen merkitystä nykymaailmassa. Kannaksen armeija on aihe, joka ansaitsee huomiomme ja pohdiskelumme sen vaikutuksesta talouteen aina populaarikulttuuriin.
Kannaksen armeija (Kan.A) oli suomalainen sotatoimiyhtymä talvisodassa. Sen vastuuna oli Karjalankannaksen puolustaminen ja se oli vahvuudeltaan Suomen armeijan suurin yksikkö. Armeijan esikunta sijaitsi Imatralla. Kannaksen armeijan vahvuus talvisodan alkessa oli 133 000 miestä.
Komentajat
- kenraaliluutnantti Hugo Viktor Österman 2. lokakuuta 1939–19. helmikuuta 1940
- kenraaliluutnantti Erik Heinrichs 19. helmikuuta 1940–16. maaliskuuta 1940
Molempien esikuntapäällikkönä toimi koko talvisodan ajan eversti K. A. Tapola, joka jatkoi Erik Heinrichsin esikuntapäällikkönä talvisodan jälkeen perustetussa Maavoimien esikunnassa.
Organisaatio
Talvisodan alkaessa
Armeijan pääosan muodosti kaksi armeijakuntaa. Sodan alussa armeijan reservinä oli yksi divisioona. Neuvostoliiton rajan ja pääpuolustuslinjan väliin oli sijoitettu suojajoukkojen neljä ryhmää, joiden tehtävänä oli viivyttää vihollisen etenemistä.
- II armeijakunta (II AK) komentaja kenraaliluutnantti Harald Öhquist
- III armeijakunta (III AK) komentaja kenraalimajuri Erik Heinrichs.
- 8. divisioona
- 10. divisioona (myöhemmin 7. divisioona)
- Reservi
Rajan ja pääpuolustuslinjan välille oli sijoitettu suojajoukkojen neljä ryhmää, jotka oli nimetty paikkakuntien mukaan[1]:
II AK:n vastahyökkäys
II AK suoritti 23. joulukuuta vastahyökkäyksen, jota varten sille alistettiin armeijan reservinä ollut 1. divisioona ja ylipäällikön reservinä ollut 6. divisioona, joka oli 19. joulukuuta alistettu Kannaksen armeijalle.[2]
Uudelleenorganisointi
Armeijan komentaja Hugo Österman sai eron tehtävästään 19. helmikuuta 1940 ja tilalle määrättiin samalla päivämäärällä kenraaliluunantiksi ylennetty III armeijakunnan komentaja Erik Heinrichs. III AK:n komentajaksi nimitettiin kenraalimajuri Paavo Talvela.[3]
Täydennysyksiköistä muodostetuilla divisioonilla vahvistettiin Kannaksen puolustusta, 21. divisioona alistettiin III AK:lle ja 23. divisioona II AK:lle.
II armeijakunta jaettiin 25. helmikuuta 1940, jolloin muodostettiin uusi I armeijakunta. Sille alistettiin 1. divisioona ja 2. divisioona (aikaisemmin 11. divisioona) ja 4. prikaati. Komentajaksi nimitettiin 1. divisioonan komentaja kenraalimajuri Taavetti Laatikainen.
Vihollisen uhatessa Viipurinlahden suunnalla perustettiin Rannikkoryhmä (kooltaan armeijakunta) torjumaan lahden ylitystä. Komentajana toimi aluksi kenraalimajuri Kurt Wallenius, joka vapautettiin tehtävästään 3. maaliskuuta ja komentajaksi määrättiin kenraaliluutnantti K. L. Oesch.[4]
Lakkautus
Kannaksen armeija lakkautettiin 16. maaliskuuta 1940 ja sen esikunnasta muodostettiin uusi Maavoimien esikunta, jonka komentajana jatkoi kenraaliluutnantti Heinrichs.
Lähteet
- Leskinen, Jari & Juutilainen, Antti (toim.): Talvisodan pikkujättiläinen. Helsinki: WSOY, 1999. ISBN 951-0-23536-9