Lehtokorte
Nykymaailmassa Lehtokorte:stä on tullut yhä enemmän kiinnostava aihe. Lehtokorte on asettanut itsensä jatkuvan keskustelun ja pohdinnan aiheeksi joko yhteiskunnallisen vaikutuksensa, akateemisen alan merkityksen tai populaarikulttuurin vaikutuksensa vuoksi. Alkuperäistään nykypäivään Lehtokorte on ollut eri alojen asiantuntijoiden tutkimusten ja analyysien kohteena, ja he ovat yrittäneet tulkita sen monia puolia ja ymmärtää sen merkitystä ihmiskunnan kehitykselle. Tässä artikkelissa tutkimme eri näkökulmia, joista Lehtokorte:tä voidaan lähestyä, ja analysoimme sen merkitystä nykymaailmassa.
| Lehtokorte | |
|---|---|
 Lehtokortteen itiötähkällinen kevätverso. |
|
| Tieteellinen luokittelu | |
| Domeeni: | Aitotumaiset Eucarya |
| Kunta: | Kasvit Plantae |
| Alakunta: | Putkilokasvit Tracheobionta |
| Kaari: | Sanikkaiset Pteridophyta |
| Luokka: | Kortemaiset Equisetopsida |
| Lahko: | Equisetales |
| Heimo: | Kortekasvit Equisetaceae |
| Suku: | Kortteet Equisetum |
| Laji: | pratense |
| Kaksiosainen nimi | |
|
Equisetum pratense |
|
| Katso myös | |
Lehtokorte (Equisetum pratense) on lehtomaisissa metsissä kasvava pohjoisen pallonpuoliskon yhtäläisitiöinen sanikkainen.
Ulkonäkö ja koko
Lehtokorte tekee muutamien muiden kortteiden tapaan kaksi versoa: kevät- ja kesäverson. Kevätversot ovat vaaleanruskeita ja niiden latvaan muodostuu käpymäinen itiötähkä, jossa itiöpesäkkeet ovat perällisten kuusikulmaisten kilpien alapuolella. Itiöt valmistuvat Suomessa touko-kesäkuussa, jonka jälkeen tähkä perineen kuihtuu. Samalla kevätversoihin alkaa kasvaa haarakiehkuroita ja ne muuttuvat vähitellen latvattomien kesäversojen kaltaisiksi.[1]
Lehtokortteen kesäversot ovat harmaan- tai kellanvihreitä, pystyjä, tähkättömiä ja 20–40 cm korkeita. Varsi on karheaharjuinen, nivelikäs, uurteinen ja nuokkuvalatvainen, mikä erottaa sen muista Suomessa tavattavista kortteista. Varressa on korkeahkoja harjuja 8–20 kappaletta. Ontto varsi koostuu sivuonteloista ja niiden keskellä olevasta keskiontelosta, joka on noin puolet koko varren läpimitasta. Kiehkuroina kasvavat lehdet ovat vaatimattomat, yhdiskasvuiset ja muodostavat hammaslaitaisen tupen. Tupet ovat väljiä ja vaaleanvihreitä lukuun ottamatta mustanruskeaa yläreunaa. Tupen hampaat ovat pieniä, suippoja, ruskeita ja tavallisesti valkolaitaisia hampaita on 8–20 kappaletta. Kesäversoon kasvaa runsaasti ohuita, tiheitä ja haarattomia haarakiehkuroita. Haarat ovat lähes vaakasuoraan siirottavia ja kärjestä alaskaartuvia. Haaran alin nivelväli on enintään varren tupen pituinen ja usein käyrä. Kasvin alkeisvarsikko on kaksikotinen, maanpäällinen, liuskainen ja väriltään vihreä.[1]
Lehtokorte muistuttaa hieman peltokortetta (E. arvense), mutta on monella tavalla sitä siromuotoisempi.[2]
Levinneisyys
Euroopassa lehtokortetta tavataan Saksasta ja Alppien alueelta itään. Eteläisimmät kasvupaikat ovat Karpaateilla, pohjoisessa lajia tavataan kaikkialla aivan arktisimpia alueita lukuun ottamatta. Lehtokortetta kasvaa myös Skotlannissa ja Islannissa. Lajin levinneisyysalue jatkuu Euroopasta samoilla leveysasteilla läpi Siperian ja edelleen Pohjois-Amerikkaan Alaskaan, Kanadaan ja Yhdysvaltojen pohjoisosiin.[3] Suomessa lehtokortetta kasvaa yleisenä lähes koko maassa. Runsaimmillaan laji on Etelä-Suomessa ja Lapissa.[4]
Elinympäristö
Lehtokorte kasvaa lehtomaisissa rinnemetsissä, joki- ja puronvarsilehdoissa, hikevillä rantatörmillä, lehtokorvissa, tunturiniityillä, hietaisilla niittytörmillä, kedoilla ja tienvarsilla.[1]
Lähteet
- Oulun kasvit. Piimäperältä Pilpasuolle. Toim. Kalleinen, Lassi & Ulvinen, Tauno & Vilpa, Erkki & Väre, Henry. Luonnontieteellinen keskusmuseo, Kasvimuseo, Norrlinia 11 / Oulun kaupunki, Oulun seudun ympäristövirasto, julkaisu 2/2005. Yliopistopaino, Helsinki 2005.
- Retkeilykasvio. Toim. Hämet-Ahti, Leena & Suominen, Juha & Ulvinen, Tauno & Uotila, Pertti. Luonnontieteellinen keskusmuseo, Kasvimuseo, Helsinki 1998.
Viitteet
- ↑ a b c Retkeilykasvio 1998, s. 41, 43.
- ↑ Oulun kasvit 2005, s. 150.
- ↑ Den virtuella floran: Ängsfräken (myös levinneisyyskartta) (ruotsiksi) Viitattu 16.9.2011.
- ↑ Lampinen, R. & Lahti, T. 2011: Kasviatlas 2010: Lehtokortteen levinneisyys Suomessa. Helsingin Yliopisto, Luonnontieteellinen keskusmuseo, Kasvimuseo, Helsinki. Viitattu 16.9.2011.