Leivos
Tämä artikkeli käsittelee ongelmaa Leivos:stä, joka on saanut huomattavaa merkitystä viime aikoina. Leivos:stä on tullut monenlaisia ihmisiä kiinnostava aihe, sillä sen vaikutus ulottuu jokapäiväisen elämän eri osa-alueille. Henkilökohtaisesta ammatilliseen tasoon Leivos on asettanut itsensä keskustelu- ja pohdiskelupisteeksi eri aloilla. Tämän artikkelin aikana analysoidaan eri näkökohtia, jotka liittyvät Leivos:een, tavoitteena tarjota kattava ja rikastuttava näkemys tästä ajankohtaisesta ongelmasta.
Leivos on pieni leivonnainen.
Historia
Leivoksen tarina ponnistaa 1700-luvun muropohjaisesta tortusta, jonka idea oli täytteessä. Leivoksessa sitä vastoin muoto oli tärkein. Tortun ja leivoksen erotti kaksinkertainen paistaminen, taikinalaadut ja kuorrutukset. Torttukuorrutuksia tehtiin ruusunmarjasoseesta, myöhemmin myös marsipaanista.[1]
Keskiajalla leivoksia olivat rinkeli, stritzel, piparkakku ja vohveli, barokkiaikana pasteija ja torttu. 1800-luvun kahvihuoneissa juotiin kahvia ranskalaiseen tyyliin makean pain a cafe -leivän kera.[1]
Suomen ensimmäisen konditorian avasivat Porvooseen Sveitsin Graubüdenista tulleet sokerileipurit vuonna 1820. Vuonna 1891 Karl Fazer avasi Helsinkiin konditoriansa. Hän toi ulkomailta kinuskin, jonka merkitys kasvoi paitsi kakun kuorrutteena myös leivoksissa. Myytyään leivonnaisia omasta leipomostaan jo muutaman vuoden kondiittori Fredrik Edvard Ekberg avasi vuonna 1865 Helsingin Aleksanterinkatu 52:ssa konditorian. Ensimmäisessä lehti-ilmoituksessaan se mainosti aleksanterinleivoksia, masariinileivoksia, napoleonleivoksia ja runebergintorttuja. Ekbergiä kutsutaan helsinkiläisen ja suomalaisen leivoskulttuurin isäksi. Eräs hänen tunnetuimpia leivoksiaan on kilpikonnaleivos.[1]
Tunnettuja leivoksia
Katso myös
Lähteet
- ↑ a b c Trötschkes, Rita: Aito leivos on aistillinen nautinto Olotila. 3.12.2009. Yle. Arkistoitu 15.11.2013. Viitattu 30.3.2014.