Liisa Nevalainen

Nykymaailmassa Liisa Nevalainen on edelleen ajankohtainen aihe ja kiinnostaa monia ihmisiä. Liisa Nevalainen on edelleen tutkimuksen ja keskustelun kohteena erilaisissa ympäristöissä yhteiskunnallisen vaikutuksensa, historiallisen merkityksensä, populaarikulttuurin vaikutuksensa tai ammattimaisen merkityksensä vuoksi. Tässä artikkelissa tutkimme Liisa Nevalainen:een liittyviä eri näkökohtia, analysoimme sen kehitystä ajan myötä, sen vaikutusta eri alueilla ja näkemyksiämme sen tulevaisuudesta. Kattavan lähestymistavan avulla se pyrkii tarjoamaan täydellisen ja ajantasaisen näkemyksen Liisa Nevalainen:stä, mikä antaa lukijalle mahdollisuuden ymmärtää ja arvostaa tätä aihetta paremmin.

Liisa Nevalainen
Liisa Nevalainen Helsingin Pitäjänkujalla vuonna 1939.
Liisa Nevalainen Helsingin Pitäjänkujalla vuonna 1939.
Henkilötiedot
Koko nimi Anna-Liisa Häyrinen
Syntynyt2. toukokuuta 1916
Oulu, Suomen suuriruhtinaskunta
Kuollut10. joulukuuta 1987 (71 vuotta)
Helsinki
Ammatti näyttelijä, salapoliisikirjailija
Puoliso Hannes Häyrinen ( 1939;  1987)
Sukulaiset Esko Nevalainen
Näyttelijä
Aktiivisena 1934–1987
Aiheesta muualla
IMDb
Elonet

Anna-Liisa Häyrinen (ent. Högdahl, o.s. Nevalainen; 2. toukokuuta 1916 Oulu – 10. joulukuuta 1987 Helsinki) oli suomalainen näyttelijä ja salapoliisikirjailija.

Perhetausta

Liisa Nevalaisen nuorempi veli oli palkittu elokuvaaja Esko Nevalainen.

Ura

Nevalaisen ensimmäinen teatterikiinnitys oli Helsingin Kansanteatteriin vuonna 1936, jossa hän työskenteli kymmenen vuotta. Myöhemmin hän näytteli myös Tampereen Työväen Teatterissa sekä Kotkan ja Lahden kaupunginteatterissa. 1950-luvun loppupuolella Nevalainen työskenteli Intimiteatterissa kaksi vuotta. Pitkän teatteriuran lisäksi hän esiintyi 26 elokuvassa vuosina 1934−1962, enimmäkseen pikkuosissa. Nevalaisen ensimmäinen merkittävä filmirooli oli vuoden 1945 elokuvassa Vastamyrkky. Elokuvassa Skandaali tyttökoulussa (1960) hänellä oli pääosa tyttökoulun johtajattarena. Nevalaisella oli myös naispääosa Punaisessa viivassa (1959). Hän teki ehkä tunnetuimman roolinsa elokuvassa Pojat (1962), jossa hän näytteli Jaken äitiä.

Nevalainen siirtyi 1960-luvun puolivälissä televisioon, missä hän alkoi näytellä ja kirjoittaa jaksoja miehensä luotsaamaan Hanski-sarjaan. Hän esiintyi myös suositussa televisiosarjassa Me Tammelat, jossa hän näytteli äiti Tammelaa. Nevalainen myös ohjasi sarjaa yhdessä Eine Laineen kanssa. Lisäksi hän kirjoitti useita televisionäytelmiä.

Näyttelijänuransa jälkeen Nevalainen alkoi kirjoittaa rikosromaaneja. Häneltä ilmestyi yhteensä kahdeksan dekkaria, joissa kerrotaan rikoskomisario Antti Karpalon tutkimuksista. Viimeinen dekkari ilmestyi vuosi ennen Nevalaisen kuolemaa.

Yksityiselämä

Vuodesta 1939 kuolemaansa asti Nevalainen oli naimisissa näyttelijä Hannes Häyrisen kanssa. Heillä oli kaksi lasta, Marjukka ja Jukka.

Nevalainen kuoli keuhkoveritulppaan 71-vuotiaana.[1] Nevalainen on haudattu Hietaniemen hautausmaalle.[2]

Bibliografia

  • Prinsessa Ruusunen (1975)
  • Ruusunpunaiset silmälasit (1977)
  • Punainen hattu (1979)
  • Kultainen riikinkukko (1981)
  • Musta sinfonia (1981)
  • Paratiisilintu (1983)
  • Everstin talo (1985)
  • Viimeinen rooli (1986)

Filmografia

Lähteet

  1. ↑ Marjamäki, Tuomas: Hannes Häyrinen ja rakkauden kaipuu – Valkokankaan varjot 3/10 Apu. 1.10.2021. Viitattu 31.7.2022.
  2. ↑ Pekka Vauhkonen: Liisa Nevalaisen viimeinen leposija VLS - Viimeiset leposijat. 24.5.2011. Viitattu 22.5.2023.

Aiheesta muualla

  • Nevalainen, Liisa Kirjasampo.
  • Lindroos, Veikko: Murhaavat ruusunpiikit. (artikkeli Liisa Nevalaisen dekkarikirjailijan urasta) Ruumiin kulttuuri, 2010, nro 4.