Oikeusjärjestys

Nykyään Oikeusjärjestys on aihe, joka on kiinnittänyt miljoonien ihmisten huomion ympäri maailmaa. Ilmestymisestään lähtien Oikeusjärjestys on ollut keskustelun, analyysin ja tutkimisen kohteena eri alueilla. Olipa kyse politiikasta, tieteestä, viihteestä tai populaarikulttuurista, Oikeusjärjestys on osoittautunut yleisen edun mukaiseksi aiheeksi. Ajan myötä sen vaikutus ja merkitys on kasvanut, mikä synnyttää loputtomia mielipiteitä, tutkimuksia ja keskusteluja, jotka pyrkivät ymmärtämään sen vaikutusta nyky-yhteiskuntaan. Tässä artikkelissa analysoimme perusteellisesti Oikeusjärjestys:n tärkeyttä ja merkitystä tutkimalla sen eri ulottuvuuksia ja näkökohtia, jotka tekevät siitä kaikkia kiinnostavan aiheen.

Oikeudenalat
Oikeuden vaaka
Oikeuden vaaka

Oikeusjärjestys

Julkisoikeus
Yksityisoikeus
Oikeuden yleistieteet

Oikeusjärjestys on tietyllä hetkellä voimassa olevien oikeusnormien kokonaisuus.[1] Oikeusjärjestys määrittää vallitsevan yhteiskuntajärjestyksen pelisäännöt, eli sen, miten yksittäisten oikeussubjektien oikeudet ja velvollisuudet, viranomaisten toimivalta- ja vastuuperusteet sekä niukat aineelliset resurssit ovat jakautuneet yhteiskunnassa.[2] Maailmassa on useita rinnakkaisia oikeusjärjestyksiä, joilla on kaikilla omat paikallisista oloista, historiasta ja kulttuuriperinteestä juontuvat ominaisuutensa ja erityispiirteensä.[3]

Oikeusjärjestysten kytkentä valtioihin tekee oikeusjärjestyksistä leimallisesti kansallisia järjestelmiä.[3] Kansallinen oikeusjärjestys koostuu lainsäätäjän, tuomioistuinten ja muiden lakia soveltavien viranomaisten tekemien päätösten tuloksena syntyneistä oikeusnormeista.[2] Muuntyyppisiä oikeusjärjestyksiä ovat esimerkiksi kansainvälinen oikeus, Euroopan unionin oikeus sekä uskonnolliset oikeusjärjestykset, kuten kanoninen oikeus.[4]

Oikeusjärjestykset ovat usein hierarkkisia siten, että osa oikeusnormeista on sijoitettu ylemmälle tasolle kuin muut.[5] Oikeusjärjestyksen normit voidaan jaotella aineelliseen oikeuteen ja menettelylliseen oikeuteen.[6]

Oikeusjärjestys on yhteiskunnallinen valtajärjestys, joka kuvastaa aina kulloinkin vallitsevia yhteiskunnallisia valtasuhteita. Oikeusjärjestys on siis ns. "jäädytettyä politiikkaa".[7][2]

Oikeuden ontologia

Oikeuden ontologiassa on kyse siitä, mitä oikeus on. Siitä ei vallitse oikeustieteessä yksimielisyyttä.[8] Oikeuden ontologian tarkastelutasot eli oikeuden rakenteelliset ainesosat on mahdollista hahmottaa usealla eri tavalla omaksutusta tiedonintressistä ja tarkastelun abstraktiotasosta riippuen. Eri vaihtoehtoja ovat alenevassa abstraktiotasossa ainakin seuraavat:[9]

  • oikeusjärjestyksen yhteiskunnalliset tausta-arvot eli oikeuden taustalla vaikuttava institutionaalinen ja yhteisöllinen arvoperusta;
  • oikeuslähteet eli lainsäätäjän, tuomioistuinten ja muiden viranomaisten tekemät institutionaaliset päätökset ja vakiintuneet yhteiskunnalliset käytännöt;
  • oikeuslähteistä oikeudellisen päättelyn avulla johdetut oikeusnormit;
  • yksittäisille oikeussubjekteille kohdennetut oikeudet ja velvollisuudet.

Oikeuden ontologiassa keskeisessä asemassa on filosofiasta peräisin oleva erottelu olemisen maailmaan ja pitämisen maailmaan, joka liittyy esimerkiksi filosofi David Humen esittämään Humen giljotiiniin. Olemisen maailma koostuu toteutuneista tosiasioista ja ylipäätään mahdollisista asiantiloista, kun taas pitamisen maailma koostuu yhteisöllisiin asiantiloihin liittyvistä arvoista ja normeista. Siitä, kuuluuko oikeus olemisen vai pitämisen maailmaan, on erilaisia näkemyksiä. Esimerkiksi oikeusrealismin mukaan oikeus kuuluu olemisen maailmaan, sillä se koostuu tuomioistuinten ja muiden lakia soveltavien viranomaisten yksittäisistä soveltamisratkaisuista, kun taas oikeuspositivismi edustaa konventionalistista näkemystä, jonka mukaan lainsäätäjän ja tuomioistuinten tosiasialliset päätökset oikeuden luomisesta, muuttamisesta ja kumoamisesta kuuluvat olemisen maailmaan, mutta niiden sisältönä olevat oikeusnormit kuuluvat pitämisen maailmaan.[10]

Oikeuden autonomia

Oikeuden suhde toisaalta politiikkaan ja toisaalta etiikkaan on oikeusteorian ja -filosofian klassisia kysymyksiä, jota on pohdittu kautta oikeustieteen historian. Oikeuden sanotaan sijaitsevan politiikan ja moraalin välissä, mikä tarkoittaa, että oikeus täyttäät tärkeitä tehtäviä yhtäältä politiikan ja toisaalta moraalin suunnassa ja että se myös saa sisällöllisiä vaikutteita molemmista suunnista. Oikeuden itsenäisyys eli autonomia seka oikeuden riippuvuus esimerkiksi poliittisesta vallasta, talouselämän asettamista paineista tai yhteiskunnassa vallitsevista arvoista ovat seikkoja, jotka määrittyvät jatkuvasti uudelleen sekä jokapäiväisessä oikeudellisessa elämässä että sitä peilaavassa oikeustieteessä. Oikeuden voidaan ajatella olevan joko täysin autonominen järjestys, osittain riippuvainen muista normatiivisesta järjestyksestä tai täysin alisteinen muille normatiivisille järjestelmille. Oikeuden autonomiassa voidaan myös erottaa useita eri ulottuvuuksia, joihin kuuluvat normatiivinen autonomia, menetelmällinen autonomia, institutionaalinen autonomia ja professionaalinen autonomia.[11][12]

Oikeusjärjestys ja valtio

Oikeusjärjestyksen ja valtion suhteesta on kolme erilaista käsitystä. Oikeusrealismin mukaan oikeus perustuu valtiovaltaan, sillä ne, joilla valtiovalta on, voivat päättää, mikä on voimassa olevaa oikeutta. Luonnonoikeusteorian mukaan valtio perustuu oikeuteen, sillä valtion tehtävänä on turvata ihmisten luonnolliset oikeudet. Hans Kelsenin oikeuspositivistisen teorian mukaan valtio poliittisen organisaationa on sama kuin voimassa oleva oikeusjärjestys.[13]

Oikeusjärjestelmä

Pääartikkeli: Systematiikka (oikeustiede)

Oikeusjärjestelmä on sisäisesti johdonmukaistettu ja keskenään yhteensovitettu oikeusnormien kokonaisuus.[7] Toisin kuin oikeusjärjestyksestä, joka voi olla sisäisesti hajanainen, jännitteinen, aukollinen ja ristiriitainenkin kokonaisuus, oikeusjärjestelmästä on poistettu sisäiset epäjohdonmukaisuudet, aukollisuudet ja ristiriitaisuudet.[14] Oikeusjärjestyksestä muovataan oikeusjärjestelmä luomalla joidenkin tieteellisten käsitysten pohjalta yhtenäinen systeemi tai kokonaisvaltaisiin näkökohtiin perustuva kokonaisuus, jossa jokaisella oikeudellisella ilmiöllä on määrätty paikkansa.[15] Kun oikeusjärjestys on keskeisesti lainsäätäjän luomus, niin oikeusjärjestelmä on keskeisesti oikeustieteen aikaansaannos.[7]

Oikeusjärjestelmän avulla pyritään systematisoimaan normiainesta etenkin jakamalla se eri oikeudenaloihin.[15] Oikeusjärjestys on perinteisesti jaettu sääntelykohteen ja noudatetun oikeudellisen sääntely- ja ratkaisulogiikan perusteella yksityisoikeuteen ja julkisoikeuteen.[16][4] Oikeusjärjestelmässä oikeudenalojen yleiset opit muodostavat tärkeän rakennusvälineen eri oikeudenalojen erittelyssä.[17]

Kuten oikeusjärjestys, myöskään oikeusjärjestelmä ei ole yleismaallinen vaan kansallinen. Eri maiden oikeusjärjestelmät osoittavat yhtäläisyyksiä vain siinä määrin, kuin näiden maiden oikeustiede rakentuu samalle pohjalle. Myöskään oikeusjärjestelmän käsite ei ole yhtenäinen, vaan aikojen kuluessa on esitetty hyvinkin erilaisia näkemyksiä oikeusjärjestelmän luonteesta.[15] Länsimaiset oikeusjärjestelmät voidaan yleisellä tasolla jakaa romaanis-germaanisiin oikeusjärjestelmiin ja common law -järjestelmiin.[3]

Katso myös

Lähteet

  • Lindroos-Hovinheimo, Susanna: Oikeuden rajoilla. Helsinki: Helsingin yliopiston oikeustieteellinen tiedekunta, 2014.
  • Mattila, Heikki E.S. (päätoim.): Encyclopædia Iuridica Fennica VII: Oikeuden yleistieteet. Helsinki: Suomalainen Lakimiesyhdistys, 1999.
  • Nykänen, Pekka (toim.): Johdatus oikeusjärjestykseen. Tampere: Tampereen yliopisto, 2019.
  • Paloheimo, Heikki; Wiberg, Matti: Politiikan perusteet. Porvoo: WSOY, 1997.
  • Siltala, Raimo: Oikeudellisen ajattelun perusteet - Pääsykoekirja 2/2010. Turku: Turun yliopiston oikeustieteellinen tiedekunta, 2010.
  • Tuori, Kaarlo: Oikeusjärjestys ja oikeudelliset käytännöt. Helsinki: Helsingin yliopiston oikeustieteellinen tiedekunta, 2013.

Viitteet

  1. ↑ Oikeustiede:oikeusjärjestys Tieteen termipankki. Viitattu 29.8.2023.
  2. ↑ a b c Siltala 2010, s. 7
  3. ↑ a b c Nykänen (toim.) 2019, s. 25
  4. ↑ a b Lindroos-Hovinheimo 2014, s. 19
  5. ↑ Mattila (päätoim.) 1999, palsta 789
  6. ↑ Lindroos-Hovinheimo 2014, s. 24
  7. ↑ a b c Mattila (päätoim.) 1999, palsta 748
  8. ↑ Siltala 2010, s. 205
  9. ↑ Siltala 2010, s. 216-217
  10. ↑ Siltala 2010, s. 204-206
  11. ↑ Lindroos-Hovinheimo 2014, s. 6–7
  12. ↑ Tuori 2013, s. 76–77
  13. ↑ Paloheimo, Wiberg 1997, s. 90
  14. ↑ Siltala 2010, s. 7-8
  15. ↑ a b c Mattila (päätoim.) 1999, palsta 733
  16. ↑ Siltala 2010, s. 8
  17. ↑ Mattila (päätoim.) 1999, palsta 734