Pohjola (Turku)
Pohjola (Turku):n maailmassa on laaja valikoima aiheita, keskusteluja ja mielipiteitä, jotka pyörivät niiden merkityksen ja yhteiskunnallisen vaikutuksen ympärillä. Pohjola (Turku) on jo pitkään ollut mielenkiinnon ja keskustelun kohteena, joka on synnyttänyt loputtomasti tutkimusta, analyyseja ja pohdiskeluja sekä akateemisella alalla että suurella yleisöllä. Sen vaikutus ulottuu monille eri aloille politiikasta ja taloudesta kulttuuriin ja teknologiaan, joista jokainen tuo ainutlaatuisen näkökulman Pohjola (Turku):n merkitykseen ja merkitykseen jokapäiväisessä elämässämme. Tässä artikkelissa tutkimme Pohjola (Turku):n eri puolia ja sen vaikutuksia nyky-yhteiskuntaan, tavoitteenamme tarjota panoraamanäkymä sen monimutkaisuudesta ja vaikutuksesta elämäämme.
| Pohjola | |
|---|---|
| Norrstan | |
 Kaupungin kartta, jossa Pohjola korostettuna. Turun kaupunginosat |
|
| Kaupunki | Turku |
| Suuralue | Länsikeskus |
| Väkiluku | 1 601 (2007) |
| Postinumero(t) | 20100 |
Pohjola (ruots. Norrstan) on kaupunginosa Turun keskustassa. Se sijaitsee keskustan pohjoisosassa Ratapihankadun ja Kähärin välissä ja kuuluu Länsikeskuksen suuralueeseen. Turun päärautatieasema sijaitsee alueella.
Pohjolan väkiluku on 1 601 (2007). Asukkaista 12,62 % on alle 15-vuotiaita, ja 13,77 % on yli 65. Äidinkielenään suomea puhuu 94,26 % asukkaista, ruotsia 3,76 % ja muita kieliä 1,98 %.
Historia
Pohjola oli pitkään suurelta osin asuttamatonta, ja osa siitä oli viljelyskäytössä.[1] Alueelle rakennettiin 1800-luvun lopulla Turun rautatieasema ja pääratapiha.
Kaupunginosa oli vuoden 1944 alueliitokseen saakka Turun pohjoisraja, ja sitä kutsuttiinkin pohjoiseksi takamaaksi.[2] Yrjänänkadun seudulle alkoi tulla asutusta 1800-luvun lopulla.[3]
Pohjoista takamaata, jota nyt alettiin kutsua Pohjolaksi, ryhdyttiin jakamaan omakotitonteiksi vuodesta 1910 alkaen. Rakentaminen pääsi varsinaisesti käyntiin 1930-luvulla.[1] Ensimmäiset kerrostalot Pohjolaan rakennettiin 1930- ja 1940-lukujen vaihteessa, mutta varsinaisesti rakentaminen pääsi liikkeelle vasta Juhannuskukkulan asuinkerrostalojen myötä 1950-luvun lopulla.[3]
Ratapiha-alueen läpi valmistui vuonna 1963 kävelysilta, joka toteutettiin kaupungin ja Valtionrautateiden yhteistyönä.[4] Alue oli aiemmin myös merkittävässä pienteollisuuskäytössä, ja vanhimmat teollisuusrakennukset rakennettiinkin jo 1900-luvun alussa.[3][1] Nämä purettiin 2000-vuosikymmenen loppupuolella, minkä jälkeen alueelle rakennettiin Veturipuiston kerrostaloalue.[3]
Rakennettu ympäristö
Pohjolaa halkovat itä-länsisuunnassa Turun ratapiha ja Köydenpunojankatu.[1] Idässä se rajoittuu Satakunnantiehen ja lännessä Koulukatuun.[1] Köydenpunojankadun itäosaa reunustaa puurivi.[3]
Alueen pohjoisosassa sijaitsee Pohjolan pientalovaltainen puutaloalue, joka rajoittuu Kähäriin.[1] Pientaloalueen koillispuolella sijaitsee Juhannuskukkulan asuinkerrosalue, vesitorni ja ammattioppilaitos.[1] Köydenpunojankatu muuttuu alueen itäosassa Yrjänänkaduksi.[3] Siellä on omakotitaloja, matalia kerrostaloja ja grillikioski.[3]
Keskellä sijaitsee Turun pääratapiha ja konepaja-alue, joka toimii nykyään Logomo-kulttuurikeskuksena. Ratapihan ylittää Humalistonkadun päästä Köydenpunojankadulle ulottuva kuusi metriä korkea jalankulkusilta. Lähellä on myös rautatieläisille aikoinaan rakennettuja asuinkerrostaloja. Pohjolan länsiosassa taas sijaitsee VR:n vanha tavara-asema. Alue on ollut aiemmin merkittävässä pienteollisuuskäytössä, ja se tunnettiin Kaunen lasiliikkeen mukaan Kaunen kulmana. Teollisuuslaitosten ja osan ratapihasta tilalla on nykyään kerrostaloalue ja ABC-liikennemyymälä. [1][3]
Katso myös
Lähteet
- ↑ a b c d e f g h "Kaunen kulma" (5/1998) 26.4.2005. Turun kaupunki. Arkistoitu 12.8.2009. Viitattu 23.7.2012.
- ↑ Laisaari, Olavi: Turun kaupunkialueen kasvu. Turku: Turun yliopisto, 1999. Pro gradu -tutkielma
- ↑ a b c d e f g h Ratapiha-alueen osayleiskaavaehdotuksen (25/2005) selostus 17.3.2009. Turun kaupunki. Viitattu 23.7.2012.
- ↑ Junttila, Veli: Turku 1963: Turun ratapihan ylikulkusilta avattiin. Turun Sanomat, 25.11.2013. Artikkelin verkkoversio. Viitattu 8.8.2014. (Arkistoitu – Internet Archive)