Prometium

Tässä artikkelissa perehdymme Prometium:een, aiheeseen, joka on viime aikoina kiinnittänyt monien huomion. Antaaksemme kattavan kuvan tästä ongelmasta tutkimme useita Prometium:een liittyviä näkökohtia sen alkuperästä sen nykyisiin vaikutuksiin. Matkalla, jossa analysoimme sen eri puolia, aiomme tarjota yksityiskohtaisen katsauksen, jonka avulla lukijamme ymmärtävät laajasti ja täydellisesti Prometium:n merkityksen ja vaikutuksen nyky-yhteiskunnassa. Esittämällä tietoja, asiantuntijalausuntoja ja suosituksia pyrimme tarjoamaan rikastuttavan näkemyksen, joka kutsuu pohtimaan ja keskustelemaan Prometium:stä.

Neodyymi ← Prometium → Samarium
—
↑
Pm
↓
Np  
 
 

Yleistä
Nimi Prometium
Tunnus Pm
Järjestysluku 61
Luokka lantanoidit
Lohko f
Ryhmä -
Jakso 6
Tiheys7,26 · 103 kg/m3
Värimetallinen
Löytövuosi, löytäjä 1945, Jacob A. Marinsky, Lawrence E. Glendenin ja Charles D. Coryell
Atomiominaisuudet
Atomipaino (Ar)(145)
Atomisäde, mitattu (laskennallinen)185 (205) pm
Kovalenttisäde164 pm
Orbitaalirakenne 4f56s2
Elektroneja elektronikuorilla 2, 8, 18, 23, 8, 2
Hapetusluvut+III
Kiderakenneheksagonaalinen
Fysikaaliset ominaisuudet
Olomuoto kiinteä
Sulamispiste1 315 K (1 042 °C)
Kiehumispiste3 273 K (3 000 °C)
Muuta
Elektronegatiivisuus1,13 (Paulingin asteikko)
Ominaislämpökapasiteetti luotettavaa dataa ei saatavissa kJ/(kg K)
Sähkönjohtavuus1,3×106 S/m
CAS-numero7440-12-2
Tiedot normaalilämpötilassa ja -paineessa

Prometium (lat. promethium) on lantanoideihin kuuluva alkuaine, jonka kemiallinen merkki on Pm ja sen järjestysluku on 61 sekä CAS-numero 7440-12-2. Prometiumia ei ole varmasti tavattu luonnosta, ja sen kaikki isotoopit ovat radio­aktiivisia. Pitkä­ikäisin niistä on Pm-145, jonka puoliintumisaika on 17,7 vuotta.[1]. Muut ydinreaktioiden tuloksena syntyneet isotoopit ovat massaluvuiltaan 144, 147, 149 ja 151.

Nimi prometium johtuu kreikkalaisen mytologian titaani Prometheuksesta. Alkuaineelle on ehdotettu myös nimityksiä cyclonium, illinium[2][3][4][5][6][7] ja clintonium.[1]

Jo 1920-luvulla kaksi tutkija­ryhmää väitti löytäneensä alku­ainetta numero 61 eräistä harvinaisia maa­metalleja sisältävistä mineraaleista. Heidän väitteensä on kuitenkin osoitettu virheellisiksi. Lyhytikäisyytensä vuoksi prometium ei olisikaan voinut säilyä Maan muodostumisen ajoilta nyky­aikaan saakka. Sen sijaan prometiumia saattaa kyllä esiintyä, joskin äärimmäisen pieninä pitoisuuksina, hajoamistuotteena uraania sisältävissä mineraaleissa.[1] Sen eristäminen olisi käytännössä mahdotonta, mutta lähettämänsä säteilyn perusteella äärimmäisen pienetkin pitoisuudet ovat tunnistettavissa. Vuonna 1964 professori Olavi Erämetsä väittikin löytäneensä hiven­määrän prometiumia Kuolan niemimaan apatiitista.[1]

Pm-149:ää syntyy ydinreaktoreissa U-235:n fissiotuotteiden hajoamisen kautta. Reaktoreissa syntyvän Pm-149:n puoliintumisaika on 53 tuntia, ja se hajoaa beetahajoamisella. Pm-149:n hajoamisen tuloksena syntyy Sm-149:ää, joka on merkittävä neutronimyrkky suuren absorptiovaikutusalansa vuoksi.[8]

Prometiumia käytetään beetasäteilyn lähteenä paksuusmittareissa, atomiparistoissa muun muassa kelloissa ja sydämentahdistimissa[1] sekä itsehohtavissa väreissä.

Lähteet

  1. ↑ a b c d e Marko Hamilo: Olavi Erämetsä löysi prometiumia luonnosta vuonna 1964 Helsingin Sanomat. 30.5.2006. Arkistoitu Viitattu 12.7.2010.
  2. ↑ Pieni tietosanakirja, Otava, 1950, kokonaan uudistettu laitos
  3. ↑ Seppänen, Tiihonen, Kervinen, Korpela, Mustonen, Haavisto, Soininen & Varho: MAOL-taulukot
  4. ↑ Tainio, Huhtala & Uimonen: Combi-tietosanakirja 7
  5. ↑ Cannelin, Hirvensalo & Hedlund: Suomi-Ruotsi-suursanakirja
  6. ↑ Tieteen kuvalehti 9/1991
  7. ↑ Kivinen & Mäkitie: Kemia
  8. ↑ Physics and Kinetics of TRIGA Reactors IAEA. Viitattu 23.03.2015.

Aiheesta muualla