Pyrroli

Tässä artikkelissa tutkimme Pyrroli:tä eri näkökulmista, jotta voimme tarjota täydellisen ja rikastuttavan analyysin tästä aiheesta. Tutustumme sen alkuperään, kehitykseen ja merkitykseen nykyään sekä sen mahdollisiin vaikutuksiin ja sovelluksiin eri aloilla. Pyrimme tutkimuksen ja pohdiskelun avulla tarjoamaan lukijalle laajan ja yksityiskohtaisen näkemyksen Pyrroli:stä ja kutsuen heitä uppoutumaan sen tutkimiseen ja ymmärtämiseen eri näkökulmista. Tämä on epäilemättä erittäin mielenkiintoinen ja jatkuvasti kehittyvä aihe, josta syntyy lukemattomia pohdintoja ja tulkintoja, jotka rikastavat ymmärrystämme aiheesta.

Pyrroli
Tunnisteet
CAS-numero
PubChem CID
SMILES C1=CC=CN1
Ominaisuudet
Molekyylikaava C4H5N
Moolimassa 67,09 g/mol
Sulamispiste –23 °C
Kiehumispiste 129–131 °C
Tiheys 0,967 g/cm3

Pyrroli on viisiatominen heterosyklinen aromaattinen amiini, jonka molekyylikaava on C4H5N.

Pyrrolimolekyylin typpi on sp2-hybridisoitunut ja sen vapaa elektronipari on p-orbitaalilla, jolloin sen rengas sisältää kuusi p-elektronia aivan kuten bentseeni. Koska pyrrolin typpiatomin (N) vapaa elektronipari on osa aromaattista rengasta, sen protonoituminen on hyvin epätodennäköistä. Pyrroli on erittäin heikko emäs.

Kasvien lehtivihreä ja punaisten verisolujen punainen väri ovat peräisin pyrrolirakenteisista porfyriiniyhdisteistä. Esimerkiksi hemoglobiinin hemi.

Valmistus ja käyttö

Pyrrolia valmistetaan synteettisesti furaanin ja ammoniakin välisellä reaktiolla. Katalyyttinä käytetään piidioksidia tai alumiinioksidia. Muita vaihtoehtoja ovat ammoniummukaatin eli limahapon ammoniumsuolan kuumennus, meripihkaimidin pelkistys sinkillä ja butyynidiolin reaktio ammoniakin kanssa alumiinioksidin tai toriumdioksidin katalysoimana. Pyrrolia käytetään muun muassa sähköjohtavien polypyrrolipolymeerien valmistukseen.[1][2]

Lähteet

  1. Alén, Raimo: Kokoelma orgaanisia yhdisteitä: Ominaisuudet ja käyttökohteet, s. 906. Helsinki: Consalen Consulting, 2009. ISBN 978-952-92-5627-3
  2. Albrecht Ludwig Harreus: Pyrrole, Ullmann's Encyclopedia of Industrial Chemistry, John Wiley & Sons, New York, 2000. Viitattu 18.4.2013

Aiheesta muualla