Sikuri

Nykymaailmassa Sikuri on aihe, joka on saavuttanut suurta merkitystä ja joka on herättänyt laajaa keskustelua yhteiskunnassa. Teknologian ja globalisaation myötä Sikuri:stä on tullut keskeinen elementti, joka vaikuttaa jokapäiväisen elämän eri osa-alueisiin. Politiikasta talouteen, kulttuurin ja koulutuksen kautta Sikuri on onnistunut muuttamaan ja muokkaamaan tapaamme, jolla olemme vuorovaikutuksessa ja kehittymässä nykymaailmassa. Tästä syystä on välttämätöntä ymmärtää Sikuri:n merkitys ja vaikutukset jokapäiväisessä elämässämme sekä analysoida mahdollisia ratkaisuja ja vaihtoehtoja sen tehokkaaksi käsittelemiseksi.

Sikuri
Sikurin mykerökukinto.
Sikurin mykerökukinto.
Tieteellinen luokittelu
Domeeni: Aitotumaiset Eucarya
Kunta: Kasvit Plantae
Alakunta: Putkilokasvit Tracheobionta
Kaari: Siemenkasvit Spermatophyta
Alakaari: Koppisiemeniset Magnoliophytina
Luokka: Kaksisirkkaiset Magnoliopsida
Lahko: Asterales
Heimo: Asterikasvit Asteraceae
Alaheimo: Sikurikasvit Cichorioideae
Suku: Sikurit Cichorium
Laji: intybus
Kaksiosainen nimi

Cichorium intybus
L.[1]

Katso myös

  Sikuri Wikispeciesissä
  Sikuri Commonsissa

Sikuri eli hyötysikuri (Cichorium intybus) on Euraasiassa luonnonvaraisena kasvava sikurilaji, jota on hyödynnetty jo hyvin pitkään ruoka- ja rohdoskasvina.

Ulkonäkö ja koko

Kukkiva sikuri
Sikurin lehtiä

Monivuotinen sikuri kasvaa 50–100 cm korkeaksi. Juuri on usein monihaarainen pääjuuri. Koko kasvi on karheakarvainen. Varsi on jäykkä, särmikäs ja niukkahaarainen. Alemmat lehdet ovat ruodillisia ja lehtien lapa on pariliuskainen tai isohampainen. Ylemmät lehdet ovat tavallisesti sepiviä, ja lehtien lapa on ehyt ja nirhalaitainen. Kukka on vaaleansininen. Perättömät, 4–5 cm leveät kukkamykeröt ovat usein pareittain lehtihangoissa. Sikuri kukkii Suomessa luonnonvaraisena heinä-syyskuussa. Pähkylästä puuttuu pappus.[2]

Sikurista tunnetaan kolme muunnosta:lähde?

  • sikuri (Cichorium intybus var. intybus)
  • salaattisikuri (Cichorium intybus var. foliosum)
  • juurisikuri (Cichorium intybus var. sativum)

Levinneisyys

Sikuria kasvaa villinä koko Euroopassa pohjoisinta Fennoskandiaa ja Venäjää lukuun ottamatta. Sitä tavataan myös Pohjois-Afrikassa, Turkissa, Lähi-idässä ja Keski-Aasiassa. Se on levinnyt ihmisen mukana myös Pohjois-Amerikkaan, erityisesti mantereen itäosiin.[3] Suomessa sikuria on tavattu Oulun korkeudelle saakka. Nykyään lajin esiintymät painottuvat Etelä-Suomeen ja Ahvenanmaalle.[4]

Elinympäristö

Suomessa sikuria tapaa rautateillä, myllyillä, satamissa, kaatopaikoilla ja pelloilla. Toisinaan laji saattaa olla myös lyhytaikainen viljelyjäänne.[2]

Käyttö

Monia sikurin muunnoksia, mm. salaattisikuria, viljellään salaatiksi. Se kylvetään avomaalle kesäkuussa. Sikurin juuria on toisinaan käytetty kahvin korvikkeena, Suomessa viimeksi toisen maailmansodan aikana ja sen jälkeen.[3][5]

Sikuri on vanha, jo antiikin aikana käytetty rohdoskasvi. Sen lehtiä ja juuria on käytetty sappikiviä ja huonoa ruoansulatusta vastaan. Sikurin juuri sisältää ainakin inuliinia, karvasaineita, koliinia, parkkiaineita, C- ja K-vitamiinia.[5]

Useissa suomalaisissa sanomalehdissä vuonna 1886 julkaistu ilmoitus, jossa riikalainen sikuritehdas Starr & C:o varoittaa yleisöä ostamasta kilpailija Wilhelm Schaumanin "ala-arwoista tawaraa".

Katso myös

Lähteet

  • Retkeilykasvio. Toim. Hämet-Ahti, Leena & Suominen, Juha & Ulvinen, Tauno & Uotila, Pertti. Luonnontieteellinen keskusmuseo, Kasvimuseo, Helsinki 1998.
  • Suomen terveyskasvit. Luonnon parantavat yrtit ja niiden salaisuudet. Toim. Huovinen, Marja-Leena & Kanerva, Kaarina. Oy Valitut Palat – Reader's Digest Ab, Tampere 1982.

Viitteet

  1. ↑ ITIS (englanniksi) Viitattu 17.2.2011.
  2. ↑ a b Retkeilykasvio 1998, s. 444.
  3. ↑ a b Anderberg, A. & A.-L.: Den virtuella floran: Cikoria (Cichorium intybus) (myös levinneisyyskartta) 2004–2010. Tukholma: Naturhistoriska riksmuseet. Viitattu 17.2.2010. (ruotsiksi)
  4. ↑ Lampinen, R. & Lahti, T. 2010: Kasviatlas 2009: Sikurin levinneisyys Suomessa. Helsingin Yliopisto, Luonnontieteellinen keskusmuseo, Kasvimuseo, Helsinki. Viitattu 17.2.2011.
  5. ↑ a b Suomen terveyskasvit 1982, s. 243.

Aiheesta muualla