Sinirastas

Tässä artikkelissa perehdymme Sinirastas:n kiehtovaan maailmaan ja tutkimme sen eri puolia ja ominaisuuksia, jotka tekevät siitä merkityksellisen nykyään. Sinirastas on vaikuttanut yhteiskunnassa merkittävästi sen alkuperästä ajan kehittymiseen, ja se on vaikuttanut useille alueille ja synnyttänyt ristiriitaisia ​​mielipiteitä. Syvän ja yksityiskohtaisen analyysin avulla pyrimme ymmärtämään Sinirastas:n tärkeyden nykyisessä kontekstissa, tutkimalla sen merkitystä kulttuurissa, politiikassa, tekniikassa ja muilla alueilla. Liity kanssamme tälle matkalle Sinirastas:n universumin läpi, jossa löydämme sen vaikutuksen ja merkityksen nykymaailmassa.

Sinirastas
Uhanalaisuusluokitus

Elinvoimainen [1]

Elinvoimainen

Tieteellinen luokittelu
Domeeni: Aitotumaiset Eucarya
Kunta: Eläinkunta Animalia
Pääjakso: Selkäjänteiset Chordata
Luokka: Linnut Aves
Lahko: Varpuslinnut Passeriformes
Heimo: Siepot Muscicapidae
Suku: Kivikkorastaat Monticola
Laji: solitarius
Kaksiosainen nimi

Monticola solitarius
(Linnaeus, 1758)

Katso myös

  Sinirastas Wikispeciesissä
  Sinirastas Commonsissa

Sinirastas (Monticola solitarius) on pienikokoinen varpuslintu. Suomenkielisestä nimestään huolimatta laji ei kuulu rastaiden vaan sieppojen heimoon.[2] Lajin kuvaili ja nimesi Carl von Linné 1758.

Koko ja ulkonäkö

Linnun pituus on 21–23 cm ja paino 37–54 g. Juhlapukuinen koiras on pääosin tumman sinertävän harmaa, ja sen pää ja pyrstö ovat tummat. Kaukaa se näyttää täysin tummalta. Naaras ja nuori lintu ovat ruskeita, alapuolelta tummaraitaisia. Niiden pyrstö on tummanruskea, erona kivikkorastaan punaruskeaan pyrstöön. Sinirastaan nokka on pitkähkö ja hoikka. Laulu muistuttaa kivikkorastaan laulua.

Vanhoilla kivikkorastailla on täydellinen sulkasato kesällä, nuorilla vain ruumiinhöyhenet käsittävä.

Lajista tunnetaan 5 alalajia, joista useimpia on maastossa mahdoton erottaa toisistaan.

Esiintyminen

Lajin esiintymisaluetta ovat Etelä-Euroopan, Pohjois-Afrikan, Lähi-idän ja Keski-Aasian vuoristot aina Japaniin sekä Malesiaan ja Sumatralle saakka. Euroopassa populaatio on kooltaan 240 000–530 000 yksilöä. Laji on muuttolintu osassa pesimäaluetta. Se on tavattu Suomessa kahdesti: 2.–3.6.1995 Kemijärvellä ja 5.4.1997 Rääkkylässä.

Elinympäristö

Tyypillisiä elinympäristöjä ovat jyrkät rinteet vuoristossa ja rannikolla sekä vanhat linnat, kirkot ja rauniot. Se pesii keskimäärin alempana kuin kivikkorastas.

Lisääntyminen

munia Monticola solitarius solitarius

Pesä on esimerkiksi kivenkolossa, kallionhalkeamassa tai rakennuksessa. Munia on kerralla 4–5, ja niitä hautoo pääasiassa naaras noin kaksi viikkoa. Pesyeitä voi olla kesän aikana kaksi.

Ravinto

Lintu on kaikkiruokainen; pääasiassa se syö hyönteisiä ja muita selkärangattomia sekä marjoja ja hedelmiä.

Lähteet

Viitteet

  1. ↑ BirdLife International: Monticola solitarius IUCN Red List of Threatened Species. Version 2013.2. 2012. International Union for Conservation of Nature, IUCN, Iucnredlist.org. Viitattu 14.2.2014. (englanniksi)
  2. ↑ Maailman lintujen suomenkieliset nimet 2., uudistettu painos (2006) BirdLife Suomi. Arkistoitu 5.10.2006. Viitattu 22.1.2010.