Suutari (kala)

Suutari (kala):n aihetta on tutkittu, keskusteltu ja analysoitu vuosia. Suutari (kala):n merkitys heijastuu yhteiskunnan eri puolille politiikasta populaarikulttuuriin. Koska kiinnostus Suutari (kala):tä kohtaan kasvaa jatkuvasti, on ratkaisevan tärkeää ymmärtää sen vaikutus elämäämme. Tässä artikkelissa tutkimme Suutari (kala):n eri puolia ja sen merkitystä nykymaailmassa. Sen historiasta sen tuleviin vaikutuksiin tutkimme yksityiskohtaisesti, kuinka Suutari (kala) on muokannut ja edelleen muokkaa ympäristöämme.

Suutari
Naarassuutari
Naarassuutari
Uhanalaisuusluokitus

Elinvoimainen [1]

Elinvoimainen

Suomessa:

Elinvoimainen [2]

Tieteellinen luokittelu
Kunta: Eläinkunta Animalia
Pääjakso: Selkäjänteiset Chordata
Alajakso: Selkärankaiset Vertebrata
Yläluokka: Luukalat Osteichthyes
Luokka: Viuhkaeväiset Actinopterygii
Lahko: Karppikalat Cypriniformes
Alalahko: Särkikalat Cyprinoidei
Heimo: Suutarit
Tincidae
Jordan, 1878
Suku: Tinca
Garsault, 1764
Laji: tinca
Kaksiosainen nimi

Tinca tinca
(Linnaeus, 1758)

Katso myös

  Suutari (kala) Wikispeciesissä
  Suutari (kala) Commonsissa

Suutari akvaariossa.

Suutari (Tinca tinca) on Euraasiassa laajalle levinnyt sisävesien särkikalalaji, joka elää myös Itämeren murtovedessä. Suutari on suutarien heimon (Tincidae) ja sukunsa ainoa laji.[3][4]

Ulkonäkö

Suutari on ruumiiltaan tanakka, väriltään tumman puhuvan oliivinvihreä tai pronssinruskea kala. Suomut ovat pienet, tiukasti limaiseen ihoon kiinnittyneet. Silmät ovat oranssinpunaiset, pienemmät kuin särkikaloilla yleensä. Suu on pieni, suupielissä on lyhyet viiksisäikeet. Pyrstön tyvi on tukeva, pyrstö jokseenkin neliömäinen. Muut evät sen sijaan ovat muodoltaan silmiinpistävästi pyöristyneet, selkäevä on lyhyt. Sukupuolet eroavat toisistaan vatsaevien muodossa ja koossa: koiraalla vatsaevät ovat naaraan eviä huomattavasti suuremmat. Suomessa pyydetyt suutarit ovat yleensä 30–40 cm:n pituisia ja 0,3–1,5 kg:n painoisia. Muualla Euroopassa suutari voi kasvaa yli 8 kg:n mittaan.[3] Suomen 2000-luvun ennätyssuutari painoi 3,55 kg.[5]

Levinneisyys

Suutari elää Etelä-Suomen lämpimissä sisävesissä 62. leveysasteen eteläpuolella. Rannikkovesissä sitä on tavattu Merenkurkun pohjoispuolellakin.[3] Lajin laaja kokonaislevinneisyys kattaa lähes koko Euroopan ja ulottuu Aasiassa Mongoliaan sekä Siperian Ob- ja Jenisei-jokien vesistöalueille.[4] Istutettuna se esiintyy muillakin mantereilla.[3]

Elintavat ja lisääntyminen

Suutari on tyypillisesti rehevien, seisovien vesien kala, joka tulee toimeen vähähappisessakin vedessä. Se elää pohjan tuntumassa ja syö lähinnä pohjaeläimiä kuten äyriäisiä, matoja, kotiloita ja hyönteisten toukkia. Suutari kutee alkukesällä matalassa rantavedessä kasvillisuuden seassa. Pienet mätimunat, joita voi olla satoja tuhansia, takertuvat vesikasveihin.[3]

Kalastus ja käyttö

Suomessa suutaria ei juuri arvosteta ruokakalana.[3] Muualla Euroopassa ja Ruotsissakin suutaria kuitenkin pidetään maukkaana[4][6] ja sitä kasvatetaankin lammikoissa annoskalaksi.[3] Suomessa suutaria on kasvatettu istutettavaksi toisiin vesistöihin, ja suuri osa nykyesiintymistä onkin näiden istutusten tulosta.[3]

Suutaria saadaan katiskoilla, verkoilla ja rysillä. Muualla Euroopassa se on myös suosittu onkikala; suuri suutari tarjoaa tiukan vastuksen.[3][6]

Suutarin erikoisia värimuotoja (kultasuutari) viljellään ja käytetään Euroopassa lammikoiden koristekaloina.

Lähteet

  1. ↑ Freyhof, J. & Kottelat, M.: Tinca tinca IUCN Red List of Threatened Species. Version 2013.1. 2008. International Union for Conservation of Nature, IUCN, Iucnredlist.org. Viitattu 21.08.2013. (englanniksi)
  2. ↑ Suutari – Tinca tinca laji.fi. Suomen Lajitietokeskus. Viitattu 26.10.2022. (suomeksi, ruotsiksi, englanniksi)
  3. ↑ a b c d e f g h i Lauri Koli: Suomen kalat. WSOY, 1990. ISBN 951-0-23123-1
  4. ↑ a b c Tinca tinca (peilipalvelin) FishBase. Froese, R. & Pauly, D. (toim.). (englanniksi)
  5. ↑ 2000-luvun Suomen ennätyskalat ja Suomen ennätyskalarekisteriin hyväksytyt suurkalat Kalatalouden keskusliitto. Arkistoitu 27.9.2009. Viitattu 19. maaliskuuta 2007.
  6. ↑ a b Allt om Fisk: Sutare Ivarsson, A..

Aiheesta muualla