Käsiteltävässä artikkelissa Taka-Baikalia:n lähestymistapaa käsitellään innovatiivisesta ja ajankohtaisesta näkökulmasta, jotta lukijalle saataisiin täydellinen ja päivitetty näkemys aiheesta. Taka-Baikalia:n kattamia eri näkökohtia analysoidaan tutkimalla sen alkuperää, sen kehitystä ajan myötä sekä sen merkitystä nykyään. Lisäksi esitellään erilaisia näkemyksiä ja asiantuntijoiden mielipiteitä aiheesta, tavoitteena tarjota kattava ja rikastuttava katsaus Taka-Baikalia:een. Samoin tarkastellaan mahdollisia tulevaisuuden suuntauksia suhteessa Taka-Baikalia:een, jotta saadaan tulevaisuuden visio, jonka avulla lukija ymmärtää tämän aiheen tärkeyden ja vaikutuksen nykyiseen yhteiskuntaan.
Taka-Baikalia[1] (ven. Забайкалье, Zabaikalje) on maantieteellinen alue Siperiassa Baikaljärven "takana" eli itäpuolella. Etenkin eliömaantieteellisissä yhteyksissä alue tunnetaan myös nimellä Dauria (ven. Даурия, Daurija), joka tulee paikallisen daguurien kansan nimestä.
Historiallinen Taka-Baikalia on noin tuhannen kilometrin mittainen niin itä–länsisuunnassa kuin pohjois–eteläsuunnassakin. Se ulottuu Baikalin rannoilta Šilka- ja Argunjokien yhtymäkohtaan idässä ja etelässä Mongolian ja Kiinan rajalle. Etenkin alueen pohjoisosassa on korkeita vuoria. Ilmasto on jyrkän mantereinen. Kasvillisuus on paljolti taigametsää, myös metsäaroa ja aroa (steppiä).
Venäjän keisarikunnassa Taka-Baikalia oli hallinnollinen alue (oblasti), jonka pääkaupunki oli ensin Nertšinsk, sittemmin Tšita. Siitä tuli osa Kaukoidän tasavaltaa vuonna 1920. Nykyisin Taka-Baikalia jakaantuu Burjatian tasavallan ja Taka-Baikalian aluepiirin kesken ja osapuilleen kattaa niiden yhteenlasketun alueen.