Umbelliferoni

Tässä artikkelissa haluamme tutkia ja syventää Umbelliferoni:tä, aihetta, joka on viime aikoina kiinnittänyt monien ihmisten huomion ja kiinnostuksen. Umbelliferoni on herättänyt keskustelua, tutkimusta ja uteliaisuutta eri aloilla, ja sen merkitys on kiistaton. Näillä linjoilla perehdymme Umbelliferoni:n yksityiskohtiin ja erityispiirteisiin analysoimalla sen vaikutuksia, seurauksia ja sen merkitystä nykyään. Eri näkökulmista ja lähestymistavoista pyrimme ymmärtämään, missä määrin Umbelliferoni muokkaa maailmaamme ja kokemuksiamme tarjoamalla yksityiskohtaisen ja kattavan näkemyksen tästä kiehtovasta aiheesta.

Umbelliferoni
Tunnisteet
IUPAC-nimi 7-hydroksikromen-2-oni
CAS-numero 93-35-6
PubChem CID 5281426
SMILES C1=CC(=CC2=C1C=CC(=O)O2)O
Ominaisuudet
Molekyylikaava C9H6O3
Moolimassa 162,138 g/mol
Sulamispiste 225-228 °C[1]
Liukoisuus veteen 0,311 g/l[2]

Umbelliferoni (C9H6O3) eli 7-hydroksikumariini on kumariinijohdannaisiin kuuluva orgaaninen yhdiste. Yhdistettä voidaan käyttää muun muassa aurinkovoiteissa.

Ominaisuudet, valmistus ja käyttö

Huoneenlämpötilassa umbelliferoni on valkoista tai kellertävää kiteistä ainetta. Yhdiste liukenee vain hieman veteen, mutta liukenee paremmin emäksiin, etanoliin ja kloroformiin. Umbelliferoni absorboi UV-säteilyä erityisesti emäksisissä oloissa ja sillä on sininen fluoresenssi. Ainetta esiintyy useissa sarjakukkaiskasveissa.[1][3][4] Kasvit muodostavat umbelliferonia p-kumaarihaposta ja umbelliferonista muodostetaan edelleen muita kumariinijohdannaisia[5].

Umbelliferonia valmistetaan resorsinolin ja omenahapon, maleiinihapon tai fumaarihapon reaktiolla.[3][4]

Umbelliferonia käytetään aurinkovoiteissa ja optisissa kirkasteissa.[3][4]

Lähteet

  1. ↑ a b Susan Budavari (päätoim.): Merck Index, s. 1680. (12th Edition) Merck & Co., 1996. ISBN 0911910-12-3 (englanniksi)
  2. ↑ Samuel H. Yalkowsky, Yan He, Parijat Jain: Handbook of aqueous solubility data, s. 558. CRC Press, 2016. ISBN 9780849315329 Kirja Googlen teoshaussa Viitattu 14.1.2023. (englanniksi)
  3. ↑ a b c Paul M. Boisde & Walter C. Meuly: Coumarin, Kirk-Othmer Encyclopedia of Chemical Technology, John Wiley & Sons, New York, 2014.
  4. ↑ a b c Alén, Raimo: Kokoelma orgaanisia yhdisteitä: Ominaisuudet ja käyttökohteet, s. 853. Helsinki: Consalen Consulting, 2009. ISBN 978-952-92-5627-3
  5. ↑ David S. Seigler: Plant secondary metabolism, s. 132-133. Springer, 1998. ISBN 978-0-412-01981-4 Kirja Googlen teoshaussa Viitattu 14.1.2023. (englanniksi)

Aiheesta muualla